Piippa

Piippaa tulee joskus kutsuttua myös kakaraksi, sitähän se vielä on. Mamman rakas punanuttu! Alun alkaen kissanpentua etsiessä, kuvan perusteella, olin ajatellut antaa nimeksi Hulda, vaan kun kissa oli tullut kotiin ja se tuossa sohvan nurkilla pyöri surkean oloisena ja naukui kimakasti, niin se nimi tulikin sitten siinä, "mitä nyt, mitä nää siinä piipatat?"... Piippa! Nimi on eläinlääkärille ainainen ilo, se jaksaa riemuita ja onnitella siitä, että se on niin osuva. Piippa on melko äänekäs kissa kun se jotain haluaa, se päästää hyyyyyvin pitkiä kimakoita ääniä ja saa mut aina nauramaan. Se on ehkä syypää myös sille, että Lilli on alkanut juttelemaan enemmän, mikä myös naurattaa.

Kesä tulossa!

Piipan kanssa on ollut alusta saakka jotenkin helppoa. Se on todella nopea oppimaan, ihan ensimmäisten asioiden joukossa se oppi sanan "ei" kun kielsin sitä puremasta ja kynsimästä meikäläistä. Otin myös pariin kertaan sanan yhteydessä niskanahasta kiinni,  jos se ihan riehaantui. Kiinni käyminen loppui todella nopeasti ja se ei nykyäänkään käy voimalla kiinni, vaikka riekuttaisin sitä kädellä, vaan lähtee mieluummin pois paikalta. Aiemman kissan kohdalla ei ollut netistä ja sen neuvoista tietoakaan eikä itsellä mitään kokemusta kissoista, niin sain aikaan käsiin ja paljaisiin jalkoihin kiinni käyvän kissan, kun en osannut kuin kiljua. Nyt ajattelin, että jos mitään muuta en saa kissaa oppimaan, niin ainakin tuon ja se oli sitten helpompaa kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Piippa ottaa oppia tietysti isommilta kissoilta ja kenties siksi olen säästynyt kaikenlaiselta tuhoamiselta. Se ei ole yrittänyt mitään, ei edes kiipeä verhoihin. Sohvan taustaa se on raapinut kun se keksi, että sieltä takaa saa tassun ujutettua tyynyjen välistä istumapuolella, mutta senkin se lopetti kun kielsin. Toki alussa se ei ymmärtänyt, että yö on sellanen aika, ettei silloin riehuta sängyssä, sen oppimiseen meni jonkun aikaa. Leevin kanssa ne paini joka ikinen ilta rasittavuuteen saakka, kun Piippaa ei häirinnyt yhtään Leevin ponnettomat suhinat. Minä en raaskinut kieltää, kun ajattelin Piipan luulevan, että kiellän siltä Leevin kanssa painimisen. Mutta ajan kanssa sekin loppui ja nykyään öisin se on edelleen (tavallisesti) Leevi, joka häiriköi jollotuksellaan, jos joku.

Piippa oppii kyllä ihan itsekin asioita, kuten sen, miten makkarin ovi avataan jos palvelija on sen sulkenut. Tein sen kerran kun kypsähdin Leevin jollotukseen ja herätessä tytöt tuijotti mua vieressä ilahtuneena, että vaivauduin heräämään. Että se siitä kikasta. Piipan opettelua ja oppimista on ylipäätään ollut hellyyttävää seurata. Alkuun se matki hyvin paljon Lilliä, vaikka Lillukkainen halveksui koko rääpälettä. Jos Lilli pesi itseään, Piippakin pesi. Välillä sen teki mieli alkaa riekkumaan, mutta jatkoi pesua koska Lillikin jatkoi. Mitä tahansa isommat teki, niin Piippa katsoi tarkkaan. Nykyään jos nuo isommat tappelee, niin sitäkin Piippa seuraa sen näköisenä, että ottaa opikseen, mutta jos se menee rankemmaksi, Piippa tulee vähän niiko väliin, saaden teppelun loppumaan. Piipan katseestakin oon horissu kyllästymiseen saakka ihmisille, se kun on aina jotenkin tutkiva ja vakava. Lillillä se on utelias, Leevillä hömppä. Tuossa yks päivä keksin, että ehkä se Piipan katseen erikoisuus johtuu siitä, että se katsoo usein silleen alta kulmain.

Valinnan vaikeus, parasta levittää kaikki!

Sylikissaa Piipasta ei tule. Se sietää sitä, kuten Leevikin, vähän aikaa, mutta se kääntää pään piiiitkälle pois meikäläisestä kun otan sen selälleen käsiin. Jos otan sen muuten vaan syliin, se menee hullusti kerälle. Ihan pentuna se oli sylissä aina niin, että sen pylly oli mun naamaa kohti. Joskus sekin sentään saa hellyyskohtauksen ja haluaa syliin jos istun sohvalla, vaan paikallaan se ei osaa olla hetkeäkään. Mua se ei haittaa yhtään, riittää vallan hyvin se, että Lilli olisi sylissä aina (sohvalla) ja siinä välissä pitää härkkiä jos olen koneella, usein siksi, että haluaa kantopussiin.

Piipan lempipaikka on olkkarin pyöreä matto. Ei aavistustakaan miksi, mutta niin vain on. Siihen viedään kaikki saaliit ja siinä sitä saa silittää ja siinä sitä pitäs myös leikittää. Piippaa saattaa kipittää edellä kimakasti äännellen ja seurata, että tuunko perässä. Sitte se menee pötkölleen siihen matolle ja keikistelee, kierii ja kurahtelee ja osottaa, että tuun mukaan.

Ulkoisesti Piippa on edelleen mallia ruipelo. Sen häntäkin on sellanen ohut, pitkä luiru. Mikään ihme se laihuus ei ole, sen verran paljon tuo liikkuu. Oon oikeasti aivan hämmästynyt tuon pikkusen nopeudesta ja kyvystä tehdä korkeushyppyjä. Se kyllä riehuu itsekseenkin, mutta tarttee aika paljon myös meikäläistä mukaan. Varsinkin jos nuo kaksi muuta on möllötys-tuulella eivätkä ala millekään.

Hyppyharjoitusten jälkeen