Pieksämisen tasapaino

Tajusin tänään, että täällä ollaan jotenkin balanssissa sen suhteen, että kaikki antaa ja saa turpaan tasapuolisesti. Äsken Lilli makoili rauhassa lattialla, kun Leeviin meni piru ja se kävi Lilliin kiinni. Lilli karkuun, Leevi perään ja uudelleen karvojen pöllytystä ja messuamista.

Leevi ottaa turpaansa Piipalta, se kun on sitä lajia neitokainen, ettei se anna periksi ja lähde karkuun niiko Lilli. Tavallisesti ne ei edes kovin tappele, mutta joskus Leevi ärtyy enemmän antaen hammasta ja kynttä, jolloin Piipalla menee hermo, että mitäpä jätkä just erehdyit tekemään! Se alkaa pörhistelemään ja menee kaarelle kuin jossain opetusvideossa ja käy päälle, rimpula. Aina ei edes tartte, pelkkä ele siitä, että "nyt muuten menit liian pitkälle ja tulee turpaan" riittää ja Leevi lähtee pois.

Sitten Lilli on se, joka kurmoottaa Piippaa. Se ei koskaan lähde mistään "päätinpä just antaa sulle köniin" niiko Leevillä on tapana, vaan leikki vaan yltyy liian rajuksi tai sitten Piippa menee härkkimään ihan väärällä hetkellä Lilliä eikä ymmärrä ekasta varotuksesta lopettaa. Lilli harrastaa myös jahtaamista, välillä saa ihan pelätä sitä rallia, mutta Piippa on liian nopea liikkeissään jos vaan tassut pitää, joten se jahtaus päättyy usein ihan itsekseen.

Tähän loppuun asiaan liittymätön kissakuva. Yllättäen se on makaavasta kissasta.