Leevi

Alkuaikojen horinat Leevistä tässä. Leevin suhteen ei oikeastaan ole paljon päivitettävää. Se on jäyhä jököttäjä edelleen, mutta Piippa on tuonut siihen vähän eloa lisää. Alkuun Leevi oli se, joka Piipan hyväksyi nopeasti ja yritti sitä hoivata (josta Piippa ei välittänyt vaan alko aina riehumaan), sittemmin se on ollut sitä, että Piippa riehuu sen kimpussa ja Leevi suhisee, se kun ei oikein vakuuttavasti osaa sähistä. Naurattaa kovasti, kun se suhisee välillä ihan varmuuden vuoksi vaikka ketään ei olis lähelläkään. Se kyllä osaa leikkiäkin Piipan kanssa, Lillin kohdalla homma menee useimiten tappeluksi kun Leeville tulee vimmainen himo nousta selkään, leikatulla kollilla. Viimeksi tänään se on ahdistellut Lilliä niin, että piti ihan puuttua asiaa kun toinen ei saanut liikkua asunnossa yhtään ilman Leevin seuraamisia ja niskaan pureutumista.

Leevi on raksukissa. Ummetusta ei juuri ole ollut, koska raksujen määrä on rajallinen. On ollut pakko antaa periksi niiden suhteen, jos mielin nukkua öisin, Leevi alkaa jollottamaan kovaan ääneen ja raapimaan ovia jos on mielestään raksuvajeessa. Märkäruokakin menee ihan hyvin nykyään, kun käytössä ei ole soosillista ruokaa, sehän söi aiemmasta ruuasta vain kastikkeen ja sitten huuteli raksujen perään. Yritän tarjota raksuja edelleen jostain muualta kuin kupista. Leevi ei tykkää siitä, käy härkkimässä toiveikkaana, että jos heltyisin, mutta sitten kaivelee hyvin surkean oloisena raksun kerrallaan aktivointilelusta. Se pelkää, että joku vie sen vaivalla kaiveltun raksun, niin sitten on kauhea hätä syödä se kun viimein saa sen eteensä, raukka. <3

Leevin kohdalla on kyllä tullut usein mieleen, että se olisi onnellisimmillaan ainoana kissana.Se kun ei erityisesti välitä leikkiä ja toisaalta on nii kiltti, että jättää kaiken jos toinen tytöistä jotain tulee vaatimaan. Se rakastaa laser-leikkiä esimerkiksi yli kaiken, mutta koska Piippa tulee siihen riehumaan myös, niin Leevi ei sitten leiki. Jos Piipan sulkee makkariin, se alkaa huutamaan ja Leevin leikki loppuu sitten siihen, kun sen pitää mennä nuuskimaan ovea kovin huolissaan.

Leevin kanssa eläminen on aika hiljaista ja tasaista. Mamman mussupoika tykkää, että on liian painava vähän kaikkeen, niinpä se ei tule esimerkiksi ikinä syliin. Se saattaa kulkea varovasti yli, silleen, että hypähtää, koko painollaan se ei astu ikinä päälle. Jos istun sohvalla, se tulee toisinaan siihen käsinojalle ja siinä sitä sitten pitää silitellä, lussuttaa sen korvia (se rakastaa sitä!) ja kehua komeaksi pojaksi. Toinen kammopaikka on uusin kiipeilypuu, joka heiluu kun siihen hyppää, Leevi kyllä menee siihen, mutta se ei ole yhtään niin kiva kuin nyt partsilla oleva vanha puu, joka sisällä ollessa oli pultattu seinään. Niinpä Leevi tavallisesti käyttää kiipeilypuuta vain matkalla seinähyllyn päälle, joka tuntuu tukevalta. Onhan se toisaalta ihan fiksua, se painaa ihan kiitettävästi ja on syytäkin varoa, ettei satu haavereita. Siihen kun lisätään se, ettei Leevi ole ketterin kissa maailmassa, niin katastrofin ainekset alkaakin olla aika hyvin kasassa.

Kuvaamisenkaan suhteen ei ole tapahtunut muutosta. Kun ei tykkää, niin ei tykkää. Ois kiva saada kuvattua Leevin kauniita silmiä, mutta jos se ei lähde paikalta pois, niin sitten se näyttää tältä:

En katso!!!

Lilli

Kun aloin pitämään blogia, kirjoitin molemmista kissoista erikseen jutun, että millasia karvapyllyjä ne on. Lillistä juttu on tässä, nyt ajattelin päivittää sen.

Lillistä ei vieläkään ole sukeutunut sylikissaa, mutta se tarvitsee kuitenkin läheisyyttä ja välillä sitä pitää tankata. Se tulee sillä lailla "syliin" että menen sohvalle ja nostan jalat pöydälle/rahille, niin se tulee siihen jalkojen päälle makaamaan, se piisaa hyvin eikä se siinä kaipaa silittelyjä eikä mitään. Toinen on se, että se tulee tähän tietokonepöydälle ja alkaa haromaan mun paitaa, siitä tiedän hakea "kissapussin", joka nykyään on tehty fleece-ponchosta. Laitan sen päälle ja se kiipeää sinne pussukkaan ja makoilee siellä huristen sen minkä makoilee. Välillä rapsuttelen sitä tai taputtelen kehuen hyväksi tytöksi ja katti vaikuttaa erinomaisen tyytyväiseltä elämäänsä. Kun alkaa piisaamaan, se kiipeää pois.

Lilli on myös mun alituinen seuralainen. Vessaan tietenkin tullaan perässä, vaikka se olisi nukkumassa ollut ja ajattelen, ettei se viitsi. Kyllä viitsii. Yöaika on ainoa jolloin se ei sinne seuraa, se kaiketi ymmärtää, etten lähde mihinkään vaan tulen takaisin nukkumaan.. miten se sen ymmärtää, on arvoitus. Lilli myös nukkuu vieressä kaiket yöt, eikä vaihda muualle välillä, kuten nuo toiset. Tuossa kun olin kipeänä ja nukuin toista vuorokautta putkeen, niin se mikä pysyi, oli Lilli tyynyn vieressä. Se oli jotenkin niin hellyyttävän suloista, että meinasin pakahtua! Joskus yöllä ojennan käden, tunnen sen siinä vieressä, pitää varovasti vähä silittää ja sitten jatketaan unia. <3

Välillä kutsun Lillia Touhumummoksi. Sillä on vissiin vähän lyhyemmät jalat, koska sen kävely tai jolkottaminen on sellasta töpöttävää. Se on hupasaa seurattavaa ja se vaikuttaa hyvin touhukkaalta kun se mennä töpsöttää päättäväisesti minne nyt sitten onkin menossa. Kun se on liikkeellä, sillä tuntuu olevan aina joku proggis menossa, se tutkailee paikkoja, kaivelee lelulaatikosta leluja tai sitten kuljeksiessa aina tassulla jotain käpistelee. Se on myös aivan ylettömän kiinnostunut kaikesta mitä teen, pitää päästä mukaan ja työntää nenä joka paikkaan, vaikka jos yritän kuvata ohran kohtaloa kissojen hampaissa.

Photobomb-viikset

Lilli on tietysti hyvin viisas kissa. Se osaa esimerkiksi lopettaa tekemisensä kun sitä kieltää. Kovin usein ei tartte, mutta lasipintojen raapiminen on sellanen, että siitä tulee sanottua, koska se villiintyy siihen ihan tyystin ja raapimisen vauhti vain kasvaa. Ei sen päivällä niin väliä, mutta nukkumaan mennessä en jaksa moista kuunnella. Jostain syystä (ehkä siitä on tullut yhteinen iltarutiini?) se aina, kun olen laittanut verhot kiinni ja oon päässy peiton alle, menee ikkunalle ja haroo verhoa auki niin, että pääsee raapimaan lasia ja pitää kurnuttaa samaan aikaa. Kun sanon tietyllä äänensävyllä sen nimen, se kääntyy katsomaan ihan kuin olisi hyvinkin yllättynyt ja sitten pika pikaa pitää tulla luokse, että "Niin?" Se tietää myös mitä tarkoittaa sana "perkele" jota tulee käytettyä joskus kun kissat vetää iltarallia ja se äityy sellaiseksi, että alkaa tavarat lentelemään. Lilli kipittää makkariin pikavauhtia ja tulee sieltä kohta takaisin niinko ei olis muualla ollutkaan. Ei se sitä estä, etteikö rälläämistä vois aloittaa uudelleen, mutta pahin riehuminen ainakin laantuu.

Lillin erikoisuus on pallon tuominen. Palloleikit on ainoa mistä se innostuu, se ei välitä laserista, huiskista eikä muusta, mutta pallot on jee. Parasta on, kun se löytää pallon jotain hankalammasta paikasta, se pitää kaivaa sieltä esiin, ottaa suuhun ja kovasti kuristen tuoda mulle. Sitten se pitää heittää ja sen perään kirmataan innolla, mutta jotta leikki jatkuisi, heiton pitää olla Lillin mieleinen. Jos mun sihti on huono ja pallo ei lennä vaikkapa parvekkeelle tai sohvan taakse vaan jää lähettyville, Lilli näyttää suorastaan pettyneeltä eikä tee mitään.

Lilli on nykyään myös erittäin hyvää pataa uusimman tulokkaan Piipan kanssa. Lillin vuoksi Piipan hankin ja olin aivan epätoivoinen, kun näytti siltä, ettei se hyväksy kakaraa ollenkaan. En olisi uskonut, että menee niin pitkään kuin meni, että se tottui ja hyväksyi Piipan, mutta kun se tapahtui, on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan riittämiin! Kun Piippa kävi steriloitavana, jännitin miten Lilli siihen suhtautuu, ihan turhaan. Lilli oli mitä hellin toipilaan hoitaja, kävi pesemässä ja seurasi miten toinen hoipperehtii ja ei ollut elettäkään mistään vierastamisesta. Nokkimisjärjestyskin on ilmeisesti selvä, Lillillä ei ole tarvetta erityisesti pomottaa, mutta kyllä se on tämän lauman pomo. Sen näkee nykyään vaikka ruokakupille mennessä, Lilli ottaa ekan paikan, vaikka Piippa siihen yrittääkin. Kakara lähtee siitä pois ihan suosiolla, koska Lilli ei (enää) väistä, tassuttamaan ei tartte alkaa, Lillin auktoriteetti riittää.

Ole nyt tässä sitten

Leevi herätti laittamalla meikäläisen frisyyrin uuteen uskoon. Toki siihen on kivempi herätä kuin jollotukseen, mutta on se vähän ällöä, kun hiukset on sitten aivan märät. Yritin olla, etten huomaiskaan, mutta koska loppua ei tuntunut tulevan, nostin pään ja tyrskähdin nauruun, kun heti kuului varsin Leevimäinen töminä kun se kiiruhti ruokakipolle. Kävin pesemässä hiukset ja sitten kateille evästä, Leevi oli niin onnellinen, että sen piti lopettaa välillä ja käydä laulamassa ulko-ovella, ennenko jatkoi syömistään.

Lilli on alottanut taas oksentamisen. Tänään huomasin sillä myös haavauman korvan luona ja aloin miettimään, että mikä ihme voi olla syynä. Keksin sen aika pian: olin saanu edellisessä tilauksessa kissanruokanäytteen kuivaraksuista, Pure Naturalin ankkaa. Se on vehnätön tuote ainakin, mutta joku siinä vissii mättää. Sekoitin sen tuohon normaalisti käytettävään Applawsin raksuun ajatellen, että se menee siinäkin mielessä, että se on ankkaa, mutta virhehän se oli, kuten nyt huomaan. No, roskiin lensi se sekoitus. Minä joutaisin roskiin myös, kun en kaikista pyhistä päätöksistä huolimatta osaa olla tarjoamatta vääränlaista ruokaa tuolle herkkähipiäiselle. Tilasin myös Zooplussalta ison määrän lammaspohjaista märkäruokaa. Kokeilin tossa välillä samaa merkkiä, mutta kanapohjaisena, riisillä ja perunalla ryyditettynä, mutta minusta näytti, että Lillin kutinat lisääntyi. Nyt ne taas olis vähentyneet, kun märkäruokana on lammasta. SEN vuoksi tilasin myös pienen pussin Applawsin kuivaruokaa, jossa on kanaa ja lammasta. Nyt sitä ei ainakaan uskalla/voi kokeilla, mutta myöhemmin kyllä meinasin tyypata. Täältä kotimaastahan ei saa tuotakaan ja se on ihan oma juttunsa millasta vääntöä Saksasta tilaaminen on, en ala edes avautumaan siitä. Mutta ans kattoo.

Piippa on täysin tervehtynyt. Se on antanut massun haavan olla rauhassa ja on kaikin puolin hyvässä kunnossa. Oli ilon päivä kun se ekan kerran naukaisi sillä lailla entiseen malliin! Nyt se on jo tormistunut ja juttelee kuten ennenkin. Mamman pikkunen!

Kuvaton postaus

Eilen olin niin huolesta mykkyrällään, että ei mitään rajaa. Olin jo suunnitellut nukkuvani lattialla olkkarissa ja vaikka mitä, kun tuntui, ettei Piippa tokene ollenkaan leikkauksesta. Mulla on takana vain yksi kokemus aiemmasta tyttökissastani ja sen kanssa ei ollut mitään häikkää, se virkosi nopeasti ja oli ihan muina kissoina heti. Myöhään illalla Piippa kuitenkin näytti, että kykenee hyppäämään sänkyyn ja sieltä pois, joten pääsin nukkumaan sinne kissojen kanssa. Huonoa unta se oli kyllä, pelkäsin, että huitasen tai potkaisen Piippaa unissani ja kun kävin vessassa, piti takas tullessa tarkistaa missä se nukkuu, kun se vaihtoi paikkaa jatkuvasti.

Piippa alkaa vasta nyt, toisen päivän iltana, olemaan vähän sinne päin, mitä se oli ennen tätä operaatiota. Se on pissannut, syönyt ja juonut, mutta sitä ei nappaa mikään leikkiminen (tietenkään) eikä muutenkaan välitä olla kenenkään seurassa. Hain aiemmin päivällä Zooplussan paketin ja siinä pahvilaatikossa se tykkää nyt olla. Yritti kiivetä sinne, pelkäsin sen aukasevan vatsan haavan siihen reunaan kun se ei sinne aikonu hypätä, niin kaadoin laatikon ja sinne se meni nukkumaan. Laitoin äsken ruokaa tarjolle, niin ilokseni se tuli heti paikalle ja yritti puskea mun jalkaa silleen vähän hyppäämällä, kuten sen tapana on. Vaisuksi se jäi, mutta silti. Ja söi halukkaammin kuin tähän saakka. Kissat on erilaisia, toipuvat eri lailla, kyllä mä sen tiedän, mutta toivoisin kuitenkin tilanteen normalisoituvan nopeasti, on tuskallista seurata toisen huonoa olemista kun mitään ei voi tehdä. Piippa kun ei muutenkaan ole mikään "ihmiskissa", niin olen antanut sen olla rauhassa ja lähinnä noiden lajitovereiden hoivattavana. Jos olen rapsutellut, niin olen kehunut kovasti hyväksi ja hienoksi tytöksi, sen se taitaa ymmärtää ja hurisemaankin se on alkanut.

Vaikka mun suurin huomio on nyt kiinnittynyt Piippaan, niin en kyllä voi edelleenkään muuta kuin ylpistellä siitä, miten hienosti Lilli ja Leevi on olleet ja toimineet tuon toipilaan kanssa. Eilen ne oli niin rauhallisia ja varovaisia, ei yhtään edes yrittäneet riekkua ja lähestyivät Piippaa varovaisesti ja olivat niin helliä sitä kohtaan, että hyvä etten alkanut parkumaan. Tänään ovat jo vähän vetäneet keskenään rallia, sitten kaikki kolme yhdessä tutkivat uutta lelua (ei siitä sen enempää, ko että heippa hei nekin eurot) ja antoivat tilaa Piipalle, vaikka se ei siihen reagoinut juuri ollenkaan. Lillin kanssa päästiin leikkimään palloillakin, kun Piipasta ei nyt ollut väliin tulijaksi.

Kyllä tää tästä, voiton puolella jo ollaan.

Piipan steri

Tänään on Piipan elämän alkutaipaleen ehkä rankin päivä, kun vein tyttösen leikattavaksi. Aamulla yhdeksältä oltiin Eläinlääkäriasema Lemmikissä, hain tytön kolmelta takaisin kotiin. Leikkaus meni hyvin, tikkejä ei ole, vaan haava on kudosliimalla kiinni. Piipalla ei ole myöskään mitään kauluria, eläinlääkäri tykkäs, ettei sellasta suosittele, kun se on kissalle ikävä, että mieluummin sitten bodysuit jostain trikoopaidasta tms. jos tarttee haavaa suojata. Sanoi, ettei sitä tarvitse erityisesti puhdistellakaan, tarkistaa vain päivittäin ja putsaa jos tarttee, että mitä vähemmän siihen kiinnittää huomiota, sen parempi. Liiallinen huomiointi saattaa aiheuttaa sen, että Piippa alkaa nuolemaan sitä jatkuvasti.

Kotiin saapui kovasti tokkurainen raasu. Ensimmäisen vajaan tunnin makasin sen vieressä olkkarin matolla. Sitten Piippa alkoi pyrkimään makkariin, nostin sen sängylle kun se sinne yritti, mutta se möngersi heti sängyn toiselle laidalle ja selvästi yritti hypätä lipaston päälle. Kannoin sen takas olkkariin, kokeilin josko se viihtyisi vessan vakiopaikalla tai lepolassissa, mutta ei, makkariin vaan ja lipastoa kohti. Vein sen takas olkkariin jälleen kerran ja lähdin hätistelemään Lilliä pois sängyn alta, että saan oven kiinni, niin eikö tää neiti hoiperrellut sinne lipaston luo ja havahduin asiaan kun kuului piiiiiitkä parku ja katti makas oikosenaan lipaston vieressä, oli sitten yrittänyt hypätä sinne päälle. Siihen sattu varmaan kamalasti! :( Lilli sinkosi siinä vaiheessa pois makkarista ja minä kannoin Piipan taas olkkariin ja löin makkarin oven kiinni. Toipilas lähti kohta vessaan, aattelin, että se menee pissille, mutta siltä tulikin yrkkä. Nyt se kyköttää pissalaatikoiden luona ja jätin sen siihen, kaipa se ite osaa päättää missä sen on paras olla.

Lilli ja Leevi ei ole sähisseet ollenkaan Piipalle, vaikka vähän sellasta pelkäsin. Kumpikin on käynyt pesemässä sen pään, mutta kun se lähtee liikkeelle, niin Lilliä alkaa epäilyttämään moinen hoipertelu. Ei silti ole ollut mitään pelättävää niiden taholta, Leevi antaa olla ihan rauhassa, makoilee siinä suosikkipaikassa vessassa lähettyvillä ja Lilli on eteisessä niin, että se näkee siitä Piipan.

Eläinlääkäri oli taas aivan intona Piipan nimestä. Kun menin hakemaan, hää heti ovelta sanoi, että "Oot kyllä todella osuvan nimen valinnut!" ja pois lähtiessä jatkoi, että "Ihmiset antaa kissoille usein jotain muka muodikkaita nimiä. Tämän kissan nimi ei ole muodikas, vaan osuva, hyvin kissaa kuvaava! Onnittelut erinomaisesta nimivalinnasta!" Minä jaksan huvittua siitä, miten tuo lääkäri on niin innoissaan tuosta nimestä.

Toipilaasta pari uneliasta kuvaa, viimeisenä vessan suosikkipaikka, siinä viihtyy kaikki. Yksitellen. 

Kissankynnenleikkaaja

Piipan kanssa on vielä hieman opettelemista siinä, miten ollaan kun kynsiä leikataan. Se sujuu jo paremmin, mutta pitää vieläkin jakaa useampaan kertaan/päivään, ennenko homma on ohi. Tänään leikkasin vasemman etutassun loputkin kynnet. Etutassuissahan sillä on kaksi ylimääräistä kynttä tassua kohti ja ne ylimääräiset on ongelmallisimmat, mutta eivät onneksi ole aiheuttaneet mitään haavereita.

Kävin eläinlääkäriasema Lemmikissä varaamassa Piipalle ajan sterilisaatioon. Puhuin samalla noista kynsistä ja kysyin mistä niiden käyttämiä sivuleikkureita vois hankkia, niin sanoivat, että ne on ihan tavalliset sivuleikkurit. Hoh! Mä olen noilla koruleikkureilla leikellyt kynsiä, mutta ne on ehkä aavistuksen liian leveät ja tuolta sanoivat, että mennä vaan rautakauppaan ja etsiä pienimmät leikkurit mitä löytyy, niin se on siinä. Minähän tietysti kaivelin nettiä ja löysin tämmöiset leikkurit, jotka vaikutti erinomaisen päteviltä, koska täytyyhän niiden olla (minusta ainakin) kuitenkin terävät. terottaakohan ne suutarilla tuollasia...

Tänään tajusin, etten ole laitellu iäisyyksiin yhtään videota tänne. Eipä silti, ne on niin laaduttomia, ettei kannttaiskaan, mutta niitä tuntuu olevan kännykässä enemmän kuin kuvia. Ehkä pitäs ostaa ihan oikea videokamera? No, tässä nyt kuitenkin yks video Lillistä, kun se on ihan kissanminttuhuuruissa. Ei se itse siitä mintusta ole moksiskaan,  kuten ei pahvilaatikoistakaan, mutta se tuoksu yhdistettynä laatikkoon onkin sitten ihan eri asia. :D

Piipan edistymistä

Piippa on mennyt etiäppäi ja siitä on tulossa iso kissaneiti. Viimeisimmät saavutukset ovat 1,7 metrin hyppy alaspäin ( ylimmältä hyllyltä sohvalle, oli pakko mitata) ja makkarin oven aukaisu. Ensimmäisen havainnoin kun neiti veti Leevin kanssa rallia. Sitä on kurnahteluun saakka jurppinut, että Leevi hyppii miten haluaa ja hänen pitää kipittää aina kiipeilypuun kautta, vaan alaspäin näköjään pääsee jo muutenkin! Toissayönä.. tai aamuahan se oli, Leevi taas herätteli jollottamalla ja raapimalla/paukuttelemalla (hoh!) kaapinovia. Raahauduin vessaan ja takas tullessa huomasin kaikkien olevan olkkarin puolella, niin pistinkin oven kiinni jatkaakseni unia. Kova möykkä ja mekkala kävi oven takana, ihan selvästi joku hyppi ovea vasten eikä pelkästään huutanut ja raapinut. Tungin sormen korvaan ja nukahdin. Herätessä tyrskähdin nauruun, Piippa ja Lilli pötkötteli vieressä niiko ei mitään. Sanoin Piipan nimen ääneen, niin se alkoi heti varsin tyytyväisen oloisena hurisemaan. Lilli ja Leevi ei harrasta hyppelyä ovea vasten, joten Piippa on ainoa joka voi olla syyllinen oven aukeamiseen.

Vatsapuolella ollaan menty niin, että Lillin edellisessä kirjoituksessa mainitsemani oksentelu loppui pariksi päiväksi ja alkoi uudelleen. Syytän lähikaupan ruokaa jota oli jääny edelliseltä kerralta kun laaturuoka pääsi loppumaan. Annoin sitä ihan huvikseen noin lisänä, koska pussi on vain n. 50g kokoinen ja Lilli söi sitä. Ja aloitti uudelleen yrjöämisen. Vaiva talttui sitten taas kolmen päivän kuluttua. Muistaakseni. Tilasin aiemmin Bozitan herkälle mahalle tarkoitettua ruokaa (jota ostin onneksi vain 4 tetraa), vaan se ei kelvannut kenellekään. Nyt sitten vedetään vaan Integran sensitiveä ja noita Applawsin raksuja. Nameinakin saa olla nuo raksut, vein kaikki muut työkaverille, että saa antaa niitä kissoilleen. Piipan ja Leevin kannalta tietysti ikävää, mutta Lillin mahan mukaan tässä on vaan mentävä.

Loppuun kuvatukset Piipasta leikkiradan kimpussa ja Lillistä, joka näyttää niin tuimalle, kun sen otsakarvat meni pörhölleen kun se hiero päätään kännykkään, jolla piti ottaa sievä naamakuva...

Niin mitä?

Minä mitenkään laiska ole, hirmuista kyytiä palloille!