Piippa, Leevi ja Martti: Huh hellettä

Saatiin kesäkelit tänne vyötärön seutuvillekin. Kissat on olleet raatoina, edes Piippa ei ole jaksanut kerjätä leikittämistä ennenko yöaikaan. Sen onni, että oon vapailla ja hereillä myöhään. Se on kyllä hupasaa, miten se melkein onnistui jallittamaan mua, että hän määrää ja minä hyppään. Se alkoi ottamaan tavaksi, että meni kiipeilypuuhun ja sieltä päästeli piiiiitkiä kimakoita naukaisuja kunnes käänsin pään sen suuntaan. Sitten se kipitti hirveetä kyytiä The Matolle ja alkoi siinä kiehnäämään, mikä on sen leikkiin kutsu. Ja minähän tottelin. Ja tottelin. Ja tottelin, kunnes tajusin, että hetkonen, sillä on kaksi lajitoveria tässä ja minä olen kuitenkin se joka reuhaa sen kanssa. Siihen loppui se ilo, vaikka välillä toki vastaan kutsuhuutoon. Nykyään se ei vaivaudu kiipeilypuuhun saakka huutamaan, vaan tyytyy nojatuolin käsinojan päältä julistamaan asiaansa.

Itse leikki on myös aika hupasaa. Kepin päässä naru ja narussa hirtettynä joku pehmeä lelu. Sen perässä se juoksee kuin vimmattu. Ihan kuten huiskan kanssa, sitä pitää kunnolla riehua sen lelun kanssa, mitään sellasta, että hissuksiin liikuttais lelua ei ymmärretä ollenkaan. Lattiat on kovilla kun se sutii syöksyessään lelun perään ja aina ei tahdo ehtiä arvioimaan hyppyjäkään niin törmäilee mihin sattuu. Valitettavasti se myös tajuaa sen narun idean, että jos lelu on kadoksissa näköpiiristä, riittää, että katsoo missä se naru on ja päättelee kun mä yritän demonstroida, että saalis on piilossa ja sen kimppuun pitäs käydä rapseen perusteella. Kun oon juoksuttanut sen läkähdyksiin, irrotan kepistä puolet ja kehun miten taitava metsästäjä se on. Keppi raahaa kolisten perässä kun Piippa lähtee lelu suussaan kunniakierrokselle. Lelu pitää viedä ainakin kertaalleen parvekkeelle ja eteisen matolle. Nyt kun partsinovi on auki 24/7, lelu päätyy usein sinne. Olen tässä jahtijohtajan ominaisuudessa vakavasti harkinnut, että sitoisin naruun kuivattua kalaa, olis Piipalla ilo sitten siitäkin, että sen saaliin saa syödä. Tuoreen kalan kanssa ei viiti alkaa moiseen.

Lillikin on kunnostautunut leikkimisen saralla. Se on alkanut tuomaan palloa vallan käteen saakka! Mielellään se syöksyy perään edelleen, kun sen viskaa, mutta kuten nykyään usein on, Piippa pilaa kaiken ryllistelemällä paikalle. Nyt sillä tosin on ollut niin mielenkiintoista seurattavaa ulkona (ilmeisesti öttiäisiä lentelee lasien ulkopuolella paljon), että Lillikin on saanut leikkiä rauhassa.