keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Huh hellettä

Nyt ei pääse valittamaan, että on surkea kevät, koska kelithän on suorastaan paahteiset! Martille tää on ensimmäinen kesä ja on kai siinä jotain ihmeteltävää ollut, ainakin satunnaiset ötökät parvekkeella. Oon nauttinut suunnattomasti näistä hiljaisista päivistä, kun Marttikin on niin lämmön halvaannuttama, ettei jaksa edes naukua, saatikka riekkua. Yöllä kyllä voi sitten purkaa patoutunutta energiaa, mulla on ollut jo toista viikkoa partsinovi yöt auki.

Virittelin tuossa tuulettimen puhisemaan lattiaa kohti, Piippa ja Lilli ymmärsi heti, että sen edessä kannattaa pötköttää pitkin pituuttaan, niin ei oo ihan niin tukala. Leevi makaa makkarin hämärässä ja Martti parvekkeella, sille tuuletin on toistaseks ihan liian jännä kapine.

Mitään erikoista kissojen elämässä ei ole tapahtunut. Jotain yksittäisiä juttuja on sattunut, joista ajattelee, että pitäs muistaa kirjottaa blogiin, mutta nythän niitä on turha enää miettiä, kun on näin hapero pää. Mutta lykätään kuvia!

Martti pönöttää kuin kuningas!

Piippa ihastui mun huivitekeleeseen

Tilanne on hyvin jännittynyt!

Kato mun massua!

Martin pallit on nykyään ko possun kärsä.

Ehanaa!

Mamma oli yrkkätaudissa, hoitajat hollilla.

Piippa nyt vaan tykkää olla mieluummin näin.

Varvasharotus.

Leevillä on karvanlähtö korvassa. 

Hetki ennen hyppyä

Luulivat, että haen tän paketin postista. Hah! 

Helteen uuvuttamat

Marttikin on olevinaan sylikissa.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Pikkuisen Piipasta

Piippa jää näissä kirjotuksissa usein melko vähälle huomiolle. Piipasta pitäis oikeestaan kirjoittaa paljon enemmänkin, koska vaikka se on maan hiljaisia, niin se on erikoisin kissa mitä oon kohdannut.

Sehän on ulkokissana aloittanut elämänsä ja ehkä se vaikuttaa siihen millainen se on. Hirmuisen viisas, hirmuisen arka ja jotenkin sellanen.. henkimaailman kissa. Se elää ihan eri elämää kuin muut, täysin itsenäistä, muista riippumatonta eloa. Se nukkuu edelleen yksin, se ei mene koskaan kenenkään viereen eikä hakeudu hoidettavaksi kenenkään toimesta, vaikka itse kyllä saattaa vähän Marttia hoitaa. Mutta vain Marttia.

Se ei kaipaa myöskään ihmistä, mutta se on kuitenkin ihmisestä kiinnostunut, sen tekemisistä ja olemisesta. Jos se jotain touhuaa ja huomaa, että katson sitä, niin se tekeminen jää siihen. Se jähmettyy aloilleen ja tuijottaa. Tänään se esimerkiksi tutkaili sohvaa, ja katsoin, että mikä siellä nyt on niin kiinnostavaa. Ehkä sillä oli joku mielikuvitusjuttu menossa ja sitten se vilkaisi minuun ja jähmettyi. Katsoin sitä, katsoin pois, katsoin taas.. se vaan jökötti siinä asennossa mihin se jäi kun katseet ekan kerran kohtasi ja tuijotus jatkui. Se ei edes katso kuten muut kissat, sillä lailla tavallisesti, vaan musta aina tuntuu, että se porautuu mun aivoihin saakka sillä katseellaan, kun se yrittää vissii päätellä mitä mä oikein aion. Sitten jos nauran tai sanon jotain, se tulee mun luo ja alkaa hurista. Se ei oikeestaan anna koskeakaan, mutta hohhailee ja kiehnää johonkin lähettyvillä olevaan pystysuoraan pintaan, saatan saada silitettyä korkeintaan sen häntää. Jos kosken selkään, se painaa sen notkolleen ja väistää. Oon yrittänyt ajatella, että se kuitenkin tykkää minusta ja elämästään, koska se hyrähtää kehrämään niin herkästi. Se saattaa katsoa napottaa mua ja jos sanon sille jotain, se alkaa kehruun. Tai vaikka lepertelisin jollekin toiselle niin, että se seuraa tilannetta, se alkaa kehruun. Välillä se hyrähtää kehräämään ihan vaan nukkuessaan kiipeilypuussa. Tiedän, että kehräys voi olla merkki myös kivusta, mutta en jotenkin usko, että tuon kohdalla siitä on kyse. Se on ollut samanlainen pennusta saakka, kun vaikka Martilla kehrääminen on vähentynyt todella paljon eikä se ole vielä vuottakaan.

Ihan erikseen on sitten ne hetket kun Piippa haluaa, että sitä silitetään ja pallutellaan. Silloin se kiehnää, kurahtelee ja hurisee ja johdattaa matolle, jossa se heittäytyy kyljelleen ja keikistelee. Matolla jos on joku lelu, se kiehnää naamaansa siihen ja sitten sitä pitää silitellä ja pallutella. Valitettavasti Lilli tulee aina keskeyttämään meidän spesiaalihetken ja Piippa usein lähtee pois, vaikka en Lilliä nooteerais mitenkään. Nykyään siihen änkee myös jokapaikanhöylä Martti. Kaikkein parhaiten Piipalle saa annettua erikoishuomiota esimerkiksi vessassa, kunhan muistaa olla puhumatta. Jos yhtään alkaa lepertelemään, Lilli varmasti singahtaa paikalle.

Piippa on myös sellanen vähä totinen torvensoittaja, rutiinien suuri ystävä, siksi kai se alko häiriköimään makkarin oven kimpussa, kun tuli uusi sääntö yörutiineihin. Se ei esimerkiksi välitä juuri ollenkaan mistään herkuista. Joku kuivattu/ilmakuivattu kala on sen herkkua kyllä, mutta muut oikeestaan ei. Se ei perusta katkaravuistakaan yhtään. Se ei välitä mistään kinkuista tai makkarasta tai kissojen stickseistä. Se suhtautuu suurella epäilyksellä uusiin herkkuihin, uudesta ruuasta puhumattakaan. Ruoka ei sais sen mielestä vaihtua myöskään, se haluaa syödä tuota yhtä ja samaa tonnikalaa vissiin maailman tappiin saakka. Tarjosin tuossa pari päivää sitten Martin pentuajalta jäänyttä kissanpennun ruokaa, minkä kimppuun kaikki muut kävi ihan höperöinä, Piippa ei. Tuota tavan ruokaakin kun tarjoaa, se syö ihan vähän ja lähtee sitten pois. Se ehkä tykkäis, että ruoka tarjottas jotenkin vaikeammin, koska se ei herkkujakaan syö niin, että viskais sille eteen. Se jättää syömättä ja odottaa, että piilottelen niitä ja lähtee sitten etsimään. Se kaipaa haasteita! Jos leikitän Marttia jollain narulelulla, se ei siitä välitä, mutta kun huitasen sen lelun jonnekin kiipeilypuun korkeuksiin, se ampasee perään. Ei se sillä leiki, mutta se jostain syystä on kiva, kun sen eteen pitää taas kerran nähdä vähän vaivaa ja voi sitä vähän tassuttaa tai jopa tiputtaa lattialle. Piippa on myös ainoa, joka selvästi tykkää kiivetä tuota isoa kiipeilypuuta pitkin, muut mielellään hyppää tasolta toiselle, mutta Piippa usein kiipeää ylös asti ja ei käy tasoilla ollenkaan. Piipan fiksuudesta kertoo myös se, että se osaa (kuten Lillikin) avata partsin oven, jos se on vedetty kiinni, nojaamalla siihen. Se myös pelastaa Martin pinteestä, kun kakara ei tule sisälle ja vedän oven muka kiinni ja jätän sen sinne. Martti tulee huutamaan oven taakse ja Piippa menee aukasemaan sen sille. Lilli tekee sitä myös, mutta ei yhtä hanakasti kuin Piippa, Lilli ehkä ajattelee, ettei ole haitaksi jos rasittava kakara on hetken jäähyllä.

Piippa ei ole koskaan häiriköinyt, ei edes pentuna. Se ei ole kiipeillyt verhoissa, ei ole tiputtanut mitään, ei ole mennyt minnekään kiellettyihin paikkoihin, ei ole pureksinut mitään. Tuo ovenkahva-asia on ainoa, mistä sitä voi moittia eikä sekään ole minusta varsinaisesti mitään häiriköintiä, sillä on vaan hätä kun lauma on hajalla. Sitä ei tarvii koskaan komentaa eikä kieltää mistään. Se on niin ihana ja kiltti kissa, että sydän pakahtuu kun vain ajatteleekin. Mamman rakas hurisija.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Elämää The Maton kanssa

Tästäpä nyt riittää tarinaa! Sain nukkua Ruususen unta vajaan viikon, ennenko Piippa päätti, että nyt riitti. Se ehti kahtena aamuna herättämään mut messuamalla ja hyppimällä kahvaan, matto ei toiminut. Siirsin sen sitten lattialle ja sain pari yötä nukkua rauhassa, kunnes koitti tämä aamu ja Piippa päätti kokeilla onneaan. Onnistuihan se herättämään, ilmeisesti se hyppi kahvaa kohti jotenkin tuolta sivusta, koska rämähdykset ei olleet niin voimakkaita. Ehdin jo kirota maton alimpaan helvettiin, mutta sitten tuli hiljaisuus ja kuului "piip", matto oli yllättänyt hyppijän, hahaa! Sain onneksi vielä nukahdettuakin. Toivon nyt, että Piippa jaksaa muistaa asian edes jonkun aikaa.

En ota mattoa pois päiväksi, koska oon sen niin hyvin teipannut tuohon lattiaan. Jostain syystä en saa sitä myöskään pois päältä. Laite kyllä päästää useamman piippauksen merkiksi siitä, että se on pois päältä, mutta jostain syystä se menee taas itekseen päälle. Ratkaisu on tietysi napata paristo pois, mikä ei ole isokaan vaiva. Oon seurannut kissoja, että miten ne suhtautuu mattoon kun makkarin ovi on auki ja sinne on siis vapaa pääsy. Pojat menee maton sivusta sievästi niin, että tassut osuu korkeintaan maton reunoihin, siinä ei ole piuhoja. Tytöt taas osaa katsoa sitä paristorasian valoa, että vilkkuuko se ja sitten kävelevät yli. On ne viisaita!

Martin pallileikkauksesta ei ole seurannut mitään. Ei ongelmia, mutta ei myöskään jollotuksen vähentymistä. Ja kyllä se jaksaakin huutaa! Sen lempihommaa tuntuu olevan, että se hilppasee partsille ja alottaa siellä hemmetinmoisen joikaamisen. Huomasin tuossa, että se odottaa vissiin mun reaktiota, koska se joko katsoo suoraan muhun tai sitten, yrittäessään olla oikein ovela, istuu selkä sisälle päin, mutta korvat paljastaa, että se kuuntelee josko akka sanoo jotain. Ja jos sanon, ihan mitä vaan, se kirmaa riemastuneena mäkättäen mun luo ja odottaa, että nyt sitten leikitään. Eilen se taas oli partsilla huutelemassa hävyttömyyksiä ja Piippa taasen oli uunin edessä ja naukui, niin Martti kirmas mun luo ihan yhtä innolla, kuin jos minä oisin sanonut jotain. Nauroin katketakseni, että mene Piipan luo vaatimuksines, en se minä ollu!

Lillin kutinrintamalla ei uutta, kutisee edelleen jonkin verran, mutta ei ole oksentanut. Jotenkin odotin, että se nyt pääisäisen aikaan alottas yrjöämisen, kun ei ole eläinlääkäriasema auki, mutta ei. Paistaa se päivä joskus risukasaankin!



perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kaikki hyvin!

Martin operaatio meni hyvin. Jouduin oottelemaan lekurissa tunnin, ennenko sain pojan takas, koska siellä oltiin ilmeisesti aika reippaasti aikataulusta myöhässä, mutta mikäs siinä, horisin muiden asiakkaiden kanssa. Tai asiakkaiden palvelijoiden kanssa, jos tarkkoja ollaan. Poika oli hakiessa hereillä ja melko virkeäkin, lekuri sanoi Martin pissineen valtoimenaan ja useaan otteeseen, että kun yks alusta oli vaihdettu kuivaan, niin heti piti tehdä pissat seuraavaan. Mutta se ei käynyt aamulla pissillä ja on kaiketi samanlainen panttaaja kuin Leevi, että tehdään kerralla yhdet valtaisat pissat ja sillä selvä, se selittänee tuon. Kotona Lilli oli ihmeen äkäinen Martille, se kai oli salaa toivonut, että kakara olisi kadonnut lopullisesti. Martti taas yritti esittää olevansa ihan kunnossa, vaikka oli tokkurainen. Kävi kerjäämässä laser-leikkiäkin kuten aina. Otin sen syliin ja silittelin, että höpöhöpö nyt aleta riehumaan, niin se sammu heti. Menin melko aikasin nukkumaan, koska vaikutti siltä, ettei se rauhotu ollenkaan jos oon hereillä. Seuraavana päivänä oli meno täysin entisellään.

Toipilas
Matto-uutisia: teippasin sen oveen ja se toimii täydellisesti! Kaikki on oppineet, ettei siihen parane koskea ja kukaan ei häiriköi öisin. Oon niin tyytyväinen, ettei tosikaan! Eilen aamulla tosin Leevi kyttäs oven takana ja kun avasin sen, se liukahti makkariin kuin rasvattu salama, muttei sen niin väliä, koska alko olla jo aika herätä. Leevi on nyt jostain syystä joka ilta mennyt sängyn jalkopäähän nukkumaan ja katsoo mua niin surkeana kun menen lässyttämään ja kannan sen hellästi olkkariin. Ja kun aamulla avaan oven ja laitan tuon maton pois päältä, se menee taas nukkumaan sinne jalkopäähän, että hän näin nätisti tässä ois, anna nukkua samassa tilassa ko sinäkin. Mamman mussukka ja hovikampaaja!

Teidän hiukset tarvitsee nyt tehohoitoa!
 Lillille on alkanut taas tulemaan rupia ja kutinoita. En ole vielä vienyt lekuriin, aattelin, että ehkä pitäs oottaa siihen, että sillä on oksentelu kunnolla päällä. Oon niin ärsyyntynyt siitä viimekertaisesta ihmettelystä, että miten se niin äkkiä tarttee lisää kortisonia. Saa kai sitä tuon kohdalla ihmetellä vaikka mitä. Tuo yöllinen häiriköintikin saattas selittyä sillä, että se voi huonommin, sehän aina alkaa härkkimään kun ei ole hyvä olla. Edelliselläkin kerralla se alkoi saman homman ja se loppui kun sai kortisonia. Tai antibioottia. En osaa sanoa kumpi siinä auttaa, kun se saa ne molemmat. Mutta ootellaan nyt, se kuitenkin syö, juo ja leikkii innokkaasti, niin asiat on vielä aika mallillaan.

Sun silmät on kiinni. Nukutko sä?

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kovaa peliä

Kissain häiriköinti on jatkunut. On se ehkä vähentynyt, että ihan keskellä yötä ei ole ollut kellään tarvetta alkaa riehumaan, mutta aamupuolella aina joku katsoo velvollisuudekseen tulla herättämään. Facebookissa sain sitten vinkin ostaa eläinten karkottamiseen tarkoitettu sähkömatto. Minähän otin ja tilasin sen heti. Se on tällainen:



No sitten niitä kokemuksia. Olin ajatellut sijoittaa tuon maton oveen, mutta se painaa sen verran tuon paristonmötikän kanssa, etten uskaltanut kokeilla. Laitteessa on, kuten kuvasta näkyy, kolme asetusta. Valot vilkkuu eri väreissä ja alimmalla se on punainen. Se myös päästää ärsyttävän piippauksen kun se antaa iskun, ihan turha toiminto mun mielestä.

