torstai 17. marraskuuta 2016

Paperissa on voimaa

Aukasin tossa öpaut viikko sitten yhden laatikon joka sisälsi kissanhiekkapusseja. Siellä oli, kuten aina, vähän voimapaperia siinä päällä ja viskasin sen vaan vessan lattialle siksi aikaa, että laitan pissalootan kuosiin. Kun hiekka-asiat oli mallillaan ja katsoin taakse, niin Lilli istui siinä paperin päällä erinomaisen tyytyväisen oloisena. Ei elettäkään, että olis lähtenyt mihinkään, niin oli ihana paperi. Sittemmin se on saanut olla siellä lattialla, molemmat tytöt tykkää siitä niin, että välillä meinas tulla ihan taistelu kumpi siinä saa maata. Onneksi sitä on kuitenkin sen verran, että sain levitettyä sen isommaksi, jolloin molemmat pääsee siihen makaamaan. Piippa tykkää siitä myös leikissä, kauhia rapistelu vaan kuuluu, kun siellä alla aivan varmasti on jotain metsästettävää.

Sekin hyvä puoli siinä on, että Lilli pääsee Leeviä karkuun sen päälle. Ei sen tartte siis muuta tehdä kuin mennä istumaan siihen, Leevi ei tule perässä, koska se kammoaa kaikkea kovaäänisesti rapisevaa. Eikä tässä vielä kaikki! Paperi on erinomainen imemään kosteuden jalkapohjista kun tulee suihkusta, ihan huippua! Tänään väsäsin siitä ja narusta perinteisen kissanlelun, josta molemmat tytöt, etenkin Piippa, ihan villiintyi. Piipasta on tullut vähä laiska leikkimään, sen feivöritti nahkatanssittajakin alkaa olla vissii so last season.

Paperipussithan on myös aivan uskomattoman ihania noiden tyttöjen mielestä, pitänee seuraavalla kauppareissulla ostaa sellanen ihan vaan kissoja varten. 

edit: Ei aavistustakaan miksi tän tekstin tausta on valkoinen.. sorpat siitä


Täällä on varmasti joku aarre! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti