Yöttömät yöt

Lilli on alkanut terrorisoimaan mun yöunia. Ei mitään kevyttä tassuttelua mun päällä, vaan ihan helvetillistä rallia ja hyppimistä, nenän ja silmien härkkimistä kynsillä ja ilman ja miukumista rasittavuuteen saakka. Eikä usko mitään komentelua. Siispä jälleen kerran on pitänyt ottaa kovemmat keinot käyttöön, eli sulkea kissat makkarista yön ajaksi. Kokeilin myös pelkäiskö ne foliota niin, etteivät ovea raapisi, mutta höpönlöpön, se saattoi jopa yllyttää Lilliä, että mitäs helvetin virityksiä se yrittää, pois tämmöiset! Samoinhan kävi kun virittelin oveen kontaktimuovia nurinpäin.

Oon viikon sisään saanut nukkua yhden yön heräämättä kissojen mekkalaan. Ihmeekseni Piippa on nyt aiheuttanut eniten häiriötä, se yrittää vimmaisesti saada oven auki hyppimällä kahvaan, nuorempanahan se onnistui siinä ja varmaan muistaa sen. Toistaiseksi ovi on pysynyt kiinni, mutta se meteli on hirveää mikä siitä yrittämisestä syntyy. Sitä tietysti vielä korostetaan Piippamaisilla pitkillä naukaisuilla. Ensin se häiriköi illalla kun menen nukkumaan ja sitten aamulla. Oon nyt tehnyt kolme aamuvuoroa peräkkäin ja kissat on hieman ennen kellon soittoa toimineet herättäjinä. Ekana aamuna herätti Leevi, toisena Piippa ja tänään Lilli, joka kyllä lopetti, mutta Piippa jatkoi. Pahoin pelkään niiden nyt oppineen, että heidän ansiostaan akka nousee ylös, koska nousenhan minä kun kello sois joka tapauksessa kohta. Eikä puhettakaan, että jostain korvatulpista ois mitään apua ja varsinkin Piipan metelöinnin pelkään kuuluvan naapuriin. Huomenna ois vapaapäivä, mutta luulen, että saan taas herätyksen klo 05:00.

Piippa on muutenkin ollut hämmästyttävästi sylikissa. kun tuun töistä, meen sohvalle istuksimaan ja kissojen kanssa seurustelemaan, niin nykyään se onkin Piippa, eikä Lilli, joka ryykää ekana syliin ja jää siihen pötköttämään. Lilli on ihan tyrmistynyt. Toisin kuin Piippa, se ei tule siihen jos syli ei ole vapaa. Piippahan änkee kyllä johonkin kohtaan, jos Lilli on ehtinyt ensin varaamaan paikan. Pojat tyytyy häröilemään käsinojalla.

Mun täytyy vielä miettiä miten ratkon tuon aamuyön herättelyn. Saatan muuten menettää järjen huonojen öiden vuoksi.

Kevättä kohti!

Ihania aurinkoisia päiviä on riittänyt, mutta myös pakkasta. Lasitetun partsin iloja on se, että siellä on oikeastaan melko lämmintä, vaikka lämpötila ois parikymmentä pakkas-astetta. Tai siis kissojen mielestä on niin. Siellä on mukava pötkötellä, puhumattakaan miten miellyttävästi sujuu lintubongaus kun ei pylly heti palellu!

Zen

Siellä ne juuttaan töpötit on!

Kevättä kohti menee myös Martti, jolle on tilattu aika kulkusten poistoon tuossa 21.3, kun oon lomalla. Ehtii sitten paapomaan toipilasta kunnolla. Laitan kaikkien iloksi ja kauhuksi hurmosmammamaisen kuvan pojan kulkusista, kun ne vielä on tallella, olkaa hyvät! :D

Varas!

Jokin aika sitten etsin pientä rintsikoille tarkoitettua pesupussia vimmaisesti. Kuljin makkarin (jossa pyykkiteline on) ja pyykkikoneen&pyykkikorin väliä ja noiduin, että minne helvettiin se on voinut kadota. Yritin miettiä minne olisin voinut sen laittaa ja miksi ihmeessä, koska sille ei ole niin mitään käyttöä muualla. Kun en löytänyt, päätin unohtaa asian ja ostin uuden. Tai kaksi uutta. Nyt se sitten löytyi, on ollut kissain kiipeilypuun ja lipaston välimaastossa ilmeisestikin, koska sinne ei tule kauheasti kurkittua ja yhtäkkiä se oli siinä näkyvillä. Kuten oli myös virkkaamani tiskirätti, jota en edes muistanut kaipailla. Kukahan täällä olisi sellainen, joka kuskaa kaikenlaista mitä ihmeellisimpiin paikkoihin? Villasukat/sukat vielä ymmärrän, mutta mikä tuossa pesupussissa nyt oli niin ihmeellistä? Samainen punanuttu on riiviöitynyt kiskomaan pyykit telineeltä alas. Ensin ajattelin laittaneeni ne huonosti kuivumaan, kunnes syyllinen ihan päivänvalossa henkilökunnan silmien alla teki kolttosiaan ja oikein naukui samalla. Eikä meinannut uskoa kieltoa! Siitä vaan alas puserot ja kalsarit! Pikkareita ja sukkia se ei enää saa kiskottua alas koska ne on pyykkipojilla kiinni.

Syytän kyseistä nuorison edustajaa myös siitä, että partsivalot meni rikki, koska metallijohto oli poikki. Yritin viritellä sen kattokoukkuihin niin, ettei kissat siihen yllä, mutta Martin yhdistelmä uhkarohkeutta ja kiipeilytaituruutta on varmaankin osallisena siihen, että se ohut lanka ei vaan kestänyt. Martti on sitä käpälöinyt ja luultavasti roikkunutkin sen varassa, oli nimittäin poikki sopivasti kiipeilypuun läheltä.

Laitan tähän kuvan syyllisestä, joka kerrankin osas pötköttää kiltisti Leevin kanssa. Tuota tosin edelsi hienoiset suhinat Leevin puolelta, ennenko kakara rauhottu.

Lääkärissä taas

Tänään oli aika lääkäriin, että Lilliltä ja Leeviltä poistetaan hammaskivi. Leeville tilasin sen lisäksi kolmoisrokotteen ja Lillille kortisonia ja antibioottia. Oli tarkoitus laittaa molemmat samaan isoon koppaan, jolla nuo tänne tulivat ekan kerran, mutta Lilli vetäs kilarit ja tuumin, että siellä on täys tappelu päällä kohta, joten kahden kopan taktiikalla mentiin. Ja taksilla.

Kun sain nuo sinne, lääkäri sanoi, että jos joutuu poistamaan Lilliltä hampaan/hampaita, niin sillon kortisonia ei voi pistää viikkoon. Vähän ihmettelin, koska oon mä nyt jonkun verran noiden hampaita syynänny enkä mitään sitä kiveä ja ajoittaista ikenien punoitusta kummempaa huomannu. Mutta en ole lääkäri, joten en sanonut siihen kuin "joo". Lääkäri ihmetteli myös, että Lillin oireilu on jo nyt palannut, oksensi tänään aamulla ja näemmä eilenkin, löysin tänään kirjotuspöydältä makkarista vaahtoksun jäänteet. Kortisonin vaikutuksen pitäisi kestää 4-5 kuukautta, mutta viimeksi käydessä se kyllä sanoi, että joutuu varmaan pistämään kerran kuukaudessa. Että otapa siitä nyt selvä. Enkä tietenkään muistanut missään välissä kysyä, että kauanko sitä voi tuikkia ennenko raja tulee vastaan.

