perjantai 13. syyskuuta 2019

Kesä takana :D

Kissarintamalla ei uusia juttuja juurikaan ole, en ole hommannut uusia kissavessoja (sellasia varastolaatikoita) ja tilasin viimeksi niin järkyttävän määrän hiekkaa, että se piisaa loppuvuoden tarpeisiin. Tuo kissavessa-asia jää unholaan muutenkin, koska olen ihan itse diagnosoinut Lillin kärsivän nivelrikosta. Käytiin juuri tuossa kolme päivää sitten taas hakemassa kortisonia, koska Lilli oksensi (tosin tuolloin se oli jo loppu), sitä kutitti vimmatusti ja se sai paiseita naamaansa. Syitä voi olla kaksi, ensimmäisenä Porta21-kuivanappula (Feline Finest Sensible), jota kissat sai parina päivänä ja jonka jälkeen Lilli alkoi oksentaa. Zooplussan sivulla jotkut käyttäjät sanoi tuosta oksentamisesta, mutta minähän en niitä arvosteluja lukenut. Aiemmin tuota oli tarjolla kun kävin Helsingissä ja silloinkin Lilli oksenteli. Oksentelu jäi tietysti päälle, joten jotta saisin Lillin syömään edes jotain, pistin tarjolle kanaa kaikessa muodossa, raakana, keitettynä, kuivattuna ja ilmakuivattuna ja *tadaa* paiseet ilmestyi naamaan, mutta oksentelu loppui. 


Nyt kun se sai pelkän kortisonin ilman antibioottia, ajattelin, että on sopiva hetki tarkkailla tuota nivelrikko-asiaa. Olen kytännyt Lilliä kuin haukka ja totta totisesti, kutina on selvästi loppu, mutta tuo nivelten nuoleminen jäi. Sitä tapahtuu aina kun Lilli lähtee levosta liikkeelle tai syöksyilee lelujen perään. Tajusin myös, ettei se ole aikoihin mennyt tuonne ison tolpan nukkumapaikkoihin jonne joutuu kiipeämään, vaan tyytyy tynnyreihin, sohvaan tai mun sänkyyn joihin pääsee kevyellä hyppäyksellä. 

Kutinoihin ja niveliin vaikuttaisi varmaan positiivisesti omegaöljyjen lisäys ruokavalioon, mutta kuten tiedetään, Lilli ei syö mitään, mihin on jotain öljyä lisätty. Tutkin pari päivää netissä kissanruokia ja koska epäilen Lillin olevan myös kanalle allerginen, on täysipainoisen ruuan järkkääminen, joka olisi pelkästä kalasta tehty, melkoinen haaste. Tosin eihän nuo täysruokaa ole syöneet tähänkään asti, koska sitten taas ne jotka olisi täysruokia, ei kelpaa noille kermapersiöille. Mulla on nytkin tuolla ruokia, jotka tilasin toiveena, että maistuis, mutta ei. No, Orijen ja Acana tekee kuivanappulaa, joissa on kivasti omegaa, joten tilasin niitä. Huomasin myös, että Oululainen Pet Master myy Abaron Tuorekalaa, joten pitää lähteä ostamaan sitä testiin. Tilasin myös Zooplussasta Felini Renal ravintolisää sillä ajatuksella, että kissat kelpuuttaa sen ruuan sekaan. Tuskin kelpuuttavat, mutta pakkohan se on kokeilla kaikki keinot. 

Sain lääkärireissulla myös kortisonitabletteja, kokeilen seuraavan kutinahepakan yhteydessä, että jos saisin annettua niitä Lillille jotenkin ja ei tarttis lähteä piikkiä taas hakemaan. Toisaalta asetan nyt toivoni noihin kuivanppuloihin, että ne auttaisi. En tykkää ajatuksesta syöttää kuivanappulaa muutako sillee vähän herkkujen tapaan, mutta nyt joudun taipumaan ja tarjoan noita 24/7 ja seuraan vaikutuksia. 

Että tämmösiä. Ikuista saikkaamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti