perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulua kohti

Mistähän sitä alottas. No, Lillin kanssa ollaan käyty lekurissa hakemassa kolmoisrokote, vaikka alun alkaen mentiin sinne uudestaan ilmaantuneiden rupien ja aknen vuoksi. Toki kun ajan olin varannu, Lilli koki ihmeparantumisen juuri ennen tuota päivää, mutta mentiin silti, koska tuo rokote piti saada joka tapauksessa. Lekurissa ei tultu hullua hurskaammaksi Lillin tilasta (paitsi, että se on allergiaa) ja luonnollisesti seuraavana päivänä Lilli aloitti oksentamisen. En lähtenyt enää sen takia uudelleen lekuriin, koska eipä sillekään mitään voi. Lääkäri ehdotteli myös niiden allergiaruokia, viiriäistä ja kania, mutta en suostunut edes harkitsemaan. "Kissat ei luonnossa kania syö" sanoi lääkäri, en sanonut, että harvemmin ne syö tonnikalaakaan. Tai kengurua. No, oksentelua kesti se normaali 6 päivää ja taas palattiin normaaliuteen, paitsi että ruvet ja akne ei näytä lähtevän. Oon nyt lisäilly ruokiin öljyä ajatuksella, että syö tai oo syömättä. Kyllä se on syönyt, mutta tuosta öljystä ei tunnu tykkäävän kuin pojat. Tytöt kääntyy pois kun haistavat, että oon laittanu sitä pöperöön, syövät kyllä sitten kun tajuavat, ettei muutakaan tule, mutta sitä edeltää kauhea härkkiminen ja kinuaminen. 

Sairas, ihan selkeesti :D 

Hommasin tuon lekurireissun jälkeen vihdoin ja viimein kissarattaat. Lilliltä pitäs poistaa hammaskiveä ja Leevillä sitä on myös, mutta en saa niitä yhtäaikaa lekuriin, koska en jaksa kantaa niitä ja taksia vältän jos vaan mahdollista. Tosin sellanen pikkuseikka tässä nyt on, että on talvi ja noiden renkaat on kuin sateenvarjorattaissa = ei kovin hyvä menopeli lumessa. Mutta ostin kuitenkin ja oon kyllä tosi tyytyväinen! Hullun maine kasvaa entisestään kun noiden kanssa viuhdon menemään, mutta eipä siinä mitään. 

Noniin! Joko mennään?

Martti oppii pikkuhiljaa sen tärkeän tärkeän asian, etten mä ole raapimapuu. Ei se osaa vieläkään tassuttaa ihan ilman kynsiä kun se haluaa huomiota, mutta se yrittää olla hellätassuinen. Ja onhan sillä ääni... voi hyvänen aika. Eikä se ymmärrä mitä mä meinaan jos sanon, että lopeta. Tai hiljaa. Ihan outoja sanoja. Ja kuinka voisikaan, kun on ihan hirveesti asiaa.
Ruuan suhteen Martti on ihan yhtä ahne kuin ennenkin, kaikki kelpaa. Kinkkukolmioleipiä en ehkä ikinä enää osta, koska sen paketin avaaminen aiheuttaa hulluuntumisen ja Martti on levittänyt sen muihinkin. Täällä alkaa ihan hirveä härdelli, jos tuota taivaan mannaa aion syödä, eikä puhettakaan, että voisin istua alas syömään. Samoin käy kinkkupasteijan kanssa, puhumattakaan jos on ihan oikeaa kinkkua. En siis tänä vuonna paista joulukinkkua, olisin hullu ennen joulun loppumista sen jatkuvan maukumisen vuoksi. 

Tänne se leipä!! Siinon kinkkupasteijaa päällä!

Piippa elää hiljaisesti ja huomaamattomasti. Se enimmäkseen makoilee tolpannokassa, toisinaan tulee tekemään puskuhyppyjä mun jalkoihin ja kyllähän se Martin kanssa reuhaa, mutta alkaa olla siihenkin vähän väsynyt jo. Monesti mietin, että miten voi olla niin täysin erilainen kissa, niin toisenlainen kuin muut ja aivan pienestä asti. Se ottaa kyllä nykyään enemmän hellittelyjä vastaan kuin aiemmin, ei enää niin usein yritä väistää silittävää kättä ja tulee jopa syliin makoilemaan. Arka se on edelleen ja suhtautuu epäilevästi öpaut kaikkeen, mutta saahan se olla ja kokea, että on kuitenkin turvassa. 

Mamman pullaposki <3 

Uksi auki niiko olis jo!

Leevi on nykyään yrmympi. Se ei jaksa kakaraa ja Marttihan kiusaa sitä välillä ihan työkseen. Tuossa eräskin ilta se jahtas Leeviä ja paini sen kanssa niin, että viimein lösähti lattialle pitkin pituuttaan syvään huokasten, kun oli niin rankkaa. Tosin se harrastaa tuota lösähtelyä muutenkin, oon aivan huvittunut siitä miten se noin vaan kesken kävelyn päättää pötkähtää. Tai nousee ja vaivoin raahautuu 30cm ja pötkähtää taas. 

Pötkähdys

Päätän raportin tähän, koska tää juuttaan bloggeri alko temppuilemaan. Mutta lisää tulee taas jossain vaiheessa. Saatan väsätä kuvakollaasin Martin pötkähtelyistä. :D 




torstai 2. marraskuuta 2017

Majoneesi-Martti

Tuon kakaran ahneus mun eväisiin on suorastaan ällistyttävä. Se ei koskaan ole niin syvässä unessa, etteikö älyäis mun äpöstelevän jotain ja ryllii paikalle vaikka silmät ristissä kuin ohjus. Ollaan käyty vääntöä siitä, saako pöydälle tulla vai ei sillon kun mamma syö, ei meinaa uskoa sanaa "ei".  Kaikki missä on majoneesia, on herkkua. Majoneesin seassa menee suolakurkut, paprikat ja sipulit niiko vettä vaan. Monet muutkin menee, ei tartte esimerkiksi leivänmuruja siivota, koska Martti syö ne, mutta majoneesi saa kissalapsen sekaisin eikä se silloin kuule mitään kieltoja. Oon nyt yrittänyt opettaa sitä siihen, että jos se pysyttelee pois pöydältä, se saa vähän majoneesia palkkioksi ja se on toiminut aika hyvin. Se on kuitenkin sellanen voimakastahtoinen ja sata lasissa-kissa, mun pitää yrittää sopeutua siihen.

Just heräsin, sä syöt jotain?


Oon nauranu sillekin, että se nukahtaa mihin sattuu, noin vaan. Että jos kesken kävelyn tulee uni, niin se tulee ja mitäpä sitä vastustamaan. Sen takia pitää aina olla tarkkana, ettei tilsi sitä kun ite kävelee, koska se voi olla ihan missä tahansa pitkin pituuttaan ja sehän ei väistä. Ja siihen ei voi luottaa, että se olis samassa paikassa missä sen näki kolme sekuntia sitten makaamassa, ei. Se vaihtaa paikkaa kuin eläis jossain Star Trek-maailmassa, sillä on joku pään sisäinen Spock, joka hoitaa sen paikasta A paikkaan B ilman, että kukaan edes huomaa.

Tässä yritettäs nukkua, kiitos!