Siitä vaan sitten matto lattialle ekana iltana ja voi elämä mikä show siitä tuli. Ensin matolle meni Lilli. Siinä se tassutteli niiko ei mitään ja hilppas sängyn alle kun arvasi, että kohta menee ovi kiinni. Sitten paikalle tuli punaisen valon vetovoimassa Martti, joka sai säkärit ja paskahalvauksen, jonka seurauksena matto lensi puoliväliin olkkaria ja kissa sängyn alle. Tässä vaiheessa yleisestä häröämisestä kiinnostui myös Piippa ja sekin painalsi sinne sängyn alle ihan vaan koska kaikki muutkin. Koska elettiin puoltayötä, en tohtinut alkaa mekkaloimaan (eikä se mitään olis auttanut kuitenkaan) ja hätistelemään kissoja, joten sinä yönä kissat sai nukkua makkarissa. Hyvin ne nukkukin, kaikki neljä ja vasta aamulla seittämän aikaan Lilli alkoi kynsimään mua hereille. Toki oisin nukkunut pidempään kuin seittämään, mutta ainahan sitä voi ottaa päikkärit, kun on lomalla.

Eilen sitten uusi yritys. Virittelin maton jo ennenko olin aikeissa mennä koisimaan. Laitoin sen jesarilla kiinni lattiaan ja jäin katsomaan mitä tapahtuu. Jostain syystä Lilli käpötteli siinä taas niiko ei mitään ja mua alko korpeemaan, että on se nyt helvetti, että sen vuoksihan koko helvatan matto on hankittu ja se ei sitten sen karvapersien kohdalla pelitä! Toki Lillillä on maailman siroimmat pikku tassut, mutta silti! Menin kuitenkin nukkumaan toivoen parasta. Heräsin ties mihin aikaan ennen aurinkoa siihen, että Piippa piti mekkalaa ja hyppäs kahvaan ja sai säkärit piipityksestä (laitteen, ei Piipan) päätellen. Hähää, ajattelin kuin Cruella De Vil. Sitten tossa kahdeksan huitteilla Lilli tuli raapimaan ovea ja sai raapia hyvän aikaa ennenko sen tassut osu sopivasti ja sai säkärit. Kumpikaan ei tullut toistamaan temppuaan, joten tavoite saavutettu, jee!

Nousin sitten ylös, avasin oven ja huomasin, ettei kukaan kissoista tullut lähellekään. Ilmeisesti Marttikin oli yöllä saanut matosta iskun, koska se toljotti lituskaisena maassa maaten mattoa. Otin maton pois ja jätin oven auki. Ekana makkariin tallusti Leevi, se ei vissii ollut käynyt matolla, koska sen käytös oli ihan normaalia. Sitten paikalle hiipi Piippa hyvin varovaisena ja epäilevänä. Sitten tuli Lilli, joka selvästi muisti mitä siinä kynnyksen kohdalla tapahtui, koska se hypähti ilmaan ihanko ois saanu iskun ennenko jatko matkaa. Saatoin tyrskähtää. Koska olen Cruella. Marttikin viimein tuli makkariin ja nyt kaikki on taas elämässä ok.