Mutta olipa ilo hakea nuo takaisin! Kumpikin oli erittäin hereillä ja lääkäri sanoi, että oli hämmästynyt siitä miten hyvät hampaat noilla oli, ottaen huomioon, ettei hammaskiveä ole poistettu koskaan. "Ei edes kiilteessä kulumaa!" se sanoi. Oli kuulema varautunut, että joutuu poistamaan hampaita, että on mätää ja sellasta. En kysynyt miksi se niin ajatteli, mutta kehuin koirien tonnikalanameja, joita annan noille ja joutuvat jäystämään niitä, että saavat syötyä. Tosin eihän nuo kauan niitä ole syöneet. Jotain teen oikein ja ehkä noilla on vaan niin hyvä kalusto, ettei se ala hapertumaan ihan helposti. Jos tuo Lilli kestäis raakaruokaa, niin sehän sais niitä raakoja kanan siipipaloja, niissä riittäs kans jäystettävää. 

Kotiin kun päästiin, niin Leevi ryykäs ensimmäisenä ruokakipolle, Lilli tarkisti huusholli, ettei ole tehty muutoksia hänen poissaollessaan. Kävin kaupassa ja ostin erityisherkkua, katkarapuja, joilla oon nyt vähän hyvitellyt noita kun vein sellaseen kidutuspaikkaan.

Vanhusten poissaollessa Piippa ja Martti vaan nukkui, mutta kun tulivat takaisin, niin Martti alotti hirveän huomion hakemisen. Taas on rallattanut ja vinkunut leikittämään. Kerroin sille, että jahka mamma pääsee talvilomalle, se saa tehdä myös reissun Lemmikkiin ja tulla sieltä takaisin peräpää keventyneenä...

Lopuksi kuva taas yhdestä nukkumistyylistä á la Martti. :D

Krooh!

Kuvia ja videoita

Noniin. Lisäilin tuonne juutuupiin videoita, laatu on sontaa, kuten aina, mutta kuitenkin. *klik*

Kuviakin tietysti on ja täältä pesee!

Martin asento on millon mikäkin...

Leevi ei voi syödä omaansa kun se kyttää Martin vauvaruokaa.

Lillin täydellinen kissakerä

Martin joogakerä :D 

Testasin saisko hyasintti olla rauhassa. Joopa joo.

Uusi vessa, Martti on ainoa joka tuota käyttää.

Lilli sen jälkeen kun sai kortisonia, ihan normaali kissa. Kai. 

Vanhukset katselee tipu-ohjelmaa.

Hupsistarallaa

En edes tajunnut, että on venähtänyt näin pitkä väli edellisestä kirjottelusta! Pientä vinkkiä tuli tänään, että vois päivittää, joten tässä nyt kuulumisia niin, että silmät menee sikkaraan!

Mun mielen päällä on ollut enimmäkseen Lilli ja sen vointi. Olin jo ajatellut, että Lillin päivät on luettu, koska oireilu, josta oon täällä loputtomiin horissu, paheni vaan. Sehän oksenteli ennen joulua, joulun aikaan ja taas vuodenvaihteessa. Sitten yhtäkkiä nettiä selatessa iski eteen ihan uusi mahdollinen diagnoosi, atooppinen iho! Hoitona on kortisoni ja minähän heti sitä ehdottamaan lekurille ja hän oli samaa mieltä, että vois kokeilla. Käytiin hakemassa se samalla kun nesteytettiin ja sai jotain muutakin piikkiä. Ja se kortisoni toimii! Eikä Lilli siis olekaan allerginen "kaikelle" kuten oon luullu! No, tästähän se ilo repes, ostin toisenlaisia raksuja, sellasia joiden pitäs auttaa karvapötköihin ja märkäruuaksikin oon ihan surutta syöttänyt muutakin kuin tonnikalaa. Ei ole ollut oksentelua eikä rupia eikä aknea ja tyttö on piristynyt silmissä! Ainoo erikoisuus on kuonon seudun tummuus, karvat on siinä jotenkin ohentuneet ja iho alla tummunut, en ymmärrä mistä siinä on kyse. Alkuun rapsuttelin sitä seutua kun luulin aknen levinneen (ja voihan se olla sitä, en tiedä), muttei irronnut mitään purua. Oon sanonu Lillille, että se alkaa harmaantumaan, mamman ikäloppu harppu!

Mun lelut!

Piippa on myös piristynyt, aloin jo olla huolissaan sen vaisuudesta. Nyt on vedetty rallia Lillin ja Martin kanssa niiko ei mitään ja pitkästä pitkästä aikaa se on tullut myös tähän tietsikkapöydälle ja kiivennyt syliin kuten ennen. Se saa olla siinä rapsutettavana just niin kauan kuin haluaa, en laske sitä lattialle ennenko se ite haluaa pois. Ei se kauan viihdy koskaan, mutta vähäkin on niin hellyyttävää!

Pötkötys

Leevin elämässä ei ole mitään uutta. Se on ikionnellinen raksuista ja niiden entistä runsaammasta määrästä. Ja se on edelleen ihan tosi tosi rasittunut tuosta kakarasta.

Vihjaisin, että raksubaari on tyhjä.

Ja sitten Martti. Ei mene kauaa, kun kiikutan kollipojan pallien poistoon, sen verran raisua alkaa olla muiden kurmoottaminen. Lilli kyllä vetää sitä pataan edelleen niin, että tajuaa paikkansa, mutta Leevi ja Piippa on helisemässä, koska ovat niin kilttejä, etteivät anna sille turpaan. Ja Marttihan sitten varmaan kuvittelee olevansa heti Lillistä seuraava ja kingien kingi. Se on ihan yhtä äänekäs ja riehakas kuin ennenkin, mutta se on siedättynyt entisestään silityksille, jopa tuntuis nauttivan. Jos lopettaa, se naukaisee tai laskee tassun kädelle, että jatka vaan. Nyt se on oppinut myös nousemaan jalkaa vasten ilman, että upottaa kynnet läskeihin. Ja ruokahalu on entisellään, viimeisin ällistyksen aihe oli, että se veti auringonkukan siemeniä, mutta se on oppinut, ettei meikäläiseltä varasteta ruokaa. Se kammoaa edelleen imuria, mutta rikkaimuri on ihan siedettävä. Laser-hiiri on parhautta ja Martti on täysin ehdollistunut sen naksahdukselle, pää alkaa pyöriä kuin markkinapallo kun se ettii, että missä se punainen piste on. Martin riehumisen myötä myös Piippa on päässyt uudelleen laserin jahtaamisen makuun ja välillä se tassuttaa Marttia päähän kun sitä ärsyttää, että kakara yrittää omia kaiken kivan. Hämmästyttävästi ne välillä ihan selvästi vuorottelee jahtauksen kanssa.

M-kirjain on pysynyt otsassa.

Ja kuten aina, tää taas tilttas, kun olisin laittanut lisää kuvia. Onkohan nää liian isoja tai jotain. Mutta ehkäpä teen seuraavaksi pelkän kuvapostauksen! :D  edit: Ihan ite ryssin, mutta olkoon nyt, olihan tätä jo tässäkin.

Joulua kohti

Mistähän sitä alottas. No, Lillin kanssa ollaan käyty lekurissa hakemassa kolmoisrokote, vaikka alun alkaen mentiin sinne uudestaan ilmaantuneiden rupien ja aknen vuoksi. Toki kun ajan olin varannu, Lilli koki ihmeparantumisen juuri ennen tuota päivää, mutta mentiin silti, koska tuo rokote piti saada joka tapauksessa. Lekurissa ei tultu hullua hurskaammaksi Lillin tilasta (paitsi, että se on allergiaa) ja luonnollisesti seuraavana päivänä Lilli aloitti oksentamisen. En lähtenyt enää sen takia uudelleen lekuriin, koska eipä sillekään mitään voi. Lääkäri ehdotteli myös niiden allergiaruokia, viiriäistä ja kania, mutta en suostunut edes harkitsemaan. "Kissat ei luonnossa kania syö" sanoi lääkäri, en sanonut, että harvemmin ne syö tonnikalaakaan. Tai kengurua. No, oksentelua kesti se normaali 6 päivää ja taas palattiin normaaliuteen, paitsi että ruvet ja akne ei näytä lähtevän. Oon nyt lisäilly ruokiin öljyä ajatuksella, että syö tai oo syömättä. Kyllä se on syönyt, mutta tuosta öljystä ei tunnu tykkäävän kuin pojat. Tytöt kääntyy pois kun haistavat, että oon laittanu sitä pöperöön, syövät kyllä sitten kun tajuavat, ettei muutakaan tule, mutta sitä edeltää kauhea härkkiminen ja kinuaminen. 

Sairas, ihan selkeesti :D 

Hommasin tuon lekurireissun jälkeen vihdoin ja viimein kissarattaat. Lilliltä pitäs poistaa hammaskiveä ja Leevillä sitä on myös, mutta en saa niitä yhtäaikaa lekuriin, koska en jaksa kantaa niitä ja taksia vältän jos vaan mahdollista. Tosin sellanen pikkuseikka tässä nyt on, että on talvi ja noiden renkaat on kuin sateenvarjorattaissa = ei kovin hyvä menopeli lumessa. Mutta ostin kuitenkin ja oon kyllä tosi tyytyväinen! Hullun maine kasvaa entisestään kun noiden kanssa viuhdon menemään, mutta eipä siinä mitään. 

Noniin! Joko mennään?

Martti oppii pikkuhiljaa sen tärkeän tärkeän asian, etten mä ole raapimapuu. Ei se osaa vieläkään tassuttaa ihan ilman kynsiä kun se haluaa huomiota, mutta se yrittää olla hellätassuinen. Ja onhan sillä ääni... voi hyvänen aika. Eikä se ymmärrä mitä mä meinaan jos sanon, että lopeta. Tai hiljaa. Ihan outoja sanoja. Ja kuinka voisikaan, kun on ihan hirveesti asiaa.

Ruuan suhteen Martti on ihan yhtä ahne kuin ennenkin, kaikki kelpaa. Kinkkukolmioleipiä en ehkä ikinä enää osta, koska sen paketin avaaminen aiheuttaa hulluuntumisen ja Martti on levittänyt sen muihinkin. Täällä alkaa ihan hirveä härdelli, jos tuota taivaan mannaa aion syödä, eikä puhettakaan, että voisin istua alas syömään. Samoin käy kinkkupasteijan kanssa, puhumattakaan jos on ihan oikeaa kinkkua. En siis tänä vuonna paista joulukinkkua, olisin hullu ennen joulun loppumista sen jatkuvan maukumisen vuoksi. 

Tänne se leipä!! Siinon kinkkupasteijaa päällä!

Piippa elää hiljaisesti ja huomaamattomasti. Se enimmäkseen makoilee tolpannokassa, toisinaan tulee tekemään puskuhyppyjä mun jalkoihin ja kyllähän se Martin kanssa reuhaa, mutta alkaa olla siihenkin vähän väsynyt jo. Monesti mietin, että miten voi olla niin täysin erilainen kissa, niin toisenlainen kuin muut ja aivan pienestä asti. Se ottaa kyllä nykyään enemmän hellittelyjä vastaan kuin aiemmin, ei enää niin usein yritä väistää silittävää kättä ja tulee jopa syliin makoilemaan. Arka se on edelleen ja suhtautuu epäilevästi öpaut kaikkeen, mutta saahan se olla ja kokea, että on kuitenkin turvassa. 

Mamman pullaposki <3 

Uksi auki niiko olis jo!

Leevi on nykyään yrmympi. Se ei jaksa kakaraa ja Marttihan kiusaa sitä välillä ihan työkseen. Tuossa eräskin ilta se jahtas Leeviä ja paini sen kanssa niin, että viimein lösähti lattialle pitkin pituuttaan syvään huokasten, kun oli niin rankkaa. Tosin se harrastaa tuota lösähtelyä muutenkin, oon aivan huvittunut siitä miten se noin vaan kesken kävelyn päättää pötkähtää. Tai nousee ja vaivoin raahautuu 30cm ja pötkähtää taas. 

Pötkähdys

Päätän raportin tähän, koska tää juuttaan bloggeri alko temppuilemaan. Mutta lisää tulee taas jossain vaiheessa. Saatan väsätä kuvakollaasin Martin pötkähtelyistä. :D