Sammuin tähän pedin viereen



pööp

Martti vauhdissa taas

Yöllisen rymyämisen tulos

Halloween-Leevi
Kissojen tipu-tv

maanantai 23. lokakuuta 2017

Lillin huono palvelija

Aiemmin kerroin, miten ihmeen mystisesti Lilli on parantunut kaikista vaivoistaan. Tietenkin aloin kehittelemään ajatusta, että ehkä syypää on tosiaan raksut ja Lilli kestää jotain muutakin ruokaa kuin vain Porta21 tonnikalaa aloessa. Koska täällä on aiemminkin syöty Pro Planin ruokia, tilasin niitä annospusseissa ja hyvinhän ne teki kauppansa, kunnes Lilli aloitti oksentelun ja sitten sille ilmaantui taas selkärankaan rupia ja leukaan kissa-akne. Lopetin Pro Planin ja siirryin takaisin tylsälle tonnikala-linjalle, niin vajaassa viikossa ruvet ja akne katosi. En tietenkään katsonut tuon Pro Planin ruuan sisältöä, mutta nyt kun syynäsin, niin se näyttää tältä: liha ja lihan sivutuotteet, kasviproteiiniuutteet, kala ja kalatuotteet (josta 4% lohta), öljyt ja rasvat, kivennäisaineet, sokeri, kasviperäiset sivutuotteet. Että eipä ihme, sehän on nähty kyllä, että Lilli ei lihaa siedä, varsinkaan sianlihaa. En millään viittis alkaa etsimään ja tutkimaan kissanruokien sisältöjä, haluaisin vain luottaa siihen, että jos sanotaan ruuan olevan vaikka lohiruokaa, niin se lohi tosiaan näyttelis pääosaa, mutta eihän se niin mene, tietenkään. Toisaalta, edullisemmaksi tulee tää nykyinen ruoka näiden ruokahalulla, että ei pidä vissii valittaa.

Tuossa joku aika sitten älysin Lillistä sellaisenkin asian, että se sietää nykyään korviinsa koskemista, eihän siihen mennytkään kuin kolme vuotta. Aiemmin se veti korvat päätä myöten kun silittäessä käsi tuli pään kohdalle, se teki sen jopa kun ei edes koskenut, jos rytmin perusteella odotti, että kohta se käsi pään seutuville laskeutuu. Mitä lie sen korville tapahtunut aiemmin, kun niin epäilytti.


Varpulipesu

lauantai 21. lokakuuta 2017

Pikku riiwiö!

Voi Martti! Ei löydy sanoja kuvaamaan miten mua huvittaa ja hellyttää tuo pieni pakkaus punaista energiaa. On niin paljon sellasia asioita joita ei pysty tallentamaan, eikä kirjoittamalla varmaan avaudu kunnolla, mutta horisen kuitenkin.

Kun käytiin toisella rokotuksella, eläinlääkäri kysyi tunteeko Martti nimensä. Piti ihan miettiä ja sanoin, etten tiedä, koska se kirmaa paikalle ihan vaan kun kimitän, sanoin "Marttiiiiiiii!" tai en. Äskenkin se kiipesi partsin kiipeilypuuhun ja kysyin sisällä, että "Kuka se siellä niin kovasti pitää mekkalaa" (koska se maukuu samaan aikaan kun kiipeää, aina) niin se samantien kovasti edelleen maukuen tuli alas ja juoksun kanssa luokse. Se ilmeisesti olettaa, että kun puhun, niin on syytä olla paikalla, koska silloin tapahtuu jotain. Ehkä. Se on kyllä kiva kun se tulee luokse niin herkästi, noi muut ei tee sitä, paitsi Lilli. Oon varmaan jo miljoonasti kertonut, että jos alan jollekin puhumaan sellasella hellittelyäänellä ja silittelemään, niin Lilli ryykää kyllä paikalle huomauttamaan, että Hänen Kuninkaallista Korkeuttaan vaan pitää silitellä, ei muita.

