Kun tulin kotiin tyhjän kopan kanssa, olin ihmeissäni siitä, että Martti teki saman, minkä Leevi teki, kun Lilli ei tullutkaan kotiin, se meni nuuskimaan kopan ja jäi sinne hetkeksi sisälle. Leevi tosin kävi siellä kopassa useampana päivänä ja vietti siellä pitkiä aikoja, mutta Lilli olikin sille kovasti rakas. Toinen hämmästys oli, kun menin sängylle parkumaan, että Martti hyppäsi siihen mun pään viereen, se ei ole koskaan tehnyt niin, se oli Leevin hommaa se. Kohta Martti meni yöpöydälle ja kurkki siitä nuuskien raapimistynnyrin suuntaan, Leevin vakiopaikkaan. Sanoin, että ei ole Leevi siellä. Sitten sängyn reunaa vasten nousi Piippa ja tuijotti mua jotenkin hämmästyneen näköisenä, aattelin, että pakko nousta ylös, kissat hämmentyy mun käytöksestä. Piippa meni eteiseen istumaan ja tuijotti todella pitkään ulko-ovea, totesin sille, että ei se Leevi sieltä tule. Koko illan kissat tuntui etsivän Leeviä, eikä se tietysti mikään ihme ollut.
Itsekin kuljin jotenkin levottomana sinne tänne ja jossain vaiheessa seisoin keskellä kämppää ja sanoin Martille, että mikä tässä nyt muuttuu? Koska aina jotain muuttuu. Seuraavana päivänä päätin tehdä kuolinsiivouksen. Poistin kaikki ruoka-astiat ja jätin vain yhden märkäruualle ja yhden yöllisille raksuille. Enää ei tarvinnut montaa kippoa, koska Martilla ja Piipalla ei tule koskaan taistelua ruuasta. Siirsin raapimistynnyrin makkarista olkkariin, koska ei sen päällä juuri muut viihtyneet kuin Leevi. Pienemmän tynnyrin siirsin olkkarista parvekkeelle. Otin vessasta pois yövalon, sitä ei enää tarvita, koska kukaan ei enää makaa vessan lattialla eikä tartte varoa yöllä, että potkasee kissaa. Voin jättää hiiren ja näppiksen pöydälle, kukaan ei tule makaamaan niiden päälle ja saa aikaan koneessa ihmeellisiä asioita. Enää ei tarvitse napsauttaa hellan sulaketta pois päältä, koska kukaan ei enää hypi hellan tai keittiön tasojen päälle ylipäätään. Pystyn nukkumaan makkarin ovi auki, mitä en ole tehnyt vuosiin. Martti ja Piippa ei häiriköi mun unia, Martti nyt joskus saattaa alkaa maukumaan tylsyyttään, mutta se uskoo kun joko murahdan sille tai läpsäytän kädet yhteen, käytettävä keino riippuu mun väsymyksen tilasta, jälkimmäinen on tehokkaampi.
Tänään piti siirtää iso raapimistolppa makkariin, koska Piippa kuikuili sen näköisenä, että haluaa katsoa ulos ja se menikin heti tolpan nokkaan istumaan. Martti olisi halunnut myös, tietysti, mutta Piippa antoi tassusta, joutui kakara perumaan aikeensa.
Minä en sure Leevin kuolemaa ollenkaan samaan malliin kuin Lillin. Ehkä siksi, että se tuli yllättäen, mutta myös siksi, että olin muuten valmistautunut siihen jo kauan aikaa, koska Leevistä näki, että ikä alkaa painaa ja siksi, että en usko Leevin elämän olleen kovin mukavaa sen jälkeen kun Lilli kuoli, siedettävää varmasti ja hetkittäin ihan kivaakin, mutta jotain epäilemättä aina puuttui. Leevi laihtui viime aikoina ja ei enää ollut ihan niin reipas ja riehakas, kuin mitä se aiemmin oli. Minun kävi sitä myös sääliksi, koska Martti kurmootti usein, vaikka Leevi ei ollut sen vaatimalle pomoudelle mikään uhka koskaan, mamman pehmopoika. Välillä se toki oli leikkiä, mutta Leevihän ei Martin leikkimisen päälle koskaan ymmärtänyt, kun Martin mielestä pureminen on kivaa eikä Leevi koskaan antanut Martille takaisin, vaikka kokonsa ja voimansa puolesta olisi varmasti päihittänyt kakaran, joka loppujen lopuksi on kuitenkin aivan vellihousu. Martin mielestä en olisi saanut Leeviä juuri huomioida, Leevi ei saanut aina edes syödä rauhassa, kun Martti tuli ja työnsi sen pois kupilta, siksi niitä ruokakuppeja oli monta, Martti ei pystynyt kaikkia valtaamaan vaikka välillä yrittikin. Kaikesta huolimatta jos Martti jotain pelästyi, Leevi syöksyi välittömästi paikalle, aivan kuten se teki tyttöjenkin kohdalla. Leevi oli se lauman peruskallio ja puolustaja. Nyt tässä on jäljellä kaksi arkajalkaa, joista ei toistensa tueksi ole, ellei jotain ihmettä tapahdu.
Tästäkin postauksesta tuli nyt kuvaton, koska en anna Googlelle lupaa evästeille, mutta onhan noita kuvia vanhoissa postauksissa. Luultavasti en enää postaile tänne mitään, onhan tämä ollut vähäistä muutenkin ja pyrin parhaani mukaan irti metasta. Että jos ei ole kannattanut pidätellä hengitystä uutta postausta odotellessa, niin nyt vielä vähemmän. Jos sellainen ihme tapahtuu, että perustan blogin muualle, tule tänne sen kertomaan, ellen sitten ole poistanut koko tiliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti