Juhannuksen aikaa

Heti alkuun juhannusruusu jakoon, täällä se kukkii silloin kun nimen mukaan kuuluukin. Eikä toukokuussa. Tuoksu oli kyllä kertakaikkiaan huumaava.

Kissojen juhannus menee siinä missä mikä tahansa muukin päivä, ulkona on vaan vähemmän ihmisiä nähtävänä. Tai no, koska on ollut ihan mukavan lämmin, niin päivät on menneet enimmäkseen nukkuessa ja illalla sitten alkaa varsinaiset rallit.

Nyt ei jaksa

Kuten aiemmin sanottu, Piipasta on sukeutunut sylikissa. No, sehän on ollut Lillin yksinoikeus tähän saakka ja nyt onkin ongelma, että miten Lilli pääsee syliin jos Piippa on jo siinä. Koska Lilli on turhan fiksu, se ratkaisi asian sillä, että alko kauhomaan puseronkaulusta ja kun venytin sitä, se kurahti onnesta ja kiipesi sisään. Siinä oli sitten kaksi tyytyväistä kissaa.

Toinen hupasuus oli se, että sanoin kaverille sen täällä käydessä, etten ymmärrä miksi kissojen kiipeily/raapimapuihin laitetaan pesäkolot alas, että ei kissat siellä viihdy. Ja miten kävi heti seuraavana päivänä? Ensin Leevi ja kun se luovutti paikkansa, niin sitten Lilli. Että se siitä.

Ruokaa ruokaa!

Oon ihmetellyt jo jonkin aikaa, että mistä kissoille tulee hetkittäinen suurnälkä,  kuten nyt viime aikoina. Lilli kunnostautui pariin otteeseen myös ahmimalla ja sitten oksentamalla. Aloin sitten antamaan ruokaa ihan pienissä erissä (niiko se 100g jaettuna kolmelle olis suuri määrä), niin oksentelu pysy aisoissa. Pikkasen jännäsin alkaako se varsinainen oksennsurumba taas, koska noin se alkaa aina, mutta ei onneksi. Löysin sitten parvekkeelta syötyä ruohoa kasan ja sen viereltä karvapötkön, toivoin, että se oli Lillin tuotos. Mutta ruokaa tosiaan on mennyt nyt aika kiitettävästi! Piti kaverilta lainata rahaa, että sai tilattua lisää, koska tajusin, ettei olemassa olevat riitä mitenkään seuraavaan tilauskertaan. Pihtaamisesta ja normaalia isommista raksu-annoksista huolimatta loppui silti kesken (onneksi vain kerran jouduin syöttämään shebaa), koska Zooplussalla meni yli viikko (haloo!) toimittaa tuotteet. Tavarat tuli nyt tiistaina, keskiviikkona tein uuden tilauksen ihan sillä ajatuksella, että ei varmasti lopu kesken. Ja koska tuli lomarahat, tilasin myös ison raapimatynnyrin. Ja kantokopan, koska tuo kassimalli on maattu lyttyyn.

Kissaparka joutuu syömään ruohoa pysyäkseen hengissä!

Mulla alko loma maanantaina. Ihmeekseni kissat on käyttäytyneet hyvin rauhallisesti eilisestä saakka, Piippa ei kerjää leikittämistä ollenkaan eikä Lillille ole iskenyt maailmat kaatava läheisyysvaje. Tosin nyt on ollut niin lämmintäkin, että katit ei jaksa juuri riehua muutenkaan. Mutta kotona olo on hyvä juttu selvästi!

Lillillä aivot vissii paistuu ja sillä viiraa päästä. Yhtenä yönä heräsin sen maukumiseeen enkä tajunnut ensin, että se oli Lilli. Luulin, jotta kello herättää, sitten ihmettelin, että mikä hitto se on jos ei kello. Niin tasasesti kuului maauu-maauu-maauu. Nousin istumaan ja sanoin ääneen, että mitäs helvettiä täällä melutaan, niin Lilli kipitti kiireen vilkkaa makkariin Piippa perässä ja loppuyö meni rauhassa. Lilli saa sellasia ihme hepakoita välillä, se kurkkii kattoon ja kääntelee päätään "ylösalaisin" selkää kohti ja maukuu. Ne ei kauan kestä, tuo yöllinen loppumattomalta vaikuttava ääntely oli poikkeavaa.

Leevi kierteellä

Lilli aiheutti eräs päivä melkeinpä sydärin, kun se noin vaan sai päähänsä, että partsilla tarjottavat näköalat on surkeat, korkeammalta näkee paremmin ja niin se kauhean mekkalan saattelemana päätyi tuonne oven päälle. Piippakin lähti karkuun ko rusakko puskasta, säikähti raukka. Ovi on jotain metallisysteemiä, voinette kuvitella miltä kuulostaa kun kissan kynnet raapii sitä. Lilli roikkuu etutassuilla yläreunassa ja sutii takatassuilla vauhtia. Ei ole tippunut alas kertaakaan, mutta itseä hirvittää se meno ja ärsyttää mekkala, semminkin kun se saattaa päättää kiivetä tuonne keskellä yötä. Ovihan on näin kesällä auki 24/7, ellei ole tosi kylmä. Anteeksi, naapurit!

Rellotuskuva, otettu keskellä yötä kun huvitti miten täydessä unessa Lilli oli. Se ei ole oikeasti noin läski!

Rellotuskuva kaksi, ihana auringonpaiste, ilman lämpötila vissii +4, partsilasit kiinni. Nää kissat ei tykkää helteestä, tuo oli erittäin Lillin mieleinen keli. <3

Huh hellettä

Saatiin kesäkelit tänne vyötärön seutuvillekin. Kissat on olleet raatoina, edes Piippa ei ole jaksanut kerjätä leikittämistä ennenko yöaikaan. Sen onni, että oon vapailla ja hereillä myöhään. Se on kyllä hupasaa, miten se melkein onnistui jallittamaan mua, että hän määrää ja minä hyppään. Se alkoi ottamaan tavaksi, että meni kiipeilypuuhun ja sieltä päästeli piiiiitkiä kimakoita naukaisuja kunnes käänsin pään sen suuntaan. Sitten se kipitti hirveetä kyytiä The Matolle ja alkoi siinä kiehnäämään, mikä on sen leikkiin kutsu. Ja minähän tottelin. Ja tottelin. Ja tottelin, kunnes tajusin, että hetkonen, sillä on kaksi lajitoveria tässä ja minä olen kuitenkin se joka reuhaa sen kanssa. Siihen loppui se ilo, vaikka välillä toki vastaan kutsuhuutoon. Nykyään se ei vaivaudu kiipeilypuuhun saakka huutamaan, vaan tyytyy nojatuolin käsinojan päältä julistamaan asiaansa.

Itse leikki on myös aika hupasaa. Kepin päässä naru ja narussa hirtettynä joku pehmeä lelu. Sen perässä se juoksee kuin vimmattu. Ihan kuten huiskan kanssa, sitä pitää kunnolla riehua sen lelun kanssa, mitään sellasta, että hissuksiin liikuttais lelua ei ymmärretä ollenkaan. Lattiat on kovilla kun se sutii syöksyessään lelun perään ja aina ei tahdo ehtiä arvioimaan hyppyjäkään niin törmäilee mihin sattuu. Valitettavasti se myös tajuaa sen narun idean, että jos lelu on kadoksissa näköpiiristä, riittää, että katsoo missä se naru on ja päättelee kun mä yritän demonstroida, että saalis on piilossa ja sen kimppuun pitäs käydä rapseen perusteella. Kun oon juoksuttanut sen läkähdyksiin, irrotan kepistä puolet ja kehun miten taitava metsästäjä se on. Keppi raahaa kolisten perässä kun Piippa lähtee lelu suussaan kunniakierrokselle. Lelu pitää viedä ainakin kertaalleen parvekkeelle ja eteisen matolle. Nyt kun partsinovi on auki 24/7, lelu päätyy usein sinne. Olen tässä jahtijohtajan ominaisuudessa vakavasti harkinnut, että sitoisin naruun kuivattua kalaa, olis Piipalla ilo sitten siitäkin, että sen saaliin saa syödä. Tuoreen kalan kanssa ei viiti alkaa moiseen.

Lillikin on kunnostautunut leikkimisen saralla. Se on alkanut tuomaan palloa vallan käteen saakka! Mielellään se syöksyy perään edelleen, kun sen viskaa, mutta kuten nykyään usein on, Piippa pilaa kaiken ryllistelemällä paikalle. Nyt sillä tosin on ollut niin mielenkiintoista seurattavaa ulkona (ilmeisesti öttiäisiä lentelee lasien ulkopuolella paljon), että Lillikin on saanut leikkiä rauhassa.

Lilli hellyyspuuskassaan puree hellästi sormea.

Voipunut Piippa

Uusi rapinapussi, Piipan mieleinen.

Tähän mahtuu pikkuinen kissi...

ja vähän isompikin.

Kuuma on

Leevi pötköllään mahan päällä. Taas!

Kuvia pukkaa

Miten musta taas tuntuu, että jos jotain kirjotan kissojen ominaisuuksista tms. niin heti sen jälkeen asia muuttuu. Kuten nyt vaikka se, ettei Piippa muka viihdy sylissä. Kyllä viihtyy, ainakin jos istun sohvalla. Ja kissien ruokailussa on tapahtunut muutos: syötän nykyään raksuina Applawsin kana-lohta ja Lilli ei ole saanut oksennustautia ja sitä ei kutita samanlailla ko aiemmin. Siitä raksusta missä on lammasta, tuli yrkkä heti ja *tadaa* nyt myös pelkästä kanaraksusta, jota se aiemmin on syönyt vuosia. Mysteerimahanen kissa. Toki tuo yrkkäilee kun ahmii ja ei suostu koskemaan mihinkään missä on öljyä, että karvapötköt liukuis paremmin, mutta ei ole enää ollut viikon kestäviä verivaahtoisia oksuja. Sellanen ärsyttävä tapa kyllä on iskenyt Lilliin, että se haluaa heittää ne laatat jostain korkeelta. On vissii kiva kun tuotos leviää ympäriinsä. Tai sitten pitää oksentaa matolle. Tähän mennessä se on lähes poikkeuksetta yrjönny lattialle mistä se on helppo siivota, mutta ehkä se tykkää, että ko ei kerran varsinainen oksubuumi iske, niin tehdään se sitten muuten vähän hankalammaksi. Riivatun karvapärsse!

Mutta joo. Kuvia aattelin laitella.

Piippa antaa Leeville köniin!

Sivusilmällä...

Piippakin osaa rellottaa

Ikuinen rakkaus, kantoliina.

Piipan ikuinen rakkaus, villasukat.

Täp!

Piippa

Piippaa tulee joskus kutsuttua myös kakaraksi, sitähän se vielä on. Mamman rakas punanuttu! Alun alkaen kissanpentua etsiessä, kuvan perusteella, olin ajatellut antaa nimeksi Hulda, vaan kun kissa oli tullut kotiin ja se tuossa sohvan nurkilla pyöri surkean oloisena ja naukui kimakasti, niin se nimi tulikin sitten siinä, "mitä nyt, mitä nää siinä piipatat?"... Piippa! Nimi on eläinlääkärille ainainen ilo, se jaksaa riemuita ja onnitella siitä, että se on niin osuva. Piippa on melko äänekäs kissa kun se jotain haluaa, se päästää hyyyyyvin pitkiä kimakoita ääniä ja saa mut aina nauramaan. Se on ehkä syypää myös sille, että Lilli on alkanut juttelemaan enemmän, mikä myös naurattaa.

Kesä tulossa!

Piipan kanssa on ollut alusta saakka jotenkin helppoa. Se on todella nopea oppimaan, ihan ensimmäisten asioiden joukossa se oppi sanan "ei" kun kielsin sitä puremasta ja kynsimästä meikäläistä. Otin myös pariin kertaan sanan yhteydessä niskanahasta kiinni,  jos se ihan riehaantui. Kiinni käyminen loppui todella nopeasti ja se ei nykyäänkään käy voimalla kiinni, vaikka riekuttaisin sitä kädellä, vaan lähtee mieluummin pois paikalta. Aiemman kissan kohdalla ei ollut netistä ja sen neuvoista tietoakaan eikä itsellä mitään kokemusta kissoista, niin sain aikaan käsiin ja paljaisiin jalkoihin kiinni käyvän kissan, kun en osannut kuin kiljua. Nyt ajattelin, että jos mitään muuta en saa kissaa oppimaan, niin ainakin tuon ja se oli sitten helpompaa kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Piippa ottaa oppia tietysti isommilta kissoilta ja kenties siksi olen säästynyt kaikenlaiselta tuhoamiselta. Se ei ole yrittänyt mitään, ei edes kiipeä verhoihin. Sohvan taustaa se on raapinut kun se keksi, että sieltä takaa saa tassun ujutettua tyynyjen välistä istumapuolella, mutta senkin se lopetti kun kielsin. Toki alussa se ei ymmärtänyt, että yö on sellanen aika, ettei silloin riehuta sängyssä, sen oppimiseen meni jonkun aikaa. Leevin kanssa ne paini joka ikinen ilta rasittavuuteen saakka, kun Piippaa ei häirinnyt yhtään Leevin ponnettomat suhinat. Minä en raaskinut kieltää, kun ajattelin Piipan luulevan, että kiellän siltä Leevin kanssa painimisen. Mutta ajan kanssa sekin loppui ja nykyään öisin se on edelleen (tavallisesti) Leevi, joka häiriköi jollotuksellaan, jos joku.

Piippa oppii kyllä ihan itsekin asioita, kuten sen, miten makkarin ovi avataan jos palvelija on sen sulkenut. Tein sen kerran kun kypsähdin Leevin jollotukseen ja herätessä tytöt tuijotti mua vieressä ilahtuneena, että vaivauduin heräämään. Että se siitä kikasta. Piipan opettelua ja oppimista on ylipäätään ollut hellyyttävää seurata. Alkuun se matki hyvin paljon Lilliä, vaikka Lillukkainen halveksui koko rääpälettä. Jos Lilli pesi itseään, Piippakin pesi. Välillä sen teki mieli alkaa riekkumaan, mutta jatkoi pesua koska Lillikin jatkoi. Mitä tahansa isommat teki, niin Piippa katsoi tarkkaan. Nykyään jos nuo isommat tappelee, niin sitäkin Piippa seuraa sen näköisenä, että ottaa opikseen, mutta jos se menee rankemmaksi, Piippa tulee vähän niiko väliin, saaden teppelun loppumaan. Piipan katseestakin oon horissu kyllästymiseen saakka ihmisille, se kun on aina jotenkin tutkiva ja vakava. Lillillä se on utelias, Leevillä hömppä. Tuossa yks päivä keksin, että ehkä se Piipan katseen erikoisuus johtuu siitä, että se katsoo usein silleen alta kulmain.

Valinnan vaikeus, parasta levittää kaikki!

Sylikissaa Piipasta ei tule. Se sietää sitä, kuten Leevikin, vähän aikaa, mutta se kääntää pään piiiitkälle pois meikäläisestä kun otan sen selälleen käsiin. Jos otan sen muuten vaan syliin, se menee hullusti kerälle. Ihan pentuna se oli sylissä aina niin, että sen pylly oli mun naamaa kohti. Joskus sekin sentään saa hellyyskohtauksen ja haluaa syliin jos istun sohvalla, vaan paikallaan se ei osaa olla hetkeäkään. Mua se ei haittaa yhtään, riittää vallan hyvin se, että Lilli olisi sylissä aina (sohvalla) ja siinä välissä pitää härkkiä jos olen koneella, usein siksi, että haluaa kantopussiin.

Piipan lempipaikka on olkkarin pyöreä matto. Ei aavistustakaan miksi, mutta niin vain on. Siihen viedään kaikki saaliit ja siinä sitä saa silittää ja siinä sitä pitäs myös leikittää. Piippaa saattaa kipittää edellä kimakasti äännellen ja seurata, että tuunko perässä. Sitte se menee pötkölleen siihen matolle ja keikistelee, kierii ja kurahtelee ja osottaa, että tuun mukaan.

Ulkoisesti Piippa on edelleen mallia ruipelo. Sen häntäkin on sellanen ohut, pitkä luiru. Mikään ihme se laihuus ei ole, sen verran paljon tuo liikkuu. Oon oikeasti aivan hämmästynyt tuon pikkusen nopeudesta ja kyvystä tehdä korkeushyppyjä. Se kyllä riehuu itsekseenkin, mutta tarttee aika paljon myös meikäläistä mukaan. Varsinkin jos nuo kaksi muuta on möllötys-tuulella eivätkä ala millekään.

Hyppyharjoitusten jälkeen

Leevi

Alkuaikojen horinat Leevistä tässä. Leevin suhteen ei oikeastaan ole paljon päivitettävää. Se on jäyhä jököttäjä edelleen, mutta Piippa on tuonut siihen vähän eloa lisää. Alkuun Leevi oli se, joka Piipan hyväksyi nopeasti ja yritti sitä hoivata (josta Piippa ei välittänyt vaan alko aina riehumaan), sittemmin se on ollut sitä, että Piippa riehuu sen kimpussa ja Leevi suhisee, se kun ei oikein vakuuttavasti osaa sähistä. Naurattaa kovasti, kun se suhisee välillä ihan varmuuden vuoksi vaikka ketään ei olis lähelläkään. Se kyllä osaa leikkiäkin Piipan kanssa, Lillin kohdalla homma menee useimiten tappeluksi kun Leeville tulee vimmainen himo nousta selkään, leikatulla kollilla. Viimeksi tänään se on ahdistellut Lilliä niin, että piti ihan puuttua asiaa kun toinen ei saanut liikkua asunnossa yhtään ilman Leevin seuraamisia ja niskaan pureutumista.

Leevi on raksukissa. Ummetusta ei juuri ole ollut, koska raksujen määrä on rajallinen. On ollut pakko antaa periksi niiden suhteen, jos mielin nukkua öisin, Leevi alkaa jollottamaan kovaan ääneen ja raapimaan ovia jos on mielestään raksuvajeessa. Märkäruokakin menee ihan hyvin nykyään, kun käytössä ei ole soosillista ruokaa, sehän söi aiemmasta ruuasta vain kastikkeen ja sitten huuteli raksujen perään. Yritän tarjota raksuja edelleen jostain muualta kuin kupista. Leevi ei tykkää siitä, käy härkkimässä toiveikkaana, että jos heltyisin, mutta sitten kaivelee hyvin surkean oloisena raksun kerrallaan aktivointilelusta. Se pelkää, että joku vie sen vaivalla kaiveltun raksun, niin sitten on kauhea hätä syödä se kun viimein saa sen eteensä, raukka. <3

Leevin kohdalla on kyllä tullut usein mieleen, että se olisi onnellisimmillaan ainoana kissana.Se kun ei erityisesti välitä leikkiä ja toisaalta on nii kiltti, että jättää kaiken jos toinen tytöistä jotain tulee vaatimaan. Se rakastaa laser-leikkiä esimerkiksi yli kaiken, mutta koska Piippa tulee siihen riehumaan myös, niin Leevi ei sitten leiki. Jos Piipan sulkee makkariin, se alkaa huutamaan ja Leevin leikki loppuu sitten siihen, kun sen pitää mennä nuuskimaan ovea kovin huolissaan.