Martti on heittäytynyt röyhkeäksi ruoka-varkaaksi. Lilli ja Leevi on aina väistäneet kun näkevät, että tuun tähän koneelle ruuan kanssa (ruokapöytäähän mulla ei edes ole) ja Piippa oppi sen niiltä, kun se on sellainen tarkkailija. Joskus, jos käy niin, että kissat jumittaa eikä väistä, niin riittää, että sanoo hus hus! Mutta Marttihan ei välitä tuollasista. Se jaksaa yrittää kammeta ittensä tähän ja varastaa mitä voi. Se alkoi siitä, että se tuli ja nyhtäs sämpylästä palasen ja palasi varastamaan vielä metukkaa siitä päältä. En älynnyt siinä edes kieltää, koska nauroin niin paljon. Eilen kyllä piti jo ajaa se pois, ei siitä tuu mitään, että se söis mun ruokia, koska sen ruokahalu on pohjaton. Tässä taloudessa on tuota evästä alkanut menemään ihan hirveitä määriä. Kun oli vain Lilli ja Leevi, riitti 400 gramman purkki päiväksi, siitä meni osa hukkaankin, kun piti heittää kupissa oleva vanha ruoka pois. Se riitti edelleen, kun Piippa tuli taloon, sillä erotuksella, että kupit oli tyhjeni. Nyt ruokaa menee melkein kilon verran päivässä eikä ole ollut sellasta ongelmaa, että töistä tultua tai aamulla herättyä kupeissa ois jotain jäljellä. Vapaapäivinä homma menee vähän toisin, jos oon kotosalla kaiken aikaa, sillon nuo ei syö niin ahneesti.

Mitähän muuta. No, Martti on tajunnut, että ulko-oven takana on toinen maailma. Se on yrittänyt ovesta ulos jo pariin kertaan ja hyvä kun pää ei ole jäänyt väliin. Eilen en ehtinyt estää sitä kun tulin kotiin ja se ryllisteli käytävälle. Onneksi se vähän pelästy sitä käytävää ja tuli samantien sisään, mutta tuostahan se alkaa, maailmanvalloitus, kun luonne on mitä on. En tiedä miten saisin opetettua sen, ettei siitä ovesta ole mitään asiaa ulos. Täytynee ehkä siruttaa se samalla ko vien kastraatioon jossain vaiheessa, ihan siltä varalta, että se tosiaan joskus karkaa. Niin ja kastraatiosta tuli mieleen, että ekalla rokotuskerralla lekuri sanoi, ettei Martin toinen kives ole laskeutunut ja että leikkauksesta tulee isompi, samanlainen ko naarailla, jos se ei sieltä ilmaannu. On ilmaantunut, kun tuossa kokeilin. Pikkuiset pallit, pari hernettä! <3

Semmosta tänne. Pistetään nyt vielä video Martin pesuhetkestä, *klik*


tiistai 10. lokakuuta 2017

Piipan äidinvaistot

Olin etukäteen ja vähän alussakin huolissaan Piipan ja Martin yhteiselosta, kun Piippa on sellanen kun se on, raju arka kissa. Mutta mitä pidemmälle päästään, sitä enemmän Piipasta paljastuu hellyyttä, jota en uskonut siinä olevankaan. Sen lisäksi, että Piippa nukkuu usein yhdessä Martin kanssa, Piippa myös huolehtii siitä kuin emo konsanaan. Se ei ole koskaan näitä isompia oikein pessyt, kun sen on pitänyt aina alkaa riekkumaan, mutta Martin se pesee huolella eikä yhtään ala mitään metkuiluja sen kanssa ja Martti ei pistä yhtään pahakseen eikä ole samanlainen ko Piippa oli pentuna eli ala riehumaan. Leikki leikkinä ja pesut pesuina. Olis ihanaa saada siitä kuva tai videopätkä, mutta kun tää hellä huolehtiminen tapahtuu tuon uuden tolpan nokassa, niin ei nää ko vähä korvia.

Tolppa on kaikkien muiden suosiossa, paitsi Leevin. Ja Leeviä ajatellen mä sen hankin. Nyt Leevi on valloittanut tuon vanhan kiipeilypuun, se nukkuu siellä usein. Vähän turhauttaa, koska Leevin maailma on nyt rajoittunut, se ei juurikaan mene hyllyille, koska se ei uskalla kiivetä tuonne tolppaan pehmeäreunaste petien takia ja en keksi millasen systeemin siihen väsäisin, kun haluan kuitenkin, että tasoissa on reunat.

Martti elää kissanpennun elämää sata lasissa. Se kiipeilee verhoissa, se on hypännyt telkkarin päälle, se tunkee ittensä joka paikkaan, se möykkää kovasti kun on kakka-hätä, se riehuu, on kauhuissaan kun yritän opettaa sitä kynnenleikkuuseen (kaksi kynttä on hienosti saatu leikattua!) enkä vieläkään ole nähnyt sen juovan. Se on niin erilainen kuin Piippa, etten voi käsittää sitä. Se on esimerkiksi jo heilunut tuolla ison kaapin päällä, paikassa, mihin Piippa uskalsi hypätä vasta joskus teininä. Mutta se on ihan peloton, tajuaa kuitenkin onneksi sen, että ei leiki hengellään ts. ärsytä Lilliä. 

Nujakoinnista tulee jälkiä.

Taiiiitava kissa.. alas!

On se vaan niin kaunis!

Tarkkailumesta

Päpälä.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Pelkkää hymyä

Nyt on kyllä maailmankirjat sekasin, Lilli, kaikkien kärttyjen äiti, pehmeni Martin charmin edessä ja on noin vaan lopettanut kärttyilyn! Katsokaa nyt miten sitä ollaan niin ystävällisissä väleissä, niiko ei ikimaailmassa ois ollu ongelmaa!


Ei tehdä nyt tästä numeroo  


Martti ei valittanut.

Myös Piipan ja Martin leikkiminen on rauhoittunut.. tai ei se rauhoittunut ole, mutta Piippa on tajunnut, että voi leikkiä iisimmin. Piippa aiheuttaa Martissa jonkinlaista hämmennystä, kun se kurahtelee kun kutsuu leikkiin. En tiedä miksi Martti sen tulkitsee, mutta se ei lähde riehumaan sillon ja Piippa toivoisi, että lähtis. Sitte ko kurahtelu loppuu, Martti syöksyy leikkimään. Mutta tässähän ne oppii toistensa tavoille. Sen Martti on jo oppinu Leevistä, ettei sen epämääräsistä äänistä, jotka on jotain murinan ja naukumisen sekasotkua, tartte välittää.

Nyt kun vielä sais Martin tajuamaan, että makkari ei ole leikkipaikka kun minä meen sinne nukkumaan, niin hyvä. Vähän naapurisopua saattaa koetella kun yks riekkuu patterin päällä ja mistä se löytääkin aina jonkun sellaisen lelun, joka kolisee ihan älyttömästi laminaatilla. Oonko sanonu, että vihaan laminaattia? Sanon kuitenkin: vihaan laminaattia. Pitää ostaa mattoja makkariinkin vissii. Voikohan laminaatin päälle laittaa kokolattiamaton? Vitsi vitsi!


keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rajuja leikkejä ja uus tolppa

