lauantai 15. elokuuta 2020

Paluu arkeen

 No tulihan se aamu, että herään Leevin möykkäämiseen kera jonkun oven raavinnan. Yöbuffasta oli eväät loppu ja pirskeet olleet vissii parhaimmillaan, niin pänniihän se. Pitää olla tarkempi ja toivoa, että saisin edelleen pitää makkarin oven auki, mutta aika näyttää. Sähkömattoa en ole vielä poistanut paikaltaan. Tältä se pirskeiden jälki herättyä näytti. 

Piippa on kunnostautunut riekunnassa, olen huvittunut suunnattomasti siitä, että se hyökkii Martin kimppuun, saattaa juosta päin niin, että poika heittää parit kissarullat ja hirveellä vauhdilla karkuun. Martti on ollut hieman tyrmistynyt asiasta. Osaa ne kyllä olla sievästikin, välillä. 

 

Leevi on myös palannut normaaliin aamurutiiniin, eli ruuan kerjäämiseen. Päätinkin just, että mun on aivan turha laittaa ruokaa edes tarjolle heti kun herään, vaan odottaa, että tuo saa ensin käydä kerjuulla ja sitten ilahduttaa laittamalla sitä evästä tarjolle. Leevi on niin jotenkin hellyttävä ruoka-asioiden kanssa, kun se jaksaa huolehtia, että sitä on ja sitten toisaalta kun laittaa eväät tarjolle, se tavallisesti kiltisti odottaa, että muut saa syödä ensin ja vasta sitten menee ite. Mutta on tässä kyllä sekin nähty, että kaikki kolme on yhtäaikaa yhdellä pienellä lautasella, mitä pidän ihmeenä. 

Kissavessojen kanssa olen myös reuhannut, päätin poistaa yhden käytöstä, koska se on yhdestä reunasta haljennut ja siirtää tuon automaattivessan samaan tilaan muiden kanssa. Vessojahan on nyt viisi, turhan monta kolmelle, saavat pärjätä neljällä. Tuota automaattista ei käytä kuin Martti ja sekin vain pissimiseen, mutta eipä se haittaa. Kun tuo rakkine oli tullut, niin Leevi ei sietänyt sitä ollenkaan, aina kun se harasi hiekkaa, Leevi syöksyi paikalle ja pieksi tassulla laitetta minkä kerkes. Nauroin sille niin, että meinasin tikahtua ja kielsin rikkomasta kallista laitetta. Nyt se ei enää siihen reagoi, onneksi, mutta ei se ole mieltäyt sitä myöskään paikaksi missä tarpeillaan vois käydä. 

Oon kyllä varsin ihastunut tuohon silikaattiin noin ylipäätään, en käsitä miten se voikin niin hyvin pitää hajut kurissa. Saatan ostaa sitä testiin ja tehdä yhdestä pienemmästä vessasta toisen silikaattivessan. Tykkään ajatuksesta, että tarttee siivota vain sonnat ja sitten jossain välissä vaihtaa "hiekka" kokonaan uuteen, mutta jos siitäkin tulee vain Martin pissiputka, niin aika turha se sitten minusta on. Mutta voihan sitä kokeilla.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti