perjantai 9. maaliskuuta 2018

Yöttömät yöt

Lilli on alkanut terrorisoimaan mun yöunia. Ei mitään kevyttä tassuttelua mun päällä, vaan ihan helvetillistä rallia ja hyppimistä, nenän ja silmien härkkimistä kynsillä ja ilman ja miukumista rasittavuuteen saakka. Eikä usko mitään komentelua. Siispä jälleen kerran on pitänyt ottaa kovemmat keinot käyttöön, eli sulkea kissat makkarista yön ajaksi. Kokeilin myös pelkäiskö ne foliota niin, etteivät ovea raapisi, mutta höpönlöpön, se saattoi jopa yllyttää Lilliä, että mitäs helvetin virityksiä se yrittää, pois tämmöiset! Samoinhan kävi kun virittelin oveen kontaktimuovia nurinpäin.


Oon viikon sisään saanut nukkua yhden yön heräämättä kissojen mekkalaan. Ihmeekseni Piippa on nyt aiheuttanut eniten häiriötä, se yrittää vimmaisesti saada oven auki hyppimällä kahvaan, nuorempanahan se onnistui siinä ja varmaan muistaa sen. Toistaiseksi ovi on pysynyt kiinni, mutta se meteli on hirveää mikä siitä yrittämisestä syntyy. Sitä tietysti vielä korostetaan Piippamaisilla pitkillä naukaisuilla. Ensin se häiriköi illalla kun menen nukkumaan ja sitten aamulla. Oon nyt tehnyt kolme aamuvuoroa peräkkäin ja kissat on hieman ennen kellon soittoa toimineet herättäjinä. Ekana aamuna herätti Leevi, toisena Piippa ja tänään Lilli, joka kyllä lopetti, mutta Piippa jatkoi. Pahoin pelkään niiden nyt oppineen, että heidän ansiostaan akka nousee ylös, koska nousenhan minä kun kello sois joka tapauksessa kohta. Eikä puhettakaan, että jostain korvatulpista ois mitään apua ja varsinkin Piipan metelöinnin pelkään kuuluvan naapuriin. Huomenna ois vapaapäivä, mutta luulen, että saan taas herätyksen klo 05:00.

Piippa on muutenkin ollut hämmästyttävästi sylikissa. kun tuun töistä, meen sohvalle istuksimaan ja kissojen kanssa seurustelemaan, niin nykyään se onkin Piippa, eikä Lilli, joka ryykää ekana syliin ja jää siihen pötköttämään. Lilli on ihan tyrmistynyt. Toisin kuin Piippa, se ei tule siihen jos syli ei ole vapaa. Piippahan änkee kyllä johonkin kohtaan, jos Lilli on ehtinyt ensin varaamaan paikan. Pojat tyytyy häröilemään käsinojalla.

Mun täytyy vielä miettiä miten ratkon tuon aamuyön herättelyn. Saatan muuten menettää järjen huonojen öiden vuoksi.

1 kommentti:

  1. eikö henkilökunta ymmärrä arvostaa, että yöttömät yöt ovat alkaneet jo nyt, eikä vasta juhannuksen tienoilla... Ei vaiskaan, kyllä nukkuminen on tärkeä juttu, boltsi oikeasti leviää, jos ei saa nukkua :/

    VastaaPoista