Koska ovi on se, mihin noiden ei tartte koskea niin tänään vois kokeilla jesarin voimaa ja viritellä tuo oveen kuten olin suunnitellut. Tosin se ei ehkä sitten auta Piipan kohdalla, joka ei raavi ovea vaan hyppii siihen kahvaan ja sehän ei sitä harrastaessaan osuisi mattoon. Lillikään ei vissii tajua sitä, että se on se ovi tässä se juttu, vaan yhdistää säkärit tiettyyn kohtaan lattiaa. Mutta ehkä nuo kaikki tajuaa, ettei sen maton lähelle kannata mennä, joten oviviritys kokeiluun ja paluu lattiatasoon jos se ei auta tai matto ei siinä pysy. Ellei sitten Lilli saa revittyä lankoja poikki jolloin koko matto lentää kaaressa partsilta. *huokaus*

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Yöttömät yöt

Lilli on alkanut terrorisoimaan mun yöunia. Ei mitään kevyttä tassuttelua mun päällä, vaan ihan helvetillistä rallia ja hyppimistä, nenän ja silmien härkkimistä kynsillä ja ilman ja miukumista rasittavuuteen saakka. Eikä usko mitään komentelua. Siispä jälleen kerran on pitänyt ottaa kovemmat keinot käyttöön, eli sulkea kissat makkarista yön ajaksi. Kokeilin myös pelkäiskö ne foliota niin, etteivät ovea raapisi, mutta höpönlöpön, se saattoi jopa yllyttää Lilliä, että mitäs helvetin virityksiä se yrittää, pois tämmöiset! Samoinhan kävi kun virittelin oveen kontaktimuovia nurinpäin.


Oon viikon sisään saanut nukkua yhden yön heräämättä kissojen mekkalaan. Ihmeekseni Piippa on nyt aiheuttanut eniten häiriötä, se yrittää vimmaisesti saada oven auki hyppimällä kahvaan, nuorempanahan se onnistui siinä ja varmaan muistaa sen. Toistaiseksi ovi on pysynyt kiinni, mutta se meteli on hirveää mikä siitä yrittämisestä syntyy. Sitä tietysti vielä korostetaan Piippamaisilla pitkillä naukaisuilla. Ensin se häiriköi illalla kun menen nukkumaan ja sitten aamulla. Oon nyt tehnyt kolme aamuvuoroa peräkkäin ja kissat on hieman ennen kellon soittoa toimineet herättäjinä. Ekana aamuna herätti Leevi, toisena Piippa ja tänään Lilli, joka kyllä lopetti, mutta Piippa jatkoi. Pahoin pelkään niiden nyt oppineen, että heidän ansiostaan akka nousee ylös, koska nousenhan minä kun kello sois joka tapauksessa kohta. Eikä puhettakaan, että jostain korvatulpista ois mitään apua ja varsinkin Piipan metelöinnin pelkään kuuluvan naapuriin. Huomenna ois vapaapäivä, mutta luulen, että saan taas herätyksen klo 05:00.

Piippa on muutenkin ollut hämmästyttävästi sylikissa. kun tuun töistä, meen sohvalle istuksimaan ja kissojen kanssa seurustelemaan, niin nykyään se onkin Piippa, eikä Lilli, joka ryykää ekana syliin ja jää siihen pötköttämään. Lilli on ihan tyrmistynyt. Toisin kuin Piippa, se ei tule siihen jos syli ei ole vapaa. Piippahan änkee kyllä johonkin kohtaan, jos Lilli on ehtinyt ensin varaamaan paikan. Pojat tyytyy häröilemään käsinojalla.

Mun täytyy vielä miettiä miten ratkon tuon aamuyön herättelyn. Saatan muuten menettää järjen huonojen öiden vuoksi.

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kevättä kohti!

Ihania aurinkoisia päiviä on riittänyt, mutta myös pakkasta. Lasitetun partsin iloja on se, että siellä on oikeastaan melko lämmintä, vaikka lämpötila ois parikymmentä pakkas-astetta. Tai siis kissojen mielestä on niin. Siellä on mukava pötkötellä, puhumattakaan miten miellyttävästi sujuu lintubongaus kun ei pylly heti palellu!


Zen

Siellä ne juuttaan töpötit on!


Kevättä kohti menee myös Martti, jolle on tilattu aika kulkusten poistoon tuossa 21.3, kun oon lomalla. Ehtii sitten paapomaan toipilasta kunnolla. Laitan kaikkien iloksi ja kauhuksi hurmosmammamaisen kuvan pojan kulkusista, kun ne vielä on tallella, olkaa hyvät! :D