lauantai 21. lokakuuta 2017

Pikku riiwiö!

Voi Martti! Ei löydy sanoja kuvaamaan miten mua huvittaa ja hellyttää tuo pieni pakkaus punaista energiaa. On niin paljon sellasia asioita joita ei pysty tallentamaan, eikä kirjoittamalla varmaan avaudu kunnolla, mutta horisen kuitenkin.

Kun käytiin toisella rokotuksella, eläinlääkäri kysyi tunteeko Martti nimensä. Piti ihan miettiä ja sanoin, etten tiedä, koska se kirmaa paikalle ihan vaan kun kimitän, sanoin "Marttiiiiiiii!" tai en. Äskenkin se kiipesi partsin kiipeilypuuhun ja kysyin sisällä, että "Kuka se siellä niin kovasti pitää mekkalaa" (koska se maukuu samaan aikaan kun kiipeää, aina) niin se samantien kovasti edelleen maukuen tuli alas ja juoksun kanssa luokse. Se ilmeisesti olettaa, että kun puhun, niin on syytä olla paikalla, koska silloin tapahtuu jotain. Ehkä. Se on kyllä kiva kun se tulee luokse niin herkästi, noi muut ei tee sitä, paitsi Lilli. Oon varmaan jo miljoonasti kertonut, että jos alan jollekin puhumaan sellasella hellittelyäänellä ja silittelemään, niin Lilli ryykää kyllä paikalle huomauttamaan, että Hänen Kuninkaallista Korkeuttaan vaan pitää silitellä, ei muita.

Martti on heittäytynyt röyhkeäksi ruoka-varkaaksi. Lilli ja Leevi on aina väistäneet kun näkevät, että tuun tähän koneelle ruuan kanssa (ruokapöytäähän mulla ei edes ole) ja Piippa oppi sen niiltä, kun se on sellainen tarkkailija. Joskus, jos käy niin, että kissat jumittaa eikä väistä, niin riittää, että sanoo hus hus! Mutta Marttihan ei välitä tuollasista. Se jaksaa yrittää kammeta ittensä tähän ja varastaa mitä voi. Se alkoi siitä, että se tuli ja nyhtäs sämpylästä palasen ja palasi varastamaan vielä metukkaa siitä päältä. En älynnyt siinä edes kieltää, koska nauroin niin paljon. Eilen kyllä piti jo ajaa se pois, ei siitä tuu mitään, että se söis mun ruokia, koska sen ruokahalu on pohjaton. Tässä taloudessa on tuota evästä alkanut menemään ihan hirveitä määriä. Kun oli vain Lilli ja Leevi, riitti 400 gramman purkki päiväksi, siitä meni osa hukkaankin, kun piti heittää kupissa oleva vanha ruoka pois. Se riitti edelleen, kun Piippa tuli taloon, sillä erotuksella, että kupit oli tyhjeni. Nyt ruokaa menee melkein kilon verran päivässä eikä ole ollut sellasta ongelmaa, että töistä tultua tai aamulla herättyä kupeissa ois jotain jäljellä. Vapaapäivinä homma menee vähän toisin, jos oon kotosalla kaiken aikaa, sillon nuo ei syö niin ahneesti.

Mitähän muuta. No, Martti on tajunnut, että ulko-oven takana on toinen maailma. Se on yrittänyt ovesta ulos jo pariin kertaan ja hyvä kun pää ei ole jäänyt väliin. Eilen en ehtinyt estää sitä kun tulin kotiin ja se ryllisteli käytävälle. Onneksi se vähän pelästy sitä käytävää ja tuli samantien sisään, mutta tuostahan se alkaa, maailmanvalloitus, kun luonne on mitä on. En tiedä miten saisin opetettua sen, ettei siitä ovesta ole mitään asiaa ulos. Täytynee ehkä siruttaa se samalla ko vien kastraatioon jossain vaiheessa, ihan siltä varalta, että se tosiaan joskus karkaa. Niin ja kastraatiosta tuli mieleen, että ekalla rokotuskerralla lekuri sanoi, ettei Martin toinen kives ole laskeutunut ja että leikkauksesta tulee isompi, samanlainen ko naarailla, jos se ei sieltä ilmaannu. On ilmaantunut, kun tuossa kokeilin. Pikkuiset pallit, pari hernettä! <3

Semmosta tänne. Pistetään nyt vielä video Martin pesuhetkestä, *klik*


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti