Piippa

Piippaa tulee joskus kutsuttua myös kakaraksi, sitähän se vielä on. Mamman rakas punanuttu! Alun alkaen kissanpentua etsiessä, kuvan perusteella, olin ajatellut antaa nimeksi Hulda, vaan kun kissa oli tullut kotiin ja se tuossa sohvan nurkilla pyöri surkean oloisena ja naukui kimakasti, niin se nimi tulikin sitten siinä, "mitä nyt, mitä nää siinä piipatat?"... Piippa! Nimi on eläinlääkärille ainainen ilo, se jaksaa riemuita ja onnitella siitä, että se on niin osuva. Piippa on melko äänekäs kissa kun se jotain haluaa, se päästää hyyyyyvin pitkiä kimakoita ääniä ja saa mut aina nauramaan. Se on ehkä syypää myös sille, että Lilli on alkanut juttelemaan enemmän, mikä myös naurattaa.

Kesä tulossa!

Piipan kanssa on ollut alusta saakka jotenkin helppoa. Se on todella nopea oppimaan, ihan ensimmäisten asioiden joukossa se oppi sanan "ei" kun kielsin sitä puremasta ja kynsimästä meikäläistä. Otin myös pariin kertaan sanan yhteydessä niskanahasta kiinni,  jos se ihan riehaantui. Kiinni käyminen loppui todella nopeasti ja se ei nykyäänkään käy voimalla kiinni, vaikka riekuttaisin sitä kädellä, vaan lähtee mieluummin pois paikalta. Aiemman kissan kohdalla ei ollut netistä ja sen neuvoista tietoakaan eikä itsellä mitään kokemusta kissoista, niin sain aikaan käsiin ja paljaisiin jalkoihin kiinni käyvän kissan, kun en osannut kuin kiljua. Nyt ajattelin, että jos mitään muuta en saa kissaa oppimaan, niin ainakin tuon ja se oli sitten helpompaa kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Piippa ottaa oppia tietysti isommilta kissoilta ja kenties siksi olen säästynyt kaikenlaiselta tuhoamiselta. Se ei ole yrittänyt mitään, ei edes kiipeä verhoihin. Sohvan taustaa se on raapinut kun se keksi, että sieltä takaa saa tassun ujutettua tyynyjen välistä istumapuolella, mutta senkin se lopetti kun kielsin. Toki alussa se ei ymmärtänyt, että yö on sellanen aika, ettei silloin riehuta sängyssä, sen oppimiseen meni jonkun aikaa. Leevin kanssa ne paini joka ikinen ilta rasittavuuteen saakka, kun Piippaa ei häirinnyt yhtään Leevin ponnettomat suhinat. Minä en raaskinut kieltää, kun ajattelin Piipan luulevan, että kiellän siltä Leevin kanssa painimisen. Mutta ajan kanssa sekin loppui ja nykyään öisin se on edelleen (tavallisesti) Leevi, joka häiriköi jollotuksellaan, jos joku.

Piippa oppii kyllä ihan itsekin asioita, kuten sen, miten makkarin ovi avataan jos palvelija on sen sulkenut. Tein sen kerran kun kypsähdin Leevin jollotukseen ja herätessä tytöt tuijotti mua vieressä ilahtuneena, että vaivauduin heräämään. Että se siitä kikasta. Piipan opettelua ja oppimista on ylipäätään ollut hellyyttävää seurata. Alkuun se matki hyvin paljon Lilliä, vaikka Lillukkainen halveksui koko rääpälettä. Jos Lilli pesi itseään, Piippakin pesi. Välillä sen teki mieli alkaa riekkumaan, mutta jatkoi pesua koska Lillikin jatkoi. Mitä tahansa isommat teki, niin Piippa katsoi tarkkaan. Nykyään jos nuo isommat tappelee, niin sitäkin Piippa seuraa sen näköisenä, että ottaa opikseen, mutta jos se menee rankemmaksi, Piippa tulee vähän niiko väliin, saaden teppelun loppumaan. Piipan katseestakin oon horissu kyllästymiseen saakka ihmisille, se kun on aina jotenkin tutkiva ja vakava. Lillillä se on utelias, Leevillä hömppä. Tuossa yks päivä keksin, että ehkä se Piipan katseen erikoisuus johtuu siitä, että se katsoo usein silleen alta kulmain.

Valinnan vaikeus, parasta levittää kaikki!

Sylikissaa Piipasta ei tule. Se sietää sitä, kuten Leevikin, vähän aikaa, mutta se kääntää pään piiiitkälle pois meikäläisestä kun otan sen selälleen käsiin. Jos otan sen muuten vaan syliin, se menee hullusti kerälle. Ihan pentuna se oli sylissä aina niin, että sen pylly oli mun naamaa kohti. Joskus sekin sentään saa hellyyskohtauksen ja haluaa syliin jos istun sohvalla, vaan paikallaan se ei osaa olla hetkeäkään. Mua se ei haittaa yhtään, riittää vallan hyvin se, että Lilli olisi sylissä aina (sohvalla) ja siinä välissä pitää härkkiä jos olen koneella, usein siksi, että haluaa kantopussiin.

Piipan lempipaikka on olkkarin pyöreä matto. Ei aavistustakaan miksi, mutta niin vain on. Siihen viedään kaikki saaliit ja siinä sitä saa silittää ja siinä sitä pitäs myös leikittää. Piippaa saattaa kipittää edellä kimakasti äännellen ja seurata, että tuunko perässä. Sitte se menee pötkölleen siihen matolle ja keikistelee, kierii ja kurahtelee ja osottaa, että tuun mukaan.

Ulkoisesti Piippa on edelleen mallia ruipelo. Sen häntäkin on sellanen ohut, pitkä luiru. Mikään ihme se laihuus ei ole, sen verran paljon tuo liikkuu. Oon oikeasti aivan hämmästynyt tuon pikkusen nopeudesta ja kyvystä tehdä korkeushyppyjä. Se kyllä riehuu itsekseenkin, mutta tarttee aika paljon myös meikäläistä mukaan. Varsinkin jos nuo kaksi muuta on möllötys-tuulella eivätkä ala millekään.

Hyppyharjoitusten jälkeen

Leevi

Alkuaikojen horinat Leevistä tässä. Leevin suhteen ei oikeastaan ole paljon päivitettävää. Se on jäyhä jököttäjä edelleen, mutta Piippa on tuonut siihen vähän eloa lisää. Alkuun Leevi oli se, joka Piipan hyväksyi nopeasti ja yritti sitä hoivata (josta Piippa ei välittänyt vaan alko aina riehumaan), sittemmin se on ollut sitä, että Piippa riehuu sen kimpussa ja Leevi suhisee, se kun ei oikein vakuuttavasti osaa sähistä. Naurattaa kovasti, kun se suhisee välillä ihan varmuuden vuoksi vaikka ketään ei olis lähelläkään. Se kyllä osaa leikkiäkin Piipan kanssa, Lillin kohdalla homma menee useimiten tappeluksi kun Leeville tulee vimmainen himo nousta selkään, leikatulla kollilla. Viimeksi tänään se on ahdistellut Lilliä niin, että piti ihan puuttua asiaa kun toinen ei saanut liikkua asunnossa yhtään ilman Leevin seuraamisia ja niskaan pureutumista.

Leevi on raksukissa. Ummetusta ei juuri ole ollut, koska raksujen määrä on rajallinen. On ollut pakko antaa periksi niiden suhteen, jos mielin nukkua öisin, Leevi alkaa jollottamaan kovaan ääneen ja raapimaan ovia jos on mielestään raksuvajeessa. Märkäruokakin menee ihan hyvin nykyään, kun käytössä ei ole soosillista ruokaa, sehän söi aiemmasta ruuasta vain kastikkeen ja sitten huuteli raksujen perään. Yritän tarjota raksuja edelleen jostain muualta kuin kupista. Leevi ei tykkää siitä, käy härkkimässä toiveikkaana, että jos heltyisin, mutta sitten kaivelee hyvin surkean oloisena raksun kerrallaan aktivointilelusta. Se pelkää, että joku vie sen vaivalla kaiveltun raksun, niin sitten on kauhea hätä syödä se kun viimein saa sen eteensä, raukka. <3

Leevin kohdalla on kyllä tullut usein mieleen, että se olisi onnellisimmillaan ainoana kissana.Se kun ei erityisesti välitä leikkiä ja toisaalta on nii kiltti, että jättää kaiken jos toinen tytöistä jotain tulee vaatimaan. Se rakastaa laser-leikkiä esimerkiksi yli kaiken, mutta koska Piippa tulee siihen riehumaan myös, niin Leevi ei sitten leiki. Jos Piipan sulkee makkariin, se alkaa huutamaan ja Leevin leikki loppuu sitten siihen, kun sen pitää mennä nuuskimaan ovea kovin huolissaan.

Leevin kanssa eläminen on aika hiljaista ja tasaista. Mamman mussupoika tykkää, että on liian painava vähän kaikkeen, niinpä se ei tule esimerkiksi ikinä syliin. Se saattaa kulkea varovasti yli, silleen, että hypähtää, koko painollaan se ei astu ikinä päälle. Jos istun sohvalla, se tulee toisinaan siihen käsinojalle ja siinä sitä sitten pitää silitellä, lussuttaa sen korvia (se rakastaa sitä!) ja kehua komeaksi pojaksi. Toinen kammopaikka on uusin kiipeilypuu, joka heiluu kun siihen hyppää, Leevi kyllä menee siihen, mutta se ei ole yhtään niin kiva kuin nyt partsilla oleva vanha puu, joka sisällä ollessa oli pultattu seinään. Niinpä Leevi tavallisesti käyttää kiipeilypuuta vain matkalla seinähyllyn päälle, joka tuntuu tukevalta. Onhan se toisaalta ihan fiksua, se painaa ihan kiitettävästi ja on syytäkin varoa, ettei satu haavereita. Siihen kun lisätään se, ettei Leevi ole ketterin kissa maailmassa, niin katastrofin ainekset alkaakin olla aika hyvin kasassa.

Kuvaamisenkaan suhteen ei ole tapahtunut muutosta. Kun ei tykkää, niin ei tykkää. Ois kiva saada kuvattua Leevin kauniita silmiä, mutta jos se ei lähde paikalta pois, niin sitten se näyttää tältä:

En katso!!!

Lilli

Kun aloin pitämään blogia, kirjoitin molemmista kissoista erikseen jutun, että millasia karvapyllyjä ne on. Lillistä juttu on tässä, nyt ajattelin päivittää sen.

Lillistä ei vieläkään ole sukeutunut sylikissaa, mutta se tarvitsee kuitenkin läheisyyttä ja välillä sitä pitää tankata. Se tulee sillä lailla "syliin" että menen sohvalle ja nostan jalat pöydälle/rahille, niin se tulee siihen jalkojen päälle makaamaan, se piisaa hyvin eikä se siinä kaipaa silittelyjä eikä mitään. Toinen on se, että se tulee tähän tietokonepöydälle ja alkaa haromaan mun paitaa, siitä tiedän hakea "kissapussin", joka nykyään on tehty fleece-ponchosta. Laitan sen päälle ja se kiipeää sinne pussukkaan ja makoilee siellä huristen sen minkä makoilee. Välillä rapsuttelen sitä tai taputtelen kehuen hyväksi tytöksi ja katti vaikuttaa erinomaisen tyytyväiseltä elämäänsä. Kun alkaa piisaamaan, se kiipeää pois.

Lilli on myös mun alituinen seuralainen. Vessaan tietenkin tullaan perässä, vaikka se olisi nukkumassa ollut ja ajattelen, ettei se viitsi. Kyllä viitsii. Yöaika on ainoa jolloin se ei sinne seuraa, se kaiketi ymmärtää, etten lähde mihinkään vaan tulen takaisin nukkumaan.. miten se sen ymmärtää, on arvoitus. Lilli myös nukkuu vieressä kaiket yöt, eikä vaihda muualle välillä, kuten nuo toiset. Tuossa kun olin kipeänä ja nukuin toista vuorokautta putkeen, niin se mikä pysyi, oli Lilli tyynyn vieressä. Se oli jotenkin niin hellyyttävän suloista, että meinasin pakahtua! Joskus yöllä ojennan käden, tunnen sen siinä vieressä, pitää varovasti vähä silittää ja sitten jatketaan unia. <3

Välillä kutsun Lillia Touhumummoksi. Sillä on vissiin vähän lyhyemmät jalat, koska sen kävely tai jolkottaminen on sellasta töpöttävää. Se on hupasaa seurattavaa ja se vaikuttaa hyvin touhukkaalta kun se mennä töpsöttää päättäväisesti minne nyt sitten onkin menossa. Kun se on liikkeellä, sillä tuntuu olevan aina joku proggis menossa, se tutkailee paikkoja, kaivelee lelulaatikosta leluja tai sitten kuljeksiessa aina tassulla jotain käpistelee. Se on myös aivan ylettömän kiinnostunut kaikesta mitä teen, pitää päästä mukaan ja työntää nenä joka paikkaan, vaikka jos yritän kuvata ohran kohtaloa kissojen hampaissa.

Photobomb-viikset

Lilli on tietysti hyvin viisas kissa. Se osaa esimerkiksi lopettaa tekemisensä kun sitä kieltää. Kovin usein ei tartte, mutta lasipintojen raapiminen on sellanen, että siitä tulee sanottua, koska se villiintyy siihen ihan tyystin ja raapimisen vauhti vain kasvaa. Ei sen päivällä niin väliä, mutta nukkumaan mennessä en jaksa moista kuunnella. Jostain syystä (ehkä siitä on tullut yhteinen iltarutiini?) se aina, kun olen laittanut verhot kiinni ja oon päässy peiton alle, menee ikkunalle ja haroo verhoa auki niin, että pääsee raapimaan lasia ja pitää kurnuttaa samaan aikaa. Kun sanon tietyllä äänensävyllä sen nimen, se kääntyy katsomaan ihan kuin olisi hyvinkin yllättynyt ja sitten pika pikaa pitää tulla luokse, että "Niin?" Se tietää myös mitä tarkoittaa sana "perkele" jota tulee käytettyä joskus kun kissat vetää iltarallia ja se äityy sellaiseksi, että alkaa tavarat lentelemään. Lilli kipittää makkariin pikavauhtia ja tulee sieltä kohta takaisin niinko ei olis muualla ollutkaan. Ei se sitä estä, etteikö rälläämistä vois aloittaa uudelleen, mutta pahin riehuminen ainakin laantuu.

Lillin erikoisuus on pallon tuominen. Palloleikit on ainoa mistä se innostuu, se ei välitä laserista, huiskista eikä muusta, mutta pallot on jee. Parasta on, kun se löytää pallon jotain hankalammasta paikasta, se pitää kaivaa sieltä esiin, ottaa suuhun ja kovasti kuristen tuoda mulle. Sitten se pitää heittää ja sen perään kirmataan innolla, mutta jotta leikki jatkuisi, heiton pitää olla Lillin mieleinen. Jos mun sihti on huono ja pallo ei lennä vaikkapa parvekkeelle tai sohvan taakse vaan jää lähettyville, Lilli näyttää suorastaan pettyneeltä eikä tee mitään.

Lilli on nykyään myös erittäin hyvää pataa uusimman tulokkaan Piipan kanssa. Lillin vuoksi Piipan hankin ja olin aivan epätoivoinen, kun näytti siltä, ettei se hyväksy kakaraa ollenkaan. En olisi uskonut, että menee niin pitkään kuin meni, että se tottui ja hyväksyi Piipan, mutta kun se tapahtui, on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämiin! Kun Piippa kävi steriloitavana, jännitin miten Lilli siihen suhtautuu, ihan turhaan. Lilli oli mitä hellin toipilaan hoitaja, kävi pesemässä ja seurasi miten toinen hoipperehtii ja ei ollut elettäkään mistään vierastamisesta. Nokkimisjärjestyskin on ilmeisesti selvä, Lillillä ei ole tarvetta erityisesti pomottaa, mutta kyllä se on tämän lauman pomo. Sen näkee nykyään vaikka ruokakupille mennessä, Lilli ottaa ekan paikan, vaikka Piippa siihen yrittääkin. Kakara lähtee siitä pois ihan suosiolla, koska Lilli ei (enää) väistä, tassuttamaan ei tartte alkaa, Lillin auktoriteetti riittää.

Ole nyt tässä sitten

Leevi herätti laittamalla meikäläisen frisyyrin uuteen uskoon. Toki siihen on kivempi herätä kuin jollotukseen, mutta on se vähän ällöä, kun hiukset on sitten aivan märät. Yritin olla, etten huomaiskaan, mutta koska loppua ei tuntunut tulevan, nostin pään ja tyrskähdin nauruun, kun heti kuului varsin Leevimäinen töminä kun se kiiruhti ruokakipolle. Kävin pesemässä hiukset ja sitten kateille evästä, Leevi oli niin onnellinen, että sen piti lopettaa välillä ja käydä laulamassa ulko-ovella, ennenko jatkoi syömistään.

Lilli on alottanut taas oksentamisen. Tänään huomasin sillä myös haavauman korvan luona ja aloin miettimään, että mikä ihme voi olla syynä. Keksin sen aika pian: olin saanu edellisessä tilauksessa kissanruokanäytteen kuivaraksuista, Pure Naturalin ankkaa. Se on vehnätön tuote ainakin, mutta joku siinä vissii mättää. Sekoitin sen tuohon normaalisti käytettävään Applawsin raksuun ajatellen, että se menee siinäkin mielessä, että se on ankkaa, mutta virhehän se oli, kuten nyt huomaan. No, roskiin lensi se sekoitus. Minä joutaisin roskiin myös, kun en kaikista pyhistä päätöksistä huolimatta osaa olla tarjoamatta vääränlaista ruokaa tuolle herkkähipiäiselle. Tilasin myös Zooplussalta ison määrän lammaspohjaista märkäruokaa. Kokeilin tossa välillä samaa merkkiä, mutta kanapohjaisena, riisillä ja perunalla ryyditettynä, mutta minusta näytti, että Lillin kutinat lisääntyi. Nyt ne taas olis vähentyneet, kun märkäruokana on lammasta. SEN vuoksi tilasin myös pienen pussin Applawsin kuivaruokaa, jossa on kanaa ja lammasta. Nyt sitä ei ainakaan uskalla/voi kokeilla, mutta myöhemmin kyllä meinasin tyypata. Täältä kotimaastahan ei saa tuotakaan ja se on ihan oma juttunsa millasta vääntöä Saksasta tilaaminen on, en ala edes avautumaan siitä. Mutta ans kattoo.

Piippa on täysin tervehtynyt. Se on antanut massun haavan olla rauhassa ja on kaikin puolin hyvässä kunnossa. Oli ilon päivä kun se ekan kerran naukaisi sillä lailla entiseen malliin! Nyt se on jo tormistunut ja juttelee kuten ennenkin. Mamman pikkunen!

Kuvaton postaus

Eilen olin niin huolesta mykkyrällään, että ei mitään rajaa. Olin jo suunnitellut nukkuvani lattialla olkkarissa ja vaikka mitä, kun tuntui, ettei Piippa tokene ollenkaan leikkauksesta. Mulla on takana vain yksi kokemus aiemmasta tyttökissastani ja sen kanssa ei ollut mitään häikkää, se virkosi nopeasti ja oli ihan muina kissoina heti. Myöhään illalla Piippa kuitenkin näytti, että kykenee hyppäämään sänkyyn ja sieltä pois, joten pääsin nukkumaan sinne kissojen kanssa. Huonoa unta se oli kyllä, pelkäsin, että huitasen tai potkaisen Piippaa unissani ja kun kävin vessassa, piti takas tullessa tarkistaa missä se nukkuu, kun se vaihtoi paikkaa jatkuvasti.

Piippa alkaa vasta nyt, toisen päivän iltana, olemaan vähän sinne päin, mitä se oli ennen tätä operaatiota. Se on pissannut, syönyt ja juonut, mutta sitä ei nappaa mikään leikkiminen (tietenkään) eikä muutenkaan välitä olla kenenkään seurassa. Hain aiemmin päivällä Zooplussan paketin ja siinä pahvilaatikossa se tykkää nyt olla. Yritti kiivetä sinne, pelkäsin sen aukasevan vatsan haavan siihen reunaan kun se ei sinne aikonu hypätä, niin kaadoin laatikon ja sinne se meni nukkumaan. Laitoin äsken ruokaa tarjolle, niin ilokseni se tuli heti paikalle ja yritti puskea mun jalkaa silleen vähän hyppäämällä, kuten sen tapana on. Vaisuksi se jäi, mutta silti. Ja söi halukkaammin kuin tähän saakka. Kissat on erilaisia, toipuvat eri lailla, kyllä mä sen tiedän, mutta toivoisin kuitenkin tilanteen normalisoituvan nopeasti, on tuskallista seurata toisen huonoa olemista kun mitään ei voi tehdä. Piippa kun ei muutenkaan ole mikään "ihmiskissa", niin olen antanut sen olla rauhassa ja lähinnä noiden lajitovereiden hoivattavana. Jos olen rapsutellut, niin olen kehunut kovasti hyväksi ja hienoksi tytöksi, sen se taitaa ymmärtää ja hurisemaankin se on alkanut.

Vaikka mun suurin huomio on nyt kiinnittynyt Piippaan, niin en kyllä voi edelleenkään muuta kuin ylpistellä siitä, miten hienosti Lilli ja Leevi on olleet ja toimineet tuon toipilaan kanssa. Eilen ne oli niin rauhallisia ja varovaisia, ei yhtään edes yrittäneet riekkua ja lähestyivät Piippaa varovaisesti ja olivat niin helliä sitä kohtaan, että hyvä etten alkanut parkumaan. Tänään ovat jo vähän vetäneet keskenään rallia, sitten kaikki kolme yhdessä tutkivat uutta lelua (ei siitä sen enempää, ko että heippa hei nekin eurot) ja antoivat tilaa Piipalle, vaikka se ei siihen reagoinut juuri ollenkaan. Lillin kanssa päästiin leikkimään palloillakin, kun Piipasta ei nyt ollut väliin tulijaksi.

Kyllä tää tästä, voiton puolella jo ollaan.

Piipan steri

Tänään on Piipan elämän alkutaipaleen ehkä rankin päivä, kun vein tyttösen leikattavaksi. Aamulla yhdeksältä oltiin Eläinlääkäriasema Lemmikissä, hain tytön kolmelta takaisin kotiin. Leikkaus meni hyvin, tikkejä ei ole, vaan haava on kudosliimalla kiinni. Piipalla ei ole myöskään mitään kauluria, eläinlääkäri tykkäs, ettei sellasta suosittele, kun se on kissalle ikävä, että mieluummin sitten bodysuit jostain trikoopaidasta tms. jos tarttee haavaa suojata. Sanoi, ettei sitä tarvitse erityisesti puhdistellakaan, tarkistaa vain päivittäin ja putsaa jos tarttee, että mitä vähemmän siihen kiinnittää huomiota, sen parempi. Liiallinen huomiointi saattaa aiheuttaa sen, että Piippa alkaa nuolemaan sitä jatkuvasti.

Kotiin saapui kovasti tokkurainen raasu. Ensimmäisen vajaan tunnin makasin sen vieressä olkkarin matolla. Sitten Piippa alkoi pyrkimään makkariin, nostin sen sängylle kun se sinne yritti, mutta se möngersi heti sängyn toiselle laidalle ja selvästi yritti hypätä lipaston päälle. Kannoin sen takas olkkariin, kokeilin josko se viihtyisi vessan vakiopaikalla tai lepolassissa, mutta ei, makkariin vaan ja lipastoa kohti. Vein sen takas olkkariin jälleen kerran ja lähdin hätistelemään Lilliä pois sängyn alta, että saan oven kiinni, niin eikö tää neiti hoiperrellut sinne lipaston luo ja havahduin asiaan kun kuului piiiiiitkä parku ja katti makas oikosenaan lipaston vieressä, oli sitten yrittänyt hypätä sinne päälle. Siihen sattu varmaan kamalasti! :( Lilli sinkosi siinä vaiheessa pois makkarista ja minä kannoin Piipan taas olkkariin ja löin makkarin oven kiinni. Toipilas lähti kohta vessaan, aattelin, että se menee pissille, mutta siltä tulikin yrkkä. Nyt se kyköttää pissalaatikoiden luona ja jätin sen siihen, kaipa se ite osaa päättää missä sen on paras olla.

Lilli ja Leevi ei ole sähisseet ollenkaan Piipalle, vaikka vähän sellasta pelkäsin. Kumpikin on käynyt pesemässä sen pään, mutta kun se lähtee liikkeelle, niin Lilliä alkaa epäilyttämään moinen hoipertelu. Ei silti ole ollut mitään pelättävää niiden taholta, Leevi antaa olla ihan rauhassa, makoilee siinä suosikkipaikassa vessassa lähettyvillä ja Lilli on eteisessä niin, että se näkee siitä Piipan.

Eläinlääkäri oli taas aivan intona Piipan nimestä. Kun menin hakemaan, hää heti ovelta sanoi, että "Oot kyllä todella osuvan nimen valinnut!" ja pois lähtiessä jatkoi, että "Ihmiset antaa kissoille usein jotain muka muodikkaita nimiä. Tämän kissan nimi ei ole muodikas, vaan osuva, hyvin kissaa kuvaava! Onnittelut erinomaisesta nimivalinnasta!" Minä jaksan huvittua siitä, miten tuo lääkäri on niin innoissaan tuosta nimestä.

Toipilaasta pari uneliasta kuvaa, viimeisenä vessan suosikkipaikka, siinä viihtyy kaikki. Yksitellen. 

Kissankynnenleikkaaja

Piipan kanssa on vielä hieman opettelemista siinä, miten ollaan kun kynsiä leikataan. Se sujuu jo paremmin, mutta pitää vieläkin jakaa useampaan kertaan/päivään, ennenko homma on ohi. Tänään leikkasin vasemman etutassun loputkin kynnet. Etutassuissahan sillä on kaksi ylimääräistä kynttä tassua kohti ja ne ylimääräiset on ongelmallisimmat, mutta eivät onneksi ole aiheuttaneet mitään haavereita.

Kävin eläinlääkäriasema Lemmikissä varaamassa Piipalle ajan sterilisaatioon. Puhuin samalla noista kynsistä ja kysyin mistä niiden käyttämiä sivuleikkureita vois hankkia, niin sanoivat, että ne on ihan tavalliset sivuleikkurit. Hoh! Mä olen noilla koruleikkureilla leikellyt kynsiä, mutta ne on ehkä aavistuksen liian leveät ja tuolta sanoivat, että mennä vaan rautakauppaan ja etsiä pienimmät leikkurit mitä löytyy, niin se on siinä. Minähän tietysti kaivelin nettiä ja löysin tämmöiset leikkurit, jotka vaikutti erinomaisen päteviltä, koska täytyyhän niiden olla (minusta ainakin) kuitenkin terävät. terottaakohan ne suutarilla tuollasia...

Tänään tajusin, etten ole laitellu iäisyyksiin yhtään videota tänne. Eipä silti, ne on niin laaduttomia, ettei kannttaiskaan, mutta niitä tuntuu olevan kännykässä enemmän kuin kuvia. Ehkä pitäs ostaa ihan oikea videokamera? No, tässä nyt kuitenkin yks video Lillistä, kun se on ihan kissanminttuhuuruissa. Ei se itse siitä mintusta ole moksiskaan,  kuten ei pahvilaatikoistakaan, mutta se tuoksu yhdistettynä laatikkoon onkin sitten ihan eri asia. :D