Uusi kamera!

Tänään hain uuden kameran. Kun sain sen ladattua, se piti testata heti, sitten vasta aloin lukemaan ohjeita. Mun pitää hommata isompi muistikortti ja uus adsl-boksi, tää nykyinen on vissii jo liian vanha, koska se ei pelitä kameran kanssa. Myös siksi uusi boksi on tarpeen, että Leevi-rakas on tipauttanut nykyisen lattialle kahdesti. Jo ekalla katkesi antenni (ehjäsin teipillä), nyt tokalla se kiinnitys vaan vähä lässähti.

Ostin myös uuden kiipeilypuun. Kuvassa se on vielä keskellä lattiaa, mutta tuon perään irrotin vanhan seinästä ja raahasin parvekkeelle. Siinä olikin työ, koska etenkin Leevi meni ihan sekaisin siitä! Se hyökkäsi ensin alaosan kimppuun ja sitten itse puuhun. Kun olin päässy partsinoven kohdalle, se kiipesi ylös asti ja olin pulassa, että miten saan puun kynnykseltä partsin puolelle kun kissa on siinä puun ja yläkarmin välissä. Eikä siinä kaikki! Lilli päätti tulla sinne myös, antoihan se puun uusi sijainti ihan erilaisia näkövinkkeleitä. Leevi tassutti Lilliä ja puri sen tassuja kun se ähräs itteään ylös, minä pitelin puusta ja nauroin niin, että olin pissata alleni. Piippakin meinas liittyä joukkoon, mutta Leevi oli sen verran ärhäkkänä, että se katsoi paremmaksi seurata tilannetta kauempaa. Koska kissoilla ei tuntunut olevan aikomustakaan lähteä pois, ravistelin puuta sen verran, että niiden oli pakko mennä alas ja sain sen viimein raahatuksi parvekkeelle. Työkaveri ois siitä kiinnostunut, aikoo tulla katsomaan, mutta jos se ei sitä ota, niin saatan jättää sen partsille tuollasenaan.

                            
                                                           Kolmikko kerrankin yhdessä

  

                                                        Tämähän on hyvin jännä!

Kameraa odotellessa.

Tilasin uuden digipokkarin. Ei mikään ihmeellinen, mutta varmaan kuitenkin parempaa laatua syntyy kuin kännykällä kuvattaessa.

Lykkään tähän parit huonolaatuset videot. Lyhyestä virsi kaunis noin muutenkin. :)

Puun kuolinkorahdukset

Nyt se sitten tapahtui, mitä oon pelänny: kiipeilypuu hajoaa. Lilli tapansa mukaan ponnisti keskitasolta seinähyllylle (ja samaan aikaan katselin uusia kiipeilypuita netistä), kun se taso sano *räks*. Nopeasti vilkaistunakin huomasi, että se oli sitten siinä. Tason kannatinpuu oli halki ja puussa oleva kolo, mihin taso oli tuettuna, oli säleinä. Taso piti saada irti siinä törröttävien ruuvien vuoksi ja tietysti siksikin, ettei se kestänyt enää edes Piipan painoa, sitä varten aloin purkamaan sisalköyttä ja siitäkös Piippa riehaantui! Se reuhas köyttä metsästäessään ees taas sohvan, lattian ja puun väliä, innostuksissaan rei'itti muutaman sormen ja sai Lillin hermostumaan niin, että se löi Piippaa tassulla. Kun olin ährännyt köyden irti, ähräsin sen vielä takaisin (edelleen Piipan ystävällisellä avustuksella), että sain sen loven itse puussa peittoon. Kaiken reuhaamisen seurauksena Piipalla oli kovasti punehtunut ja kuuma nenä. :D

Sitten mietin tajuaako kissat, että sitä tasoa ei ole. Lilli ei ainakaan tajunnut ja se on se viisaampi noista kahdesta isosta. Hyppäs kuten aina seinähyllylle mennessään, tällä kertaa oli tyhää alla ja kissa päätyi sohvalle. Oli muuten todella hölmistyneen näköinen! Sitten se oli helisemässä, että miten päästä ylätasolle kun ei oikein jaksa kiivetäkään. Jotenkin se itsensä sinne punnersi ja pääsi viimein seinähyllylle. Alastulohan ei ole ongelma, se vaikka hyppää sieltä sohvalle tai lattialle. Piippakin kiipesi ylätasolle, se pitäs nähdä miten se tulee alas, kun se on tottunut tulemaan pylly edellä ja nyt on vähä pidempi matka. Nyt sitten hirvittää, että entäs kun nuo alkaa vetämään rallia, siinä on Leevillekin ihan tavallista hypätä sille edesmenneelle tasolle ja siitä suoriutua hyllyn kautta kaapin päälle. Voi voi. Ja nyt on niin köyhää, ettei ole varaa ostaa uutta kiipeilytelinettäkään ennenko ens viikolla. :(

Kädet ristiin kyynärpäitä myöten, ettei mitään satu ennenko se uus teline tulee.

Piipan nälkä

Olen taas hämmästynyt siitä, miten paljon Piippa syö. Laitoin töistä tultua Applawsin kanaa jokaiselle oman pussillisen. Piippa vetäs omansa ja meni sitten syömään Leevin osuuden, koska Leevi ei taas tiennyt mitä tehdä ja tyytyi vaan lipomaan niitä roippeita. No, sitten Leevi tuli tähän pöydälle härkkimään, että ois nälkä. Menin ja laitoin ruokaa kippoon, vähän yhteen (koska Piippa tulee syömään aina, oli nälkä tai ei), toiseen vähän enemmän (Piippa iski kiinni myös siihen) ja kolmanteen loput. Leevi ei saanu syötyä loppuun edes vajaata pussillista ruokaa, koska on rönkeli, mutta Piippa veti sitten sen mitä Leeviltä jäi. Ja aina kun meen keittiöön, Piippa on jaloissa kinuamassa ruokaa. Leevillä taas oli mielessä raksut. Siinä vaiheessa Piippa oli jo sängyllä nukkumassa, mutta se tietty paukkas paikalle kun ruuasta on kyse. Laitoin sille ehkä 20 penturaksua, isojen raksuja sitten vähä enemmän. Pelasin kuppien kanssa aikani, kun Piippa ei tiennyt mille kupille ois menny, Lilli löysi omansa ja Leevi tapansa mukaan meni hämmennyksiin eikä osannu syödä ollenkaan. Laitoin sitten Piipan omalle kupilleen ja siihen se ihme kyllä jäi, mutta ahahahaaa, eipä maistunutoikein raksut, oli se sittenkin sen verran täynnä! Tällä kertaa Leevi sitten sai syödä sen mitä Piipalta jäi (ja sehän söis mielellään aina penturaksuja) kun tyttöjen huomio kiinnittyi siihen, että parvekkeen ovi aukesi.

Mistä päästään sivuaiheeseen: talvi on tullut, perkkeles! Pää jäätyi kun poljin kotiin, pakkasta kaksi astetta. Partsin ovi oli ollu päivän auki, mutta se ilo loppui nyt, karkaa lämmöt harakoille. Lilli on löytänyt taas patterin ihanan lämmön, kissat ei siinä olekaan viihtyneet koko kesänä.

Piippa on kunnostautunut myös porukan hätäilijänä, mitä tulee siihen, että olen paikalla, mutta en tavoitettavissa. Käyn nykyään suihkussa niin, että laitan oven kiinni, koska Piippa sotkee lattiat hyppimällä märän lattian ja hiekkiksen väliä. Piippa sitten istuu suljetun oven takana ja miukuu surkeana, ennen se oli Lillin homma. Lilli ei hätäile enää ollenkaan, sen mielestä vissii riittää, että yks huolehtii. Kaikki kolme on kyllä siinä ovella oottamassa kun avaan sen, että siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Samoin jos meen partsille ja laitan oven kiinni, niin Piippa on se, joka parkuu, hyörii ja tuijottaa lasin läpi. Lilli istuu tyynesti ja odottelee, tietää, että tuun kyllä takas sieltä. Ennen Piipan tulos se aina raapi lasia ja toljotti, vaan nyt se on niin olevinaan, vilkuilee Piippaa kuin sanoakseen, että "Hmph, kakara, ei yhtään malttia!".

                                                                         Väsyttää!

Herättäjät

Nälkää se ei ainakaan voinut olla, joten veikkaan ihan vaan tylsyyttä. Havahduin siihen, että Lilli pureksi mun sormia, hellästi kuten aina, mutta silti. Rapsutuksia ois kenties pitänyt saada, sen merkki se tavallisesti on, mutta ei se puoliunessa ole eka asia mielessä. Kun piilotin kädet peiton alle, se yritti tunkea perässä, mutta luovutti sitten.
Seuraava havaitsin, että Piippa oli hyvin vakuuttunut siitä, että peiton alla on joku öttiäinen, jota pitää metsästää. Se tömpsäytteli peittoa/jalkoja vasten samaan tapaan kuin elukat tekee ulkona, kun lumen/maan alla on joku elukka joka pitäis saada esiin, eli kaksin tassuin tömähdetään päin. Ja sitten piti raivoisasti yrittää kaivaa ittensä peitosta läpi. Koska Piippa on vielä kevyt, se lähinnä huvitti, mutta hereille se sai kuitenkin. Sen sai loppumaan vaihtamalla asentoa niin, että vippas peittoa jaloilla, jolloin Piippa singahti päältä pois.
Uudelleen uneen, kunnes havahduin siihen, että Lilli silppuaa pahvilaatikkoa sängyn alla. Se tarraa hampailla, nostaa ja räpsäyttää laatikon lattiaan, ihan tolkuttoman ärsyttävä ääni! Koska ei uskonut puhetta, suihkin vesipullolla summamutikassa sängyn alle ja lähti se sieltä jolkottamaan pois. Nyt, vihdoinkin, se pahvilaatikko lähti myös.

Että virkeää huomenta vaan.