Kaikenlaista sitä..

Kissojen aivoituksia on joskus hyvinkin helppo ymmärtää, toisinaan usein taas ei. Kuten miksi yksi lelu on ylitse muiden. Tai miksi lelu ei kiinnosta, mutta kun lahjoittaa eteenpäin, niin kuulee, että se on paras lelu ikinä. Tai miksi lattialle asetettu/joutunut paperi on ihan älyttömän haluttu paikka. Viimeisin, mitä tajusin on, että pahvilaatikko on erittäin jesh, jos siinä on tarpeeksi matalat reunat. Niin jesh, että Leevi ihastui kerrassaan ja se on jo jotain! Ongelmaksi muodostui se, että Lilli rakastaa silputa pahvilaatikoita, ei se muuten niistä piittaa ja ei mennyt viikkoakaan, kun tämäkin loota oli siinä kunnossa, että se piti laittaa poistoon. Pitää käydä ostamassa tavallinen laatikko matalilla reunoilla, tosin se ei varmaan sitten kelpaa, mutta kokeilen kuitenkin.

Juuttinaru, parasta maailmassa!

Oikeudesta silkkipaperiin käytiin tappelu!

Hommasin Zooplussasta uuden raapimapuun, se on hauska, mutta ei yhtä suosittu kuin mitä aiemmat, ihan kikkailemattomat puut on olleet. Tämä vaikuttaa kuitenkin sillä lailla laadukkaammalta, ettei ole vielä yhtään rispaantunut, toisin kuin aiemmat, kotimaasta ostetut. Pitäs tehdä itse, laittaa jotain mattoa narun sijaan.

Missä palmupuut on puita vaan...

Lillihän puree takatassujen kynnet lyhyiksi ja tylsiksi, toisin kuin muut kissat. No, Piipan kynnet on kuin neulanpiikit ja sillä on sekin etuasema, että kynsiä on enemmän kuin noilla muilla. Se ja Lilli harrastaa reuhatessa päähän potkimista ja sen seurauksena Lilli on saanut ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen taisteluarven korvaansa.

Keväisestä kelistäkin on päästy nauttimaan. Tuo parvekkeen puu ei ole ollut käytössä koko talvena, mutta kun aurinko paistaa ja partsin lämmöt nousee mukavasti ylös, kiitos lasien, se on kelvannut taas oleiluun.