Leevin kanssa eläminen on aika hiljaista ja tasaista. Mamman mussupoika tykkää, että on liian painava vähän kaikkeen, niinpä se ei tule esimerkiksi ikinä syliin. Se saattaa kulkea varovasti yli, silleen, että hypähtää, koko painollaan se ei astu ikinä päälle. Jos istun sohvalla, se tulee toisinaan siihen käsinojalle ja siinä sitä sitten pitää silitellä, lussuttaa sen korvia (se rakastaa sitä!) ja kehua komeaksi pojaksi. Toinen kammopaikka on uusin kiipeilypuu, joka heiluu kun siihen hyppää, Leevi kyllä menee siihen, mutta se ei ole yhtään niin kiva kuin nyt partsilla oleva vanha puu, joka sisällä ollessa oli pultattu seinään. Niinpä Leevi tavallisesti käyttää kiipeilypuuta vain matkalla seinähyllyn päälle, joka tuntuu tukevalta. Onhan se toisaalta ihan fiksua, se painaa ihan kiitettävästi ja on syytäkin varoa, ettei satu haavereita. Siihen kun lisätään se, ettei Leevi ole ketterin kissa maailmassa, niin katastrofin ainekset alkaakin olla aika hyvin kasassa.

Kuvaamisenkaan suhteen ei ole tapahtunut muutosta. Kun ei tykkää, niin ei tykkää. Ois kiva saada kuvattua Leevin kauniita silmiä, mutta jos se ei lähde paikalta pois, niin sitten se näyttää tältä:

En katso!!!

Lilli

Kun aloin pitämään blogia, kirjoitin molemmista kissoista erikseen jutun, että millasia karvapyllyjä ne on. Lillistä juttu on tässä, nyt ajattelin päivittää sen.

Lillistä ei vieläkään ole sukeutunut sylikissaa, mutta se tarvitsee kuitenkin läheisyyttä ja välillä sitä pitää tankata. Se tulee sillä lailla "syliin" että menen sohvalle ja nostan jalat pöydälle/rahille, niin se tulee siihen jalkojen päälle makaamaan, se piisaa hyvin eikä se siinä kaipaa silittelyjä eikä mitään. Toinen on se, että se tulee tähän tietokonepöydälle ja alkaa haromaan mun paitaa, siitä tiedän hakea "kissapussin", joka nykyään on tehty fleece-ponchosta. Laitan sen päälle ja se kiipeää sinne pussukkaan ja makoilee siellä huristen sen minkä makoilee. Välillä rapsuttelen sitä tai taputtelen kehuen hyväksi tytöksi ja katti vaikuttaa erinomaisen tyytyväiseltä elämäänsä. Kun alkaa piisaamaan, se kiipeää pois.

Lilli on myös mun alituinen seuralainen. Vessaan tietenkin tullaan perässä, vaikka se olisi nukkumassa ollut ja ajattelen, ettei se viitsi. Kyllä viitsii. Yöaika on ainoa jolloin se ei sinne seuraa, se kaiketi ymmärtää, etten lähde mihinkään vaan tulen takaisin nukkumaan.. miten se sen ymmärtää, on arvoitus. Lilli myös nukkuu vieressä kaiket yöt, eikä vaihda muualle välillä, kuten nuo toiset. Tuossa kun olin kipeänä ja nukuin toista vuorokautta putkeen, niin se mikä pysyi, oli Lilli tyynyn vieressä. Se oli jotenkin niin hellyyttävän suloista, että meinasin pakahtua! Joskus yöllä ojennan käden, tunnen sen siinä vieressä, pitää varovasti vähä silittää ja sitten jatketaan unia. <3

