perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kaikki hyvin!

Martin operaatio meni hyvin. Jouduin oottelemaan lekurissa tunnin, ennenko sain pojan takas, koska siellä oltiin ilmeisesti aika reippaasti aikataulusta myöhässä, mutta mikäs siinä, horisin muiden asiakkaiden kanssa. Tai asiakkaiden palvelijoiden kanssa, jos tarkkoja ollaan. Poika oli hakiessa hereillä ja melko virkeäkin, lekuri sanoi Martin pissineen valtoimenaan ja useaan otteeseen, että kun yks alusta oli vaihdettu kuivaan, niin heti piti tehdä pissat seuraavaan. Mutta se ei käynyt aamulla pissillä ja on kaiketi samanlainen panttaaja kuin Leevi, että tehdään kerralla yhdet valtaisat pissat ja sillä selvä, se selittänee tuon. Kotona Lilli oli ihmeen äkäinen Martille, se kai oli salaa toivonut, että kakara olisi kadonnut lopullisesti. Martti taas yritti esittää olevansa ihan kunnossa, vaikka oli tokkurainen. Kävi kerjäämässä laser-leikkiäkin kuten aina. Otin sen syliin ja silittelin, että höpöhöpö nyt aleta riehumaan, niin se sammu heti. Menin melko aikasin nukkumaan, koska vaikutti siltä, ettei se rauhotu ollenkaan jos oon hereillä. Seuraavana päivänä oli meno täysin entisellään.

Toipilas
Matto-uutisia: teippasin sen oveen ja se toimii täydellisesti! Kaikki on oppineet, ettei siihen parane koskea ja kukaan ei häiriköi öisin. Oon niin tyytyväinen, ettei tosikaan! Eilen aamulla tosin Leevi kyttäs oven takana ja kun avasin sen, se liukahti makkariin kuin rasvattu salama, muttei sen niin väliä, koska alko olla jo aika herätä. Leevi on nyt jostain syystä joka ilta mennyt sängyn jalkopäähän nukkumaan ja katsoo mua niin surkeana kun menen lässyttämään ja kannan sen hellästi olkkariin. Ja kun aamulla avaan oven ja laitan tuon maton pois päältä, se menee taas nukkumaan sinne jalkopäähän, että hän näin nätisti tässä ois, anna nukkua samassa tilassa ko sinäkin. Mamman mussukka ja hovikampaaja!

Teidän hiukset tarvitsee nyt tehohoitoa!
 Lillille on alkanut taas tulemaan rupia ja kutinoita. En ole vielä vienyt lekuriin, aattelin, että ehkä pitäs oottaa siihen, että sillä on oksentelu kunnolla päällä. Oon niin ärsyyntynyt siitä viimekertaisesta ihmettelystä, että miten se niin äkkiä tarttee lisää kortisonia. Saa kai sitä tuon kohdalla ihmetellä vaikka mitä. Tuo yöllinen häiriköintikin saattas selittyä sillä, että se voi huonommin, sehän aina alkaa härkkimään kun ei ole hyvä olla. Edelliselläkin kerralla se alkoi saman homman ja se loppui kun sai kortisonia. Tai antibioottia. En osaa sanoa kumpi siinä auttaa, kun se saa ne molemmat. Mutta ootellaan nyt, se kuitenkin syö, juo ja leikkii innokkaasti, niin asiat on vielä aika mallillaan.

Sun silmät on kiinni. Nukutko sä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti