Joulu tulla jolkottaa

Meillähän ei joulua vietetä. Koskaan. Tosin kissojen vuoksi tekisi mieli hankkia oikea kuusi, sen vois sijoittaa partsille, jos siellä olis tilaa. Siellä olisi tilaa, jos henkilökunta viittis hankkiutua eroon romuista. Ehkä jonain päivänä sitten..

Kissanhiekka-kokeilu on edelleen vaiheessa. Vessassa olevaa pelletti-mikrohiekkasotkua käytetään, vaikka nyt siinä alkaa olla enemmän pellettiä kuin hiekkaa. Hienoa. Olkkarin puolella oleva katollinen hiekka-astia on edelleen enimmäkseen Leevin käytössä. Oon huomannu, että kämpässä on hienoinen kissankusen haju. Ihmettelin asiaa, mutta syy lienee siinä, ettei Leevi peittele kusiaan. Se kuseksii joko aivan takareunaan tai sitten tuohon ihan eteen ja kuopii heiluriluukkua, eikä hiekkaa. En tiedä miksi se tekee niin, on se aiemmin peitelly. Ongelmahan ratkeaa sillä, että siivoaa ne peittämättömät kuset pois, mutta tämä entisestään kannustaa siihen (siis mua), että päästäisiin käyttämään pelkkää pellettiä ja sen myötä molemmat vessat vois olla taas saunalla.

Niin ja sekin pitää sanoa, että yhtään siistimpää ei ole tuo pellettimurun  käyttö, se kulkeutuu ihan saman lailla tassuissa ja on vielä näkyvämpää kuin hiekka. Se tarttuu hienosti vessassa olevaan buklee-mattoon, mutta toisin kuin hiekan kanssa, sitä ei lakaistakaan siitä niin vaan pois. Tai ollenkaan, ei vaan lähe. Sen vuoksi oon entistä enemmän harkinnut rikkaimurin ostoa. Nyt on niin köyhät ajat, ettei voi harkitakaan, koska mitään leluahan mä en hanki jos moisen rakkineen ostan, mutta ehkä ens vuonna.

Kuvina jonninjoutavia juttuja.. ohjelmilla on niin kiva kikkailla!

Oulun valofestareilta taideteoksen yksityiskohta.

Kissanhiekkaa, paperia ja yks lekurireissu

Oon jo kauan miettinyt, että oisko tuon mikrohiekan tilalle mitään parempaa keksitty. Se kulkeutuu kaikkialle, mutta ehkä eniten ärsyttää, että koska yksi kissavessa on saunalla, niin lattia on aina ihan törkeen näkönen kun se sinkoillut hiekka kastuu. Vaikka lattian lakasis ennen suihkua, niin ei ole tavatonta, että siellä käy kissa laatikolla ja sen perään siellä märällä lattialla ja sotku on oikeasti karsee. Ja kun se ei lähde huuhtelemalla puhtaaksi vaan vaatii kunnon pesun, niin tällanen siivouksen inhoaja ei todellakaan tykkää. Meillä on siis alettu opettelemaan puupelletin käyttöön, sellasen paakkuuntuvan, rouhemaisen systeemin. Laitoin saunalle yhteen "varalaatikkoon" pellettimurua, seurasin, että laatikossa on tassuteltu, mutta mitään ei ole tehty. Sitten laitoin sinne hiekkalaatikosta molempia laatuja tuotoksia, että jos tajuavat idean, eivät tajunneet. Tänään hurautin hiekan sekaan pellettimurua ja *tadaa* joku kävi sontimassa laatikkoon, jossa on palkkää pellettiä! Muuta sinne ei oltu tehty, mutta alku se on tuokin! Se hiekka-pellettisotku ei ole kovin hyvä yhdistelmä, mutta nyt mennään näin, kunnes toi laatikko on lähes tyhjä ja sitten saunalla on käytössä pelkkää pellettimurua. Mullahan on toinen, iso luukullinen laatikko olkkarin puolella, siellä on tietysti myös hiekkaa, mutta senkin saatan muuttaa pelletiksi jos se osoittautuu toimivaksi ja kissat sen hyväksyy. Pelletti on siitäkin jee, että se kissanvessa on kevyt liikutella ja pelletin voi laittaa biojätteeseen, koska se kompostoituu. Kakkakikkareetkin voi viskata vaikka pyttyyn, koska se pelletti, vaikka paakkuuntuukin, ei muodosta sellasta tiiliskiveä niinko tuo hiekka, joten se ei tuki viemäriä. Pelkkää voittoa! Oikeestaan vähän liiankin hyvää ollakseen totta, mutta aika näyttää. 

Piipan kanssa käytiin tänään hakemassa tehosterokote. Päätin mennä kävellen, kun ei ollut juurikaan pakkasta ja matka on lyhyt. Havainnoin aika pian, että Piipasta on tullut raskas kannettava, vuosi sitten se painoi 1390 grammaa, nyt oli painoa neljä kiloa! Piippa myös huusi koko matkan vastalausetta kopille ja kylmälle ja kaikelle. Silmät oli teevadin kokoiset ja eläinlääkärissä huomas, että alusta on kostunut tassujen kohdalta. Hirmu pelvoittavaa! Piippa tukeutui minuun, se pyrki piilottamaan pään mun kyynärtaipeeseen eikä edes huomannut, että sen niskaan tuikattiin piikki. Katti punnittiin ja tutkittiin pikaisesti muutekin, kaikki oli kunnossa. Kysyin tuon yhden ylimääräisen, erittäin hankalasti hoidettavan kynnen poiston mahdollisuudesta, mutta lekuri ei suositellut, koska se on niin huonossa paikassa ja parantuakseen se vaatis ilmaa. Sanoi, että jos se jatkuvasti tulehtuu, niin sitten. No, ei se ole tulehtunut eikä tulehdu jos se minusta on kiinni, pitää ottaa sen hoitaminen vaan haasteena. Kotimatkalla Piippa oli paljon hiljaisempi, rappukäytävässä kyllä kuulutti kaikille, että sitä kidutetaan aina vaan. Kotona Leevi tuli heti tervehtimään ja nuolemaan niskaa puhtaaksi vieraista hajuista, Lilli sen sijaan suhtautui hieman epäilevästi Piippaan, mikä vähän huvitti. Kerroin sille, että seuraavaksi se pääsee rokotukseen yhdessä Leevin kanssa, koska ne ei mun luona ollessaan ole käyneet enkä tiedä niiden rokotushistoriasta yhtään mitään. Tää rokote on siitä jee, että nykyään se tarttee ottaa kolmen vuoden välein, kun ennen se annettiin kerran vuodessa. Että 2019 sitten seuraavan kerran eläinlääkäriin, jos kaikki menee hyvin.

Paperissa on voimaa

Aukasin tossa öpaut viikko sitten yhden laatikon joka sisälsi kissanhiekkapusseja. Siellä oli, kuten aina, vähän voimapaperia siinä päällä ja viskasin sen vaan vessan lattialle siksi aikaa, että laitan pissalootan kuosiin. Kun hiekka-asiat oli mallillaan ja katsoin taakse, niin Lilli istui siinä paperin päällä erinomaisen tyytyväisen oloisena. Ei elettäkään, että olis lähtenyt mihinkään, niin oli ihana paperi. Sittemmin se on saanut olla siellä lattialla, molemmat tytöt tykkää siitä niin, että välillä meinas tulla ihan taistelu kumpi siinä saa maata. Onneksi sitä on kuitenkin sen verran, että sain levitettyä sen isommaksi, jolloin molemmat pääsee siihen makaamaan. Piippa tykkää siitä myös leikissä, kauhia rapistelu vaan kuuluu, kun siellä alla aivan varmasti on jotain metsästettävää.

Sekin hyvä puoli siinä on, että Lilli pääsee Leeviä karkuun sen päälle. Ei sen tartte siis muuta tehdä kuin mennä istumaan siihen, Leevi ei tule perässä, koska se kammoaa kaikkea kovaäänisesti rapisevaa. Eikä tässä vielä kaikki! Paperi on erinomainen imemään kosteuden jalkapohjista kun tulee suihkusta, ihan huippua! Tänään väsäsin siitä ja narusta perinteisen kissanlelun, josta molemmat tytöt, etenkin Piippa, ihan villiintyi. Piipasta on tullut vähä laiska leikkimään, sen feivöritti nahkatanssittajakin alkaa olla vissii so last season.

Paperipussithan on myös aivan uskomattoman ihania noiden tyttöjen mielestä, pitänee seuraavalla kauppareissulla ostaa sellanen ihan vaan kissoja varten. 

edit: Ei aavistustakaan miksi tän tekstin tausta on valkoinen.. sorpat siitä

Täällä on varmasti joku aarre! 

Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan..

Jätin kissukoille radion päälle, kun aamulla taas muistin ja tajusin miten hiljasta täällä on ja näähän hätkähtelee vähänkin kovempia ääniä. Paitsi Lilli, joka ei pelkää mitään. No, tulin töistä kotiin ja havainnoin, että ainakin rallia on vedetty oikein urakalla. Eteisen matto oli jo tulossa  rappukäytävään, pilkotti välioven alta, partsioven edessä oleva matto oli yritetty kääntää ympäri, verho oli osaksi irti nipsuistaan, siivoussanko vessassa oli kumollaan ja liinat pitkin lattiaa. Meinasin laittaa radion kiinni, kun töiden jälkeen hiljaisuus on enemmän kuin toivottavaa, mutta yllättäen Nostalgia-asemalta tulikin niin hyvää musiikkia, että jäi päälle. Minusta se vaikuttaa kissoihin, ne taas syönnin päälle rälläsivät, mutta enemmän kuin tavallisesti. Piippakin riehaantu huutamaan partsinovella niin, että me kaikki muut luultiin sillä olevan isompikin hätä. Tai ehkä se kaipais jo hiljaisuutta. Pistän radion kiinni. 

Telkkarista lintuvideoita

Piippa opettelee kissankantopussiin

Katonrajassa voi vetää vakavaksi

Videosaastetta

Pitkästä aikaa kissavideoita. Ei sillä ettenkö olis niitä ottanut, enemmän kuin kuvia, mutta en vaan saa aikaseks ladata niitä tuubiin. No, nyt sain. Vieläkö muistais laittaa heti alkuunsa oikean kategorian, niin oispa jesh.


                                                     

Kylymä!

Kelit on kylmenneet niin, ettei kissat tykkää olla yhtään parvekkeella, tavallisesti käyvät vain kääntymässä ja se on siinä. Lämpimiin keleihin on niiiiin pitkä aika, yh-hyy! Lillillä oli toissapäivänä kova hinku paidan alle ja pitkästä aikaa laitoin sille kissankantopussin, minne se möyrys mielellään ja aattelin, että aawww, se tulee lämmittelemään! Se viihtyi siellä toista tuntia, mulla loppu rahkeet, koska läkähdyin kuumuuteen ja oli pakko siirtää kissa pois. Myöhemmin aattelin, että syynä saattoi ollakin huonovointisuus, koska Lilli alkoi oksentamaan, ruoka ei pysyny sisällä. Katsoin sen naamaakin, joka ei edellisestä postauksesta ollut muuttunut ainakaan parempaan suuntaan ja aattelin, että leviääkö se nyt sitten vielä lisää. Eilen se halusi vielä saman peiton allekin, mutta tänään kun tulin kotiin, havaitsin ihmeekseni, että a) ei oksenna enää ja b) naama on mystisesti parantunut lähes tyystin! On tää jumaliste oikeen rakettitiedettä, ymmärrän ihan yhtä hienosti kuin jotain kvanttifysiikkaa. *huokaus*

Oon vähä tehnyt taas muutoksia kissojen kohdalla, tällä kertaa kohteena vessat. Kissoillahan on kaksi vessaa, avomalli ja katollinen. Siirsin jälkimmäisen olkkariin, koska sitä ei juuri muut käytä kuin Leevi, joten sain saunalle vähän lisää tilaa lattialle. Samalla sijoitin vessan lattialle sellasen buklee-maton, toiveena, että se kerää paremmin hiekat ettei olkkari ole jatkuvasti sotkussa ja sehän toimii! Seuraavaksi voisin sijottaa vähän kivempaan mattoon kuin mitä tuo nykynen on. Ja aattelin hommata myös rikkaimurin.

Lilli on menettänyt mielenkiintonsa tiskiallasta kohtaan. Piipan riiwiöityminen jatkuu, tänään se kiljui ensin sohvan takana huomiota ja kun ei saanut, niin tuli tähän pöydälle varastamaan tavaroita. Se on niin hassu kun se yrittää viedä kynät, muistilaput ja rannekellokin kelpais. Kuten myös mahdolliset kolikot. Rakas riiwiö! <3 

Mutta syksyn edetessä, lämmitellään toisiamme!

edit: Perun puheeni oksentamisen osalta, laatoitus jatkuu.

Lillin naama

Lilli saa aina oksentelun yhteydessä tai jälkitautina naamaansa tuollasen.. no.. rykäelmän. Aiemmin diagnosoin sen kissafinniksi (kun siitä lähti rapsuteltaessa mustaa murua), mutta nyt ei lähtenyt. Se on levinnyt laajemmalle tässä kuvassa, joka on otettu toissapäivänä, tänään se on jo parempi taas. Ei tunnu häiritsevän kattia millään lailla, joten en ole siitä sen isommin alkanut höyryämään. En myöskään ole kiikuttanut eläinlääkäriin asiasta, koska jos se jotain antibiootteja tms. määrää niin eihän se tuon kanssa onnistu. On vaan ikävän näkönen.  Tuolle samalle puolelle on tullut pariin kertaan se karvaton, verestävä alue korvan eteen, kun se on saanut mun ajattelemattomuuden seurauksena jotain kiellettyä ruokaa. Olisin niin onnellinen, kun keksisin miksi tuo saa niitä oksenteluhepakoitaan. Tuskin asialle mitään voisin, mutta silti.

Tiskipöydän vetovoima

Lilli-rakas on taas ollut oksennustaudissa, perjantaina se alkoi siitä lipottelusta ja veden oksentamisesta. Ei kovin rajuna ole ollut (siis ei oksentele kymmeniä kertoja päivässä), mutta kuitenkin, eikä tietenkään ole syönyt juuri mitään. No, se on nyt parina päivänä hypännyt tiskipöydälle, joka on ollut aina kielletty paikka. Se meni sitkeästi tiskialtaalle juomaan altaassa lojuvista astioista vettä, vaikka kielsin ja nostin sen pois. Nooh, otin sitten yhden pakastusrasian ja laitoin siihen raikasta vettä ja se altaaseen. Lipas pari kertaa ja siirtyi lautaselta juomaan likasempaa vettä. Sitten laitoin siihen rasiaan lämmintä vettä ja avot, jopa kelpas! Wot tö fak? Ehkä se lämmin vesi on vatsaystävällisempää, mutta eihän se kylmää ole tuossa niiden omassa juoma-astiassakaan. Tai sitten se on kyllästynyt juomaan siitä. Täällä ei ole oikeen paikkaa toiselle kupille muualla kuin tuolla tiskipöydällä, jos lähtökohtana on se, ettei nuo riehuessaan sitä astiaa kaada. Jälleen kerran soisin, että ois laminaatin sijaan muovimatto, se antais anteeksi jos vähän ravatessa roiskuu. Kai mun pitää taipua ja antaa noille lupa hohhailla tiskipöydälläkin, ainakin jätän sinne altaaseen yhden astian vedellä täytettynä.

Piippa on löytynyt myös tiskipöydältä pari kertaa, ihan uteliaisuuttaan se sinne vissii pyrkii. Tänään sitä uteloitti mitä ihmettä Lilli siellä puuhaa, niin se hyppäs sinne tuolin selkänojan kautta meinaten kaataa koko tuolin ja liuku pitkin pöytää rymistellen ja säikähti itekkin sitä mekkalaa niin, että kirmas samantien karkuun.

Leevihän harrastaa myös tiskipöydällä seikkailua sillon kun sen mielestä tarjoillaan ihan paskaa ruokaa (kahta laatuahan täällä on syöty jo iät ajat eikä muuta ole tarjolla) tai raksuja ei ole ollut tarpeeksi. Kerran ihmettelin mistä kuuluu sellanen raaps raaps-ääni, niin se oli hellalla nuolemassa paistinpannua. Kissaraukka, jonain päivänä se varmaan kuolee nälkään täyden ruokakipon viereen.

Ole nyt sitten tässä...

Aamulla aikaisin

Lilli-rakas yritti herättää tassuttamalla nenää, möyrimällä peiton alla ja kävelemällä päällä. Tai yritti ja yritti, onnistuihan se. Kun sitten nousin ja kävin laittamassa ruokaa, se ei syönytkään vaan lipotteli kieltään ja nieleksi, eli taas on huono olo ja se oli varmaan sen herättämisenkin syy. Avasin partsinoven, niin se meni heti natustamaan ruohoa ja kohta oksensi vettä. Toivottavasti se auttoi. Pitää viritellä toinenkin ruohikko kasvamaan sisätiloihin.

Leevi-rakas on yllättänyt jo aika monena päivänä sillä, että se leikkii. Yksin. Ostin Sinooperista pussillisen huopapalloja ja oon pari niistä antanut Piipalle, se kun tykkää sellasista. Vaan Leevipä tykkää myös! Anto tänäänkin yhdelle palluraiselle kyytiä niin, että meinas kaataa jalkalampun rymytessään. Mua  aina huvittaa kovasti se sen leikki, kun se on niin kömpelö ja niin tosissaan sen pallonsa kanssa. Mussukka.

Piippa-rakas on ottanut tehtäväkseen erilaisten ei-lelujen kanssa pelaamisen. Tavaroita, jotka se sais jättää rauhaan. Eilen ihmettelin, että mitä se natustaa matolla. No, sillä oli "perintökalleus" hampaissaan, ukilta saatu vanha käsintehty nahkainen tupakkamassi. Vein sen pois ja ihmettelin minkä päälle astuin.. no, siinä matolla oli myös lasten tumpunpidike, jota käytän jos tarttee saada lakana pysymään paikoillaan sängyssä. Kaks sellasta oli yöpöydällä, vein sen takas siihen, mutta ennenko ehdin nukahtaa, se oli kantanut sen takas matolle. Piti myös nousta kertaalleen sängystä ylös kun ihmettelin mitä pirua se kolistelee jalkalistaa vasten. Vanha paristo sai kyytiä, oli ollu palohälyttimessä ja ilmeisesti sekin oli jääny käsistä yöpöydälle ja Piippahan sen heti nappas. Tänään on sitten harjoiteltu vuorikiipeilyä... nytkö se alkaa riiwiöitymään, se kun on ollut ihan mahottoman kiltti pentu.

Aamuherätyksiä

Oulussa on ollut todella hienot ilmat. Aurinko killittää heti aamusta ikkunoihin ja se viimeistään herättää kissat. Itse heräsin eilen siihen, että joku raapi ikkunaa. Komensin Lilliä, mutta kun raapiminen jatkui, niin tajusin unisilla aivoillani, ettei se ole Lilli, koska se lopettaa kyllä kun komentaa ja tulee kurahdellen luokse. Sitten komensin Piippaa, mutta raapiminen jatkui. Tässä vaiheessa oli pakko nostaa jo päätä ja havainnoida, että Lilli pötkötti tyynyn vieressä, Piippa jalkopäässä ja verhojen raosta pilkisti musta häntä. Leevi-perkele! Tänä aamuna sama homma, kraaps kraaps. Koska en unissaan alkanut veikkailemaan kuka kissoista raapii, niin mökelsin vaan "LOPETA!" useaan otteeseen ilman mitään vaikutusta. Siitähän sen tietää, että kyseessä on Leevi, se lopettaa vasta kun liikahdan. *huokaus* Että jos ei raavita kaappien ovia, niin sitten näemmä ikkunaa. Aivan yhtä ärsyttävää, ikkunan kohdalla on kyllä vielä se, että aurinko pilkistää huoneeseen kun katti heiluttelee verhoja ja se vie loputkin unet. Kuvaakaan ei ole, pimeässä huoneessa on turha yrittää kuvata mustia verhoja vasten/välissä olevaa mustaa kissaa. Mielipide kyllä on.

Tässä ois aamuherätyksille kissojen toimesta!

Syksyn tullen

Kävin Helsingissä kääntymässä pikaisesti, kissoilla on hovimestari joka kävi tarjoilemassa eväät ja antamassa halukkaille rapsutuksia. Raportin mukaan ekana iltana koko kööri oli vastassa (jopa Piippa) ja kaikki ryllisti syömään kun evästä tarjottiin, seuraavana aamuna meno oli hieman hillitympää. Kun tulin iltapäivällä kotiin, niin Lilli tuli ovelle vastaan, kuten aina. Piippaa ei ois voinu vähempää kiinnostaa, ei eleelläkään osoittanut, että olin ollut poissa ja se ois sen huomannu. Leevikään ei tullut tervehtimään, mutta kun istahdin alas, se tuli luokse ja oli todella hellyydenkipeä, ihan selvästi oli kaivannut. Mamman mussupoika! <3   Piipasta näyttää tulleen myös ihan älyttömän ääniherkkä ja säikky parissa päivässä, se saa paskahepulin ihan mistä tahansa vähänkin kovemmasta äänestä, kuten vaikkapa jos tönäisen roskista joka on tässä tietsikkapöydän alla. Pitää vissii melskata nyt urakalla, että siedättyy ääniin.

Kyllähän näillä kuulee!

Tuossa ennen reissua laitoin kierrätyskeskukseen erinäisen laatikollisen tavaraa menemään. Yksi oli mäntyinen pieni ruokapöytä, joka on ollut partsilla kissojen tähystyspaikkana. Sen tilalle koottiin kaverin kanssa Zooplussasta tilattu moniosainen taso. Jo aiemmin tilasin tuollaisen tynnyrin, piti vaan poistaa siitä päälliosa, kun sen reunat oli niin pehmeät, ettei Leevi uskaltanut hypätä sen päälle parin kerran jälkeen. Se on myös pikkusen liian matala, täytyy miettiä jotain muuta ratkaisua tuohon lasien eteen.

Pieksämisen tasapaino

Tajusin tänään, että täällä ollaan jotenkin balanssissa sen suhteen, että kaikki antaa ja saa turpaan tasapuolisesti. Äsken Lilli makoili rauhassa lattialla, kun Leeviin meni piru ja se kävi Lilliin kiinni. Lilli karkuun, Leevi perään ja uudelleen karvojen pöllytystä ja messuamista.

Leevi ottaa turpaansa Piipalta, se kun on sitä lajia neitokainen, ettei se anna periksi ja lähde karkuun niiko Lilli. Tavallisesti ne ei edes kovin tappele, mutta joskus Leevi ärtyy enemmän antaen hammasta ja kynttä, jolloin Piipalla menee hermo, että mitäpä jätkä just erehdyit tekemään! Se alkaa pörhistelemään ja menee kaarelle kuin jossain opetusvideossa ja käy päälle, rimpula. Aina ei edes tartte, pelkkä ele siitä, että "nyt muuten menit liian pitkälle ja tulee turpaan" riittää ja Leevi lähtee pois.

Sitten Lilli on se, joka kurmoottaa Piippaa. Se ei koskaan lähde mistään "päätinpä just antaa sulle köniin" niiko Leevillä on tapana, vaan leikki vaan yltyy liian rajuksi tai sitten Piippa menee härkkimään ihan väärällä hetkellä Lilliä eikä ymmärrä ekasta varotuksesta lopettaa. Lilli harrastaa myös jahtaamista, välillä saa ihan pelätä sitä rallia, mutta Piippa on liian nopea liikkeissään jos vaan tassut pitää, joten se jahtaus päättyy usein ihan itsekseen.

Tähän loppuun asiaan liittymätön kissakuva. Yllättäen se on makaavasta kissasta.

Hellettä piisaa!

Kuumaa piisaa tällä hetkellä. Kissoista saa lähinnä lötkö-kuvia, kun ei ne jaksa aktivoitua tällä kelillä. Vähän jotain muutakin sentään on tapahtunut.

Pieni kiipeilypuu päätti sanoa sopparin irti, ei ollut edes vanha vielä, hemmetti. Mutta ei kai noi lastulevy/pahvihökötykset kestä edes lasitetulla partsilla.

Ostin siis ison raapimatynnyrin, että Leevilläkin ois kiva lötköpaikka. Se onkin käynyt tuolla, uskaltaa myös hypätä päälle, kun se ei heilahda mihinkään. Hyvä ostos, joka pitää kyllä siirtää sisälle heti kun saan aikaseks raivata tilaa.

Ikkunat aukeaa tuolleen ärsyttävästi alaosasta ja ei mitään kiinnitystä. Viritin hakasen, että saan ikkunan pysymään auki ja toisaalta, ettei se aukea niin, että joku laiheliini-Piippa siitä tipahtaa.

Kun on helle, hakeudutaan varjoon. Vaikka ei edes paistaisi aurinko, niin pöydän alle pitää ängetä.

Lilli heti parannuttuaan viimeisimmästä oksentelusta. Oli kyköttänyt viikon, niin varmaan mielellään venytti itteään.

Ostin persiljaruukun ja löin multaan, ajattelin, ettei se kissoille kelpaa. Sitten on Piippa. Alkuun se söikin tuota, mutta oli vissii liian tujua, nyt se tyytyy silloin tällöin vaan silppuamaan sitä.

Juhannuksen aikaa

Heti alkuun juhannusruusu jakoon, täällä se kukkii silloin kun nimen mukaan kuuluukin. Eikä toukokuussa. Tuoksu oli kyllä kertakaikkiaan huumaava.

Kissojen juhannus menee siinä missä mikä tahansa muukin päivä, ulkona on vaan vähemmän ihmisiä nähtävänä. Tai no, koska on ollut ihan mukavan lämmin, niin päivät on menneet enimmäkseen nukkuessa ja illalla sitten alkaa varsinaiset rallit.

Nyt ei jaksa

Kuten aiemmin sanottu, Piipasta on sukeutunut sylikissa. No, sehän on ollut Lillin yksinoikeus tähän saakka ja nyt onkin ongelma, että miten Lilli pääsee syliin jos Piippa on jo siinä. Koska Lilli on turhan fiksu, se ratkaisi asian sillä, että alko kauhomaan puseronkaulusta ja kun venytin sitä, se kurahti onnesta ja kiipesi sisään. Siinä oli sitten kaksi tyytyväistä kissaa.

Toinen hupasuus oli se, että sanoin kaverille sen täällä käydessä, etten ymmärrä miksi kissojen kiipeily/raapimapuihin laitetaan pesäkolot alas, että ei kissat siellä viihdy. Ja miten kävi heti seuraavana päivänä? Ensin Leevi ja kun se luovutti paikkansa, niin sitten Lilli. Että se siitä.

Ruokaa ruokaa!

Oon ihmetellyt jo jonkin aikaa, että mistä kissoille tulee hetkittäinen suurnälkä,  kuten nyt viime aikoina. Lilli kunnostautui pariin otteeseen myös ahmimalla ja sitten oksentamalla. Aloin sitten antamaan ruokaa ihan pienissä erissä (niiko se 100g jaettuna kolmelle olis suuri määrä), niin oksentelu pysy aisoissa. Pikkasen jännäsin alkaako se varsinainen oksennsurumba taas, koska noin se alkaa aina, mutta ei onneksi. Löysin sitten parvekkeelta syötyä ruohoa kasan ja sen viereltä karvapötkön, toivoin, että se oli Lillin tuotos. Mutta ruokaa tosiaan on mennyt nyt aika kiitettävästi! Piti kaverilta lainata rahaa, että sai tilattua lisää, koska tajusin, ettei olemassa olevat riitä mitenkään seuraavaan tilauskertaan. Pihtaamisesta ja normaalia isommista raksu-annoksista huolimatta loppui silti kesken (onneksi vain kerran jouduin syöttämään shebaa), koska Zooplussalla meni yli viikko (haloo!) toimittaa tuotteet. Tavarat tuli nyt tiistaina, keskiviikkona tein uuden tilauksen ihan sillä ajatuksella, että ei varmasti lopu kesken. Ja koska tuli lomarahat, tilasin myös ison raapimatynnyrin. Ja kantokopan, koska tuo kassimalli on maattu lyttyyn.

Kissaparka joutuu syömään ruohoa pysyäkseen hengissä!

Mulla alko loma maanantaina. Ihmeekseni kissat on käyttäytyneet hyvin rauhallisesti eilisestä saakka, Piippa ei kerjää leikittämistä ollenkaan eikä Lillille ole iskenyt maailmat kaatava läheisyysvaje. Tosin nyt on ollut niin lämmintäkin, että katit ei jaksa juuri riehua muutenkaan. Mutta kotona olo on hyvä juttu selvästi!

Lillillä aivot vissii paistuu ja sillä viiraa päästä. Yhtenä yönä heräsin sen maukumiseeen enkä tajunnut ensin, että se oli Lilli. Luulin, jotta kello herättää, sitten ihmettelin, että mikä hitto se on jos ei kello. Niin tasasesti kuului maauu-maauu-maauu. Nousin istumaan ja sanoin ääneen, että mitäs helvettiä täällä melutaan, niin Lilli kipitti kiireen vilkkaa makkariin Piippa perässä ja loppuyö meni rauhassa. Lilli saa sellasia ihme hepakoita välillä, se kurkkii kattoon ja kääntelee päätään "ylösalaisin" selkää kohti ja maukuu. Ne ei kauan kestä, tuo yöllinen loppumattomalta vaikuttava ääntely oli poikkeavaa.

Leevi kierteellä

Lilli aiheutti eräs päivä melkeinpä sydärin, kun se noin vaan sai päähänsä, että partsilla tarjottavat näköalat on surkeat, korkeammalta näkee paremmin ja niin se kauhean mekkalan saattelemana päätyi tuonne oven päälle. Piippakin lähti karkuun ko rusakko puskasta, säikähti raukka. Ovi on jotain metallisysteemiä, voinette kuvitella miltä kuulostaa kun kissan kynnet raapii sitä. Lilli roikkuu etutassuilla yläreunassa ja sutii takatassuilla vauhtia. Ei ole tippunut alas kertaakaan, mutta itseä hirvittää se meno ja ärsyttää mekkala, semminkin kun se saattaa päättää kiivetä tuonne keskellä yötä. Ovihan on näin kesällä auki 24/7, ellei ole tosi kylmä. Anteeksi, naapurit!

Rellotuskuva, otettu keskellä yötä kun huvitti miten täydessä unessa Lilli oli. Se ei ole oikeasti noin läski!

Rellotuskuva kaksi, ihana auringonpaiste, ilman lämpötila vissii +4, partsilasit kiinni. Nää kissat ei tykkää helteestä, tuo oli erittäin Lillin mieleinen keli. <3

Huh hellettä

Saatiin kesäkelit tänne vyötärön seutuvillekin. Kissat on olleet raatoina, edes Piippa ei ole jaksanut kerjätä leikittämistä ennenko yöaikaan. Sen onni, että oon vapailla ja hereillä myöhään. Se on kyllä hupasaa, miten se melkein onnistui jallittamaan mua, että hän määrää ja minä hyppään. Se alkoi ottamaan tavaksi, että meni kiipeilypuuhun ja sieltä päästeli piiiiitkiä kimakoita naukaisuja kunnes käänsin pään sen suuntaan. Sitten se kipitti hirveetä kyytiä The Matolle ja alkoi siinä kiehnäämään, mikä on sen leikkiin kutsu. Ja minähän tottelin. Ja tottelin. Ja tottelin, kunnes tajusin, että hetkonen, sillä on kaksi lajitoveria tässä ja minä olen kuitenkin se joka reuhaa sen kanssa. Siihen loppui se ilo, vaikka välillä toki vastaan kutsuhuutoon. Nykyään se ei vaivaudu kiipeilypuuhun saakka huutamaan, vaan tyytyy nojatuolin käsinojan päältä julistamaan asiaansa.

Itse leikki on myös aika hupasaa. Kepin päässä naru ja narussa hirtettynä joku pehmeä lelu. Sen perässä se juoksee kuin vimmattu. Ihan kuten huiskan kanssa, sitä pitää kunnolla riehua sen lelun kanssa, mitään sellasta, että hissuksiin liikuttais lelua ei ymmärretä ollenkaan. Lattiat on kovilla kun se sutii syöksyessään lelun perään ja aina ei tahdo ehtiä arvioimaan hyppyjäkään niin törmäilee mihin sattuu. Valitettavasti se myös tajuaa sen narun idean, että jos lelu on kadoksissa näköpiiristä, riittää, että katsoo missä se naru on ja päättelee kun mä yritän demonstroida, että saalis on piilossa ja sen kimppuun pitäs käydä rapseen perusteella. Kun oon juoksuttanut sen läkähdyksiin, irrotan kepistä puolet ja kehun miten taitava metsästäjä se on. Keppi raahaa kolisten perässä kun Piippa lähtee lelu suussaan kunniakierrokselle. Lelu pitää viedä ainakin kertaalleen parvekkeelle ja eteisen matolle. Nyt kun partsinovi on auki 24/7, lelu päätyy usein sinne. Olen tässä jahtijohtajan ominaisuudessa vakavasti harkinnut, että sitoisin naruun kuivattua kalaa, olis Piipalla ilo sitten siitäkin, että sen saaliin saa syödä. Tuoreen kalan kanssa ei viiti alkaa moiseen.

Lillikin on kunnostautunut leikkimisen saralla. Se on alkanut tuomaan palloa vallan käteen saakka! Mielellään se syöksyy perään edelleen, kun sen viskaa, mutta kuten nykyään usein on, Piippa pilaa kaiken ryllistelemällä paikalle. Nyt sillä tosin on ollut niin mielenkiintoista seurattavaa ulkona (ilmeisesti öttiäisiä lentelee lasien ulkopuolella paljon), että Lillikin on saanut leikkiä rauhassa.

Lilli hellyyspuuskassaan puree hellästi sormea.

Voipunut Piippa

Uusi rapinapussi, Piipan mieleinen.

Tähän mahtuu pikkuinen kissi...

ja vähän isompikin.

Kuuma on

Leevi pötköllään mahan päällä. Taas!

Kuvia pukkaa

Miten musta taas tuntuu, että jos jotain kirjotan kissojen ominaisuuksista tms. niin heti sen jälkeen asia muuttuu. Kuten nyt vaikka se, ettei Piippa muka viihdy sylissä. Kyllä viihtyy, ainakin jos istun sohvalla. Ja kissien ruokailussa on tapahtunut muutos: syötän nykyään raksuina Applawsin kana-lohta ja Lilli ei ole saanut oksennustautia ja sitä ei kutita samanlailla ko aiemmin. Siitä raksusta missä on lammasta, tuli yrkkä heti ja *tadaa* nyt myös pelkästä kanaraksusta, jota se aiemmin on syönyt vuosia. Mysteerimahanen kissa. Toki tuo yrkkäilee kun ahmii ja ei suostu koskemaan mihinkään missä on öljyä, että karvapötköt liukuis paremmin, mutta ei ole enää ollut viikon kestäviä verivaahtoisia oksuja. Sellanen ärsyttävä tapa kyllä on iskenyt Lilliin, että se haluaa heittää ne laatat jostain korkeelta. On vissii kiva kun tuotos leviää ympäriinsä. Tai sitten pitää oksentaa matolle. Tähän mennessä se on lähes poikkeuksetta yrjönny lattialle mistä se on helppo siivota, mutta ehkä se tykkää, että ko ei kerran varsinainen oksubuumi iske, niin tehdään se sitten muuten vähän hankalammaksi. Riivatun karvapärsse!

Mutta joo. Kuvia aattelin laitella.

Piippa antaa Leeville köniin!

Sivusilmällä...

Piippakin osaa rellottaa

Ikuinen rakkaus, kantoliina.

Piipan ikuinen rakkaus, villasukat.

Täp!

Piippa

Piippaa tulee joskus kutsuttua myös kakaraksi, sitähän se vielä on. Mamman rakas punanuttu! Alun alkaen kissanpentua etsiessä, kuvan perusteella, olin ajatellut antaa nimeksi Hulda, vaan kun kissa oli tullut kotiin ja se tuossa sohvan nurkilla pyöri surkean oloisena ja naukui kimakasti, niin se nimi tulikin sitten siinä, "mitä nyt, mitä nää siinä piipatat?"... Piippa! Nimi on eläinlääkärille ainainen ilo, se jaksaa riemuita ja onnitella siitä, että se on niin osuva. Piippa on melko äänekäs kissa kun se jotain haluaa, se päästää hyyyyyvin pitkiä kimakoita ääniä ja saa mut aina nauramaan. Se on ehkä syypää myös sille, että Lilli on alkanut juttelemaan enemmän, mikä myös naurattaa.

Kesä tulossa!

Piipan kanssa on ollut alusta saakka jotenkin helppoa. Se on todella nopea oppimaan, ihan ensimmäisten asioiden joukossa se oppi sanan "ei" kun kielsin sitä puremasta ja kynsimästä meikäläistä. Otin myös pariin kertaan sanan yhteydessä niskanahasta kiinni,  jos se ihan riehaantui. Kiinni käyminen loppui todella nopeasti ja se ei nykyäänkään käy voimalla kiinni, vaikka riekuttaisin sitä kädellä, vaan lähtee mieluummin pois paikalta. Aiemman kissan kohdalla ei ollut netistä ja sen neuvoista tietoakaan eikä itsellä mitään kokemusta kissoista, niin sain aikaan käsiin ja paljaisiin jalkoihin kiinni käyvän kissan, kun en osannut kuin kiljua. Nyt ajattelin, että jos mitään muuta en saa kissaa oppimaan, niin ainakin tuon ja se oli sitten helpompaa kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Piippa ottaa oppia tietysti isommilta kissoilta ja kenties siksi olen säästynyt kaikenlaiselta tuhoamiselta. Se ei ole yrittänyt mitään, ei edes kiipeä verhoihin. Sohvan taustaa se on raapinut kun se keksi, että sieltä takaa saa tassun ujutettua tyynyjen välistä istumapuolella, mutta senkin se lopetti kun kielsin. Toki alussa se ei ymmärtänyt, että yö on sellanen aika, ettei silloin riehuta sängyssä, sen oppimiseen meni jonkun aikaa. Leevin kanssa ne paini joka ikinen ilta rasittavuuteen saakka, kun Piippaa ei häirinnyt yhtään Leevin ponnettomat suhinat. Minä en raaskinut kieltää, kun ajattelin Piipan luulevan, että kiellän siltä Leevin kanssa painimisen. Mutta ajan kanssa sekin loppui ja nykyään öisin se on edelleen (tavallisesti) Leevi, joka häiriköi jollotuksellaan, jos joku.

Piippa oppii kyllä ihan itsekin asioita, kuten sen, miten makkarin ovi avataan jos palvelija on sen sulkenut. Tein sen kerran kun kypsähdin Leevin jollotukseen ja herätessä tytöt tuijotti mua vieressä ilahtuneena, että vaivauduin heräämään. Että se siitä kikasta. Piipan opettelua ja oppimista on ylipäätään ollut hellyyttävää seurata. Alkuun se matki hyvin paljon Lilliä, vaikka Lillukkainen halveksui koko rääpälettä. Jos Lilli pesi itseään, Piippakin pesi. Välillä sen teki mieli alkaa riekkumaan, mutta jatkoi pesua koska Lillikin jatkoi. Mitä tahansa isommat teki, niin Piippa katsoi tarkkaan. Nykyään jos nuo isommat tappelee, niin sitäkin Piippa seuraa sen näköisenä, että ottaa opikseen, mutta jos se menee rankemmaksi, Piippa tulee vähän niiko väliin, saaden teppelun loppumaan. Piipan katseestakin oon horissu kyllästymiseen saakka ihmisille, se kun on aina jotenkin tutkiva ja vakava. Lillillä se on utelias, Leevillä hömppä. Tuossa yks päivä keksin, että ehkä se Piipan katseen erikoisuus johtuu siitä, että se katsoo usein silleen alta kulmain.

Valinnan vaikeus, parasta levittää kaikki!

Sylikissaa Piipasta ei tule. Se sietää sitä, kuten Leevikin, vähän aikaa, mutta se kääntää pään piiiitkälle pois meikäläisestä kun otan sen selälleen käsiin. Jos otan sen muuten vaan syliin, se menee hullusti kerälle. Ihan pentuna se oli sylissä aina niin, että sen pylly oli mun naamaa kohti. Joskus sekin sentään saa hellyyskohtauksen ja haluaa syliin jos istun sohvalla, vaan paikallaan se ei osaa olla hetkeäkään. Mua se ei haittaa yhtään, riittää vallan hyvin se, että Lilli olisi sylissä aina (sohvalla) ja siinä välissä pitää härkkiä jos olen koneella, usein siksi, että haluaa kantopussiin.

Piipan lempipaikka on olkkarin pyöreä matto. Ei aavistustakaan miksi, mutta niin vain on. Siihen viedään kaikki saaliit ja siinä sitä saa silittää ja siinä sitä pitäs myös leikittää. Piippaa saattaa kipittää edellä kimakasti äännellen ja seurata, että tuunko perässä. Sitte se menee pötkölleen siihen matolle ja keikistelee, kierii ja kurahtelee ja osottaa, että tuun mukaan.

Ulkoisesti Piippa on edelleen mallia ruipelo. Sen häntäkin on sellanen ohut, pitkä luiru. Mikään ihme se laihuus ei ole, sen verran paljon tuo liikkuu. Oon oikeasti aivan hämmästynyt tuon pikkusen nopeudesta ja kyvystä tehdä korkeushyppyjä. Se kyllä riehuu itsekseenkin, mutta tarttee aika paljon myös meikäläistä mukaan. Varsinkin jos nuo kaksi muuta on möllötys-tuulella eivätkä ala millekään.

Hyppyharjoitusten jälkeen

Leevi

Alkuaikojen horinat Leevistä tässä. Leevin suhteen ei oikeastaan ole paljon päivitettävää. Se on jäyhä jököttäjä edelleen, mutta Piippa on tuonut siihen vähän eloa lisää. Alkuun Leevi oli se, joka Piipan hyväksyi nopeasti ja yritti sitä hoivata (josta Piippa ei välittänyt vaan alko aina riehumaan), sittemmin se on ollut sitä, että Piippa riehuu sen kimpussa ja Leevi suhisee, se kun ei oikein vakuuttavasti osaa sähistä. Naurattaa kovasti, kun se suhisee välillä ihan varmuuden vuoksi vaikka ketään ei olis lähelläkään. Se kyllä osaa leikkiäkin Piipan kanssa, Lillin kohdalla homma menee useimiten tappeluksi kun Leeville tulee vimmainen himo nousta selkään, leikatulla kollilla. Viimeksi tänään se on ahdistellut Lilliä niin, että piti ihan puuttua asiaa kun toinen ei saanut liikkua asunnossa yhtään ilman Leevin seuraamisia ja niskaan pureutumista.

Leevi on raksukissa. Ummetusta ei juuri ole ollut, koska raksujen määrä on rajallinen. On ollut pakko antaa periksi niiden suhteen, jos mielin nukkua öisin, Leevi alkaa jollottamaan kovaan ääneen ja raapimaan ovia jos on mielestään raksuvajeessa. Märkäruokakin menee ihan hyvin nykyään, kun käytössä ei ole soosillista ruokaa, sehän söi aiemmasta ruuasta vain kastikkeen ja sitten huuteli raksujen perään. Yritän tarjota raksuja edelleen jostain muualta kuin kupista. Leevi ei tykkää siitä, käy härkkimässä toiveikkaana, että jos heltyisin, mutta sitten kaivelee hyvin surkean oloisena raksun kerrallaan aktivointilelusta. Se pelkää, että joku vie sen vaivalla kaiveltun raksun, niin sitten on kauhea hätä syödä se kun viimein saa sen eteensä, raukka. <3

Leevin kohdalla on kyllä tullut usein mieleen, että se olisi onnellisimmillaan ainoana kissana.Se kun ei erityisesti välitä leikkiä ja toisaalta on nii kiltti, että jättää kaiken jos toinen tytöistä jotain tulee vaatimaan. Se rakastaa laser-leikkiä esimerkiksi yli kaiken, mutta koska Piippa tulee siihen riehumaan myös, niin Leevi ei sitten leiki. Jos Piipan sulkee makkariin, se alkaa huutamaan ja Leevin leikki loppuu sitten siihen, kun sen pitää mennä nuuskimaan ovea kovin huolissaan.

Leevin kanssa eläminen on aika hiljaista ja tasaista. Mamman mussupoika tykkää, että on liian painava vähän kaikkeen, niinpä se ei tule esimerkiksi ikinä syliin. Se saattaa kulkea varovasti yli, silleen, että hypähtää, koko painollaan se ei astu ikinä päälle. Jos istun sohvalla, se tulee toisinaan siihen käsinojalle ja siinä sitä sitten pitää silitellä, lussuttaa sen korvia (se rakastaa sitä!) ja kehua komeaksi pojaksi. Toinen kammopaikka on uusin kiipeilypuu, joka heiluu kun siihen hyppää, Leevi kyllä menee siihen, mutta se ei ole yhtään niin kiva kuin nyt partsilla oleva vanha puu, joka sisällä ollessa oli pultattu seinään. Niinpä Leevi tavallisesti käyttää kiipeilypuuta vain matkalla seinähyllyn päälle, joka tuntuu tukevalta. Onhan se toisaalta ihan fiksua, se painaa ihan kiitettävästi ja on syytäkin varoa, ettei satu haavereita. Siihen kun lisätään se, ettei Leevi ole ketterin kissa maailmassa, niin katastrofin ainekset alkaakin olla aika hyvin kasassa.

Kuvaamisenkaan suhteen ei ole tapahtunut muutosta. Kun ei tykkää, niin ei tykkää. Ois kiva saada kuvattua Leevin kauniita silmiä, mutta jos se ei lähde paikalta pois, niin sitten se näyttää tältä:

En katso!!!

Lilli

Kun aloin pitämään blogia, kirjoitin molemmista kissoista erikseen jutun, että millasia karvapyllyjä ne on. Lillistä juttu on tässä, nyt ajattelin päivittää sen.

Lillistä ei vieläkään ole sukeutunut sylikissaa, mutta se tarvitsee kuitenkin läheisyyttä ja välillä sitä pitää tankata. Se tulee sillä lailla "syliin" että menen sohvalle ja nostan jalat pöydälle/rahille, niin se tulee siihen jalkojen päälle makaamaan, se piisaa hyvin eikä se siinä kaipaa silittelyjä eikä mitään. Toinen on se, että se tulee tähän tietokonepöydälle ja alkaa haromaan mun paitaa, siitä tiedän hakea "kissapussin", joka nykyään on tehty fleece-ponchosta. Laitan sen päälle ja se kiipeää sinne pussukkaan ja makoilee siellä huristen sen minkä makoilee. Välillä rapsuttelen sitä tai taputtelen kehuen hyväksi tytöksi ja katti vaikuttaa erinomaisen tyytyväiseltä elämäänsä. Kun alkaa piisaamaan, se kiipeää pois.

Lilli on myös mun alituinen seuralainen. Vessaan tietenkin tullaan perässä, vaikka se olisi nukkumassa ollut ja ajattelen, ettei se viitsi. Kyllä viitsii. Yöaika on ainoa jolloin se ei sinne seuraa, se kaiketi ymmärtää, etten lähde mihinkään vaan tulen takaisin nukkumaan.. miten se sen ymmärtää, on arvoitus. Lilli myös nukkuu vieressä kaiket yöt, eikä vaihda muualle välillä, kuten nuo toiset. Tuossa kun olin kipeänä ja nukuin toista vuorokautta putkeen, niin se mikä pysyi, oli Lilli tyynyn vieressä. Se oli jotenkin niin hellyyttävän suloista, että meinasin pakahtua! Joskus yöllä ojennan käden, tunnen sen siinä vieressä, pitää varovasti vähä silittää ja sitten jatketaan unia. <3

Välillä kutsun Lillia Touhumummoksi. Sillä on vissiin vähän lyhyemmät jalat, koska sen kävely tai jolkottaminen on sellasta töpöttävää. Se on hupasaa seurattavaa ja se vaikuttaa hyvin touhukkaalta kun se mennä töpsöttää päättäväisesti minne nyt sitten onkin menossa. Kun se on liikkeellä, sillä tuntuu olevan aina joku proggis menossa, se tutkailee paikkoja, kaivelee lelulaatikosta leluja tai sitten kuljeksiessa aina tassulla jotain käpistelee. Se on myös aivan ylettömän kiinnostunut kaikesta mitä teen, pitää päästä mukaan ja työntää nenä joka paikkaan, vaikka jos yritän kuvata ohran kohtaloa kissojen hampaissa.

Photobomb-viikset

Lilli on tietysti hyvin viisas kissa. Se osaa esimerkiksi lopettaa tekemisensä kun sitä kieltää. Kovin usein ei tartte, mutta lasipintojen raapiminen on sellanen, että siitä tulee sanottua, koska se villiintyy siihen ihan tyystin ja raapimisen vauhti vain kasvaa. Ei sen päivällä niin väliä, mutta nukkumaan mennessä en jaksa moista kuunnella. Jostain syystä (ehkä siitä on tullut yhteinen iltarutiini?) se aina, kun olen laittanut verhot kiinni ja oon päässy peiton alle, menee ikkunalle ja haroo verhoa auki niin, että pääsee raapimaan lasia ja pitää kurnuttaa samaan aikaa. Kun sanon tietyllä äänensävyllä sen nimen, se kääntyy katsomaan ihan kuin olisi hyvinkin yllättynyt ja sitten pika pikaa pitää tulla luokse, että "Niin?" Se tietää myös mitä tarkoittaa sana "perkele" jota tulee käytettyä joskus kun kissat vetää iltarallia ja se äityy sellaiseksi, että alkaa tavarat lentelemään. Lilli kipittää makkariin pikavauhtia ja tulee sieltä kohta takaisin niinko ei olis muualla ollutkaan. Ei se sitä estä, etteikö rälläämistä vois aloittaa uudelleen, mutta pahin riehuminen ainakin laantuu.

Lillin erikoisuus on pallon tuominen. Palloleikit on ainoa mistä se innostuu, se ei välitä laserista, huiskista eikä muusta, mutta pallot on jee. Parasta on, kun se löytää pallon jotain hankalammasta paikasta, se pitää kaivaa sieltä esiin, ottaa suuhun ja kovasti kuristen tuoda mulle. Sitten se pitää heittää ja sen perään kirmataan innolla, mutta jotta leikki jatkuisi, heiton pitää olla Lillin mieleinen. Jos mun sihti on huono ja pallo ei lennä vaikkapa parvekkeelle tai sohvan taakse vaan jää lähettyville, Lilli näyttää suorastaan pettyneeltä eikä tee mitään.

Lilli on nykyään myös erittäin hyvää pataa uusimman tulokkaan Piipan kanssa. Lillin vuoksi Piipan hankin ja olin aivan epätoivoinen, kun näytti siltä, ettei se hyväksy kakaraa ollenkaan. En olisi uskonut, että menee niin pitkään kuin meni, että se tottui ja hyväksyi Piipan, mutta kun se tapahtui, on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämiin! Kun Piippa kävi steriloitavana, jännitin miten Lilli siihen suhtautuu, ihan turhaan. Lilli oli mitä hellin toipilaan hoitaja, kävi pesemässä ja seurasi miten toinen hoipperehtii ja ei ollut elettäkään mistään vierastamisesta. Nokkimisjärjestyskin on ilmeisesti selvä, Lillillä ei ole tarvetta erityisesti pomottaa, mutta kyllä se on tämän lauman pomo. Sen näkee nykyään vaikka ruokakupille mennessä, Lilli ottaa ekan paikan, vaikka Piippa siihen yrittääkin. Kakara lähtee siitä pois ihan suosiolla, koska Lilli ei (enää) väistä, tassuttamaan ei tartte alkaa, Lillin auktoriteetti riittää.