Välillä kutsun Lillia Touhumummoksi. Sillä on vissiin vähän lyhyemmät jalat, koska sen kävely tai jolkottaminen on sellasta töpöttävää. Se on hupasaa seurattavaa ja se vaikuttaa hyvin touhukkaalta kun se mennä töpsöttää päättäväisesti minne nyt sitten onkin menossa. Kun se on liikkeellä, sillä tuntuu olevan aina joku proggis menossa, se tutkailee paikkoja, kaivelee lelulaatikosta leluja tai sitten kuljeksiessa aina tassulla jotain käpistelee. Se on myös aivan ylettömän kiinnostunut kaikesta mitä teen, pitää päästä mukaan ja työntää nenä joka paikkaan, vaikka jos yritän kuvata ohran kohtaloa kissojen hampaissa.

Photobomb-viikset

Lilli on tietysti hyvin viisas kissa. Se osaa esimerkiksi lopettaa tekemisensä kun sitä kieltää. Kovin usein ei tartte, mutta lasipintojen raapiminen on sellanen, että siitä tulee sanottua, koska se villiintyy siihen ihan tyystin ja raapimisen vauhti vain kasvaa. Ei sen päivällä niin väliä, mutta nukkumaan mennessä en jaksa moista kuunnella. Jostain syystä (ehkä siitä on tullut yhteinen iltarutiini?) se aina, kun olen laittanut verhot kiinni ja oon päässy peiton alle, menee ikkunalle ja haroo verhoa auki niin, että pääsee raapimaan lasia ja pitää kurnuttaa samaan aikaa. Kun sanon tietyllä äänensävyllä sen nimen, se kääntyy katsomaan ihan kuin olisi hyvinkin yllättynyt ja sitten pika pikaa pitää tulla luokse, että "Niin?" Se tietää myös mitä tarkoittaa sana "perkele" jota tulee käytettyä joskus kun kissat vetää iltarallia ja se äityy sellaiseksi, että alkaa tavarat lentelemään. Lilli kipittää makkariin pikavauhtia ja tulee sieltä kohta takaisin niinko ei olis muualla ollutkaan. Ei se sitä estä, etteikö rälläämistä vois aloittaa uudelleen, mutta pahin riehuminen ainakin laantuu.

Lillin erikoisuus on pallon tuominen. Palloleikit on ainoa mistä se innostuu, se ei välitä laserista, huiskista eikä muusta, mutta pallot on jee. Parasta on, kun se löytää pallon jotain hankalammasta paikasta, se pitää kaivaa sieltä esiin, ottaa suuhun ja kovasti kuristen tuoda mulle. Sitten se pitää heittää ja sen perään kirmataan innolla, mutta jotta leikki jatkuisi, heiton pitää olla Lillin mieleinen. Jos mun sihti on huono ja pallo ei lennä vaikkapa parvekkeelle tai sohvan taakse vaan jää lähettyville, Lilli näyttää suorastaan pettyneeltä eikä tee mitään.

Lilli on nykyään myös erittäin hyvää pataa uusimman tulokkaan Piipan kanssa. Lillin vuoksi Piipan hankin ja olin aivan epätoivoinen, kun näytti siltä, ettei se hyväksy kakaraa ollenkaan. En olisi uskonut, että menee niin pitkään kuin meni, että se tottui ja hyväksyi Piipan, mutta kun se tapahtui, on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämiin! Kun Piippa kävi steriloitavana, jännitin miten Lilli siihen suhtautuu, ihan turhaan. Lilli oli mitä hellin toipilaan hoitaja, kävi pesemässä ja seurasi miten toinen hoipperehtii ja ei ollut elettäkään mistään vierastamisesta. Nokkimisjärjestyskin on ilmeisesti selvä, Lillillä ei ole tarvetta erityisesti pomottaa, mutta kyllä se on tämän lauman pomo. Sen näkee nykyään vaikka ruokakupille mennessä, Lilli ottaa ekan paikan, vaikka Piippa siihen yrittääkin. Kakara lähtee siitä pois ihan suosiolla, koska Lilli ei (enää) väistä, tassuttamaan ei tartte alkaa, Lillin auktoriteetti riittää.