Vaikka ilakoin Piipan ja Martin orastavasta ystävyydestä, niin kyllä ootan, että Martti kasvaa nopeasti, ennenko Piippa pieksee sen henkihieveriin. Oon katsonut, että Piippa on välillä ihan turhan raju leikeissään, se on ollu sellanen pienestä saakka. Vaikka on arka ja säikkyy herkästi, niin tappelussa se ei hevillä luovuta ja sen leikkimiset menee usein tappeluksi Lillinkin kanssa, kun se ei älyä lopettaa, vaikka toinen osoittaa, että nyt riittää. Sitä ei kiinnosta vaikka toinen kääntää katseen pois tuijotuskisassa, se käy päälle. Oon miettinyt paljon Piipan sielunelämää ja luulen sen arkuuden ja tappeluhalukkuuden johtuvan siitä, että se kasvoi ulkokissana. Sieltähän se oppinsa on saanut, äitinsä käytöksestä ja sisarusten kanssa kilpaillessa. Sehän mm. murisi ensimmäisinä päivinä kun annoin ruokaa, puolusti sitä muilta. Martti ei ole murissut, se tykkää, että kaikkea kaikille ja kulkee kupilta toiselle kuin buffet-tiskillä. Se meni eilenkin ihan pokkana kupille missä Lilli söi ja sai sen hämmentymään moisesta röyhkeydestä niin, että Lilli otti ja lähti. Toisella kertaa kävi vähän toisin, mutta ei Martti ollu moksiskaan siitä, että sai tassusta, ei kyllä enää ängennyt samalle kupillekaan.

Tänään kun tulin töistä, meni hetki kunnes Martti ja Piippa pisti ranttaliksi. Leikki jatkui ja jatkui, molemmat hieman kiihtyi siinä leikkimisestä niin, että homma alko näyttää aika raisulta. Piippa nappas moneen kertaan Martin pään tassuihinsa ja piteli kiinni samalla kun potkis potkiskeli sitä mahaan/selkään/kylkeen oikein huolella. Se myös puri sitä kurkusta ja painoi lattiaa vasten niin, että Martilta kuulu vaan krääh. Marttia alko selvästi kyrsimään Piipan rajut otteet ja se kävi päälle vimmaisesti ja Piippahan antoi takasin. Kävi mielessä, että miten kovasti pienen kissan pään pitää osua lattiaan, että se murtuu. Erotin viimein kissat ja Martti oli niin kiihdyksissään, että yritti päästä eroon minusta ja kun sain sen syliin, se kynsi ja puri ennenko sain sen tajuamaan etten mä sille mitään tee ja kissi rauhottu. Silittelin sitä hetken sylissä ennenko annoin mennä lattialle, sitten se pikkunen kiipesi uuden tolpan päähän nukkumaan. <3

Mä oon aina tällasessa tappelutilanteessa neuvoton, että millon siihen pitää puuttua ja millon ei. Oon pitänyt rajana sitä, että jos toinen alkaa rääkymään, niin sitten pitää mennä väliin. Sitä ei ole kyllä käynyt kuin Leevin ja Lillin tappeluissa, Lilli kyllä rääkyy sitten kun Leevi on kunnolla kiinni. Leevi  alkaa itkemään vaikkei toinen olis käynyt edes kiinni, vaan vasta uhkailee, joten sitä ei lasketa. Piipan ja Martin tappeluissa/leikissä ei rääkymistä ollut, mutta aattelin silti puuttua, kun toinen on vielä ihan vauva. Ylisuojeleva ehkä? Olis kiva ko tietäs varmasti miten toimia.

Ostin Zooplussasta uuden raapimapuun/tolpan. Oon katsellut tuota pitkään ja nyt sitten raaskin ostaa sen. Oli apulaisia kokoamisen aikana niin, että pelkäsin jonkun jäävän kaatuvan pylvään alle.  Vaihdoin päittäin matalan raapimatynnyrin ja uuden tolpan ylimmän osan pehmusteet, uudessa reuna on kauhean korkea ja luulin Leevin arastelevan sitä, mutta ei se tykkää matalemmastakaan. Se ei uskalla hypätä sinne, kun ei näe mitä siellä on ja kiipeäminen ei onnistu, kun se ei luota, että se periksi antava reuna pitää jos se sinne könyää. Joko mun pitää odottaa, että se rohkaistuu tai sitten vaihtaa sinne päälle pala mattoa. Mutta antaapa ajan ensin vähän kulua.


Kyllä uudessa puussakin viihdytään, vaikkei sitä tästä kuvasta ehkä uskokaan.