sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lepposa sunnuntai

Eteenpäin mennään. Kun aiemmin Piippa ei osannut leikkiä jahtaamista ollenkaan, niin nyt osaa. Ehkä se oli alkukankeutta ja arastelua, nyt kun se alkaa olla rohkeampi, se uskaltaa vaikka mitä! Lillin hännän jahtaamisesta oon yrittänyt pitää sen erossa kuitenkin, koska Lilli kyllä tassuttaa turpaan huolella, jos se sen erehtyy tekemään. Mutta höyhenhuiskaa on jahdattu vauhdilla ja tietysti jo lempileluiksi muodostuneita turkispalloja. Jotenkin huvittaa ja hellyttää, miten virtaa täynnä tuo on ja reuhaa ihan urakalla, vaan sitte ko iskee uupelo, niin se on taju taskussa pitkään. Pitäs ehkä tänään yrittää leikata sen kynnet, kun se väsähtää. Eilen jo pikkusen harjoteltiin, kolme kynttä sain leikattua hyvin. Ei ne mitenkään hirveän pitkät ole, mutta aattelin alottaa tutustuttamisen tuohonkin aiheeseen jo nyt. Eniten mua kiinnostaa ne ylimääräiset kynnet tassuissa, että miten ne menee.. ne on jotenkin hullussa kohdassa, en tiedä miten ne saa esiin. Yritin eilen ottaa takatassusta kuvaa, kun se kölli tossa nojatuolissa, mutta heikoin tuloksin.

                                                                     Heijakkaa!

Söpistelyyn tuo kyllä taipuu, kuten Lillikin. Joka oksentaa oksentaa ja oksentaa taas. Alan olla kyllä hyvin tottunut tuohon oksenteluun, en edes reagoi siihen, paitsi tietysti kuuntelemalla, että mihin ne yrjöt tällä kertaa tulee ja menemällä siivoomaan jäljet. Enkä edes yritä arvailla mistä tuo johtuu.  Ikävää tässä on se, että kaveri on tulossa viikoksi kylään ja joutuu moista katsomaan ja kuuntelemaan, oishan se kivempi esitellä normaaleja kissoja, mutta näillä mennään.

Leevi alkaa olla aika rento tuon pennun seurassa. Tänään tosin ne molemmat isotteli toisilleen, mikä oli aika hupasan näköstä ja kerroin Leeville, että sen isottelu on aika turhaa, eiköhän se ole ihan tarpeeksi iso muutenkin verrattuna Piippaan.

                                                             
                                                      Ihan pikkasen söpistelen tässä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti