Alkuun olin aina surullinen, jos kissat ei tulleet ovelle vastaan kun tulin kotiin, mutta nyt olen siitä ihan tyytyväinen, ei tarvitse hätistellä pois jaloista jos kannan pakettia tai jos on helvetinkiire vessaan eikä varoa, että Leevi yrittää livahtaa käytävälle. Leevi on ainoa joka jotenkin tervehtii, se laiskasti astelee jostain nukkumasta ja istahtaa lattialle keittiön läheisyyteen sitten kun oon saanut kengät pois ja tullut peremmälle, mutta se on riehakkainta mitä siitä irti lähtee. Joskus Marttikin ilmestyy johonkin läheisyyteen, harvemmin kuitenkin ja Piippa ei koskaan, se ei vaivaudu nousemaan meikäläisen vuoksi. Olen myös tyytyväinen, että juuri koskaan kukaan ei ole härkkimässä kun koitan tehdä käsitöitä, Lillin oli pakko aina tulla avustamaan ja sehän meinas naaman hieromista kutimeen tai vikkuukoukkuun niin, että pelkäsin sen satuttavan ittensä.
Kuvien katselu Lillistä saa kyllä edelleen aikaan ihan kauhean surullisen olon. Ostin valokuvapaperia, että koitan printata jonkun kuvan siitä ja jos onnistuu, niin kehystän seinälle, mutta vielä ei ole sen aika, koska en halua olla aina surullinen. Tai sitten se on vaan kestettävä, mutta mielellään vähän vähemmässä määrin, kuitenkin.
Ruoka-asioiden suhteen ollaankin sitten taas nollapisteessä. Noillehan ei kelpaa mikään, ei edes raaka kana, minkä luulin olevan ihan ykkösherkku aiemman käytöksen perusteella, mutta siinäkin syypää oli Lilli, joka kiehnäs jaloissa ja pienellä äänellään esitti vaatimuksia, saaden muut himoamaan mitä ikinä Lilli nyt halusikaan. Nytpä ei napostele ketään, Piippa ei edes nuuskassut kanaa ja pojat pitkin hampain söi yhdet palaset, Leevikin vasta sitten kun kannoin sen kanapalan luokse. Raksuja nää huutaa ja ostin sellasia steriloiduille tarkoitettuja, mistä aattelin, ettei ne niin intoile niistä (ja syövät märkistä myös), mutta suurena herkkuna vetävät. Mutta koska märkäruoka ei maistu, niin mietin, että pitäskö noiden raksujen nyt sitten olla kuitenkin tuhdimpaa tavaraa, argh. Mutta näillä mennään toistaseks.
Otin Popopetiin yhteyttä, että kiinnostaisko niitä hakea isohko lasti kissanruokaa, mitä Lillin jäljiltä jäi, sen lisäksi saavat nuo, mitä oon tilannu ja mitä ei hemmetti kuitenkaan syödä. Olivat tyytyväisiä ja sanoivat, että voivat hakea kunhan löytyy joku vapaaehtoinen joka pääsee. Kiirettähän ei ole eikä sieltä nyt sitten mitään ole kuulunutkaan. Ans kattoo, saatan kysyä uudelleenkin, mutta jos menee kovin pitkälle niin ehkä koitan sitten jotain muuta kautta päästä noista eroon.
Piippa on nyt joutunut kännykällä huidonnan kohteeksi enempi, ei kauheasti arvosta, mutta minkäs teet. Ja onhan Piippa aivan kertakaikkisen ihana kuvattava, mamman rinsessa. Pojatkin saa osansa huomiosta, mutta eivät ole ehkä ihan niin kuvauksellisia, äijät.
edit: Pitää näemmä katsoa tarkkaan minkä kokoisena kuvat sivulle tulee. etteivät veny sivupalkin päälle. Ennen sai laittaa minkä kokoisia kuvia vaan ja sivusto skaalasi ne sopiviksi, mutta ei enää. Huomasin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti