perjantai 19. helmikuuta 2016

Kissankynnenleikkaaja

Piipan kanssa on vielä hieman opettelemista siinä, miten ollaan kun kynsiä leikataan. Se sujuu jo paremmin, mutta pitää vieläkin jakaa useampaan kertaan/päivään, ennenko homma on ohi. Tänään leikkasin vasemman etutassun loputkin kynnet. Etutassuissahan sillä on kaksi ylimääräistä kynttä tassua kohti ja ne ylimääräiset on ongelmallisimmat, mutta eivät onneksi ole aiheuttaneet mitään haavereita.

Kävin eläinlääkäriasema Lemmikissä varaamassa Piipalle ajan sterilisaatioon. Puhuin samalla noista kynsistä ja kysyin mistä niiden käyttämiä sivuleikkureita vois hankkia, niin sanoivat, että ne on ihan tavalliset sivuleikkurit. Hoh! Mä olen noilla koruleikkureilla leikellyt kynsiä, mutta ne on ehkä aavistuksen liian leveät ja tuolta sanoivat, että mennä vaan rautakauppaan ja etsiä pienimmät leikkurit mitä löytyy, niin se on siinä. Minähän tietysti kaivelin nettiä ja löysin tämmöiset leikkurit, jotka vaikutti erinomaisen päteviltä, koska täytyyhän niiden olla (minusta ainakin) kuitenkin terävät. terottaakohan ne suutarilla tuollasia...

Tänään tajusin, etten ole laitellu iäisyyksiin yhtään videota tänne. Eipä silti, ne on niin laaduttomia, ettei kannttaiskaan, mutta niitä tuntuu olevan kännykässä enemmän kuin kuvia. Ehkä pitäs ostaa ihan oikea videokamera? No, tässä nyt kuitenkin yks video Lillistä, kun se on ihan kissanminttuhuuruissa. Ei se itse siitä mintusta ole moksiskaan,  kuten ei pahvilaatikoistakaan, mutta se tuoksu yhdistettynä laatikkoon onkin sitten ihan eri